Artusta on loppuvuoden aikana tullut oikea julkkis, sillä herra on koreillut jo kahden BassetBulletinin sivulla. Ja vieläpä usealla sivulla!

Olen siis itse kirjoittanut Basset-kerhon lehteen pari juttua, kun niistä on ollut pulaa. Lisäksi Arttu on pariin otteeseen komeillut kuvituskuvana eri yhteyksissä lehdessä. 
Pakkohan ne lehtijutut oli skannata ja esitellä nyt täällä blogissakin; tuo julkaisu kun ei kovin monen tutun postilaatikkoon kolahda. :) Lukemaan näitä juttuja ei tästä pysty, mutta näkyypä ainakin, miten Arttu sivuilla näkyy. :)

Syksyllä ilmestyneeseen lehteen kirjoitin jutun koirablogeista. 




Arttu poseerasi lehtijuttua varten; luonnollisesti oman bloginsa ääressä.

Joulun alla ilmestyneeseen lehteen päätyi juttu joulun merkityksestä koirille. 


p.s. Arttu-julkkis jakaa halukkaille myös nimmareita. :D

Marko ja Arttu ovat harjoitelleet jäniksen metsästystä jo kaksi talvea - enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Jänistä on päästy jo ajamaan ja tänä syksynä innostustakin on tuntunut Artulta löytyvän ihan eri tavalla kuin ennen.

Eilisen jälkeen voidaan kuitenkin nyt virallisesti sanoa, että meidän Arttu on IHAN OIKEA jäniskoira!

Arttu ja pupu.

Arttu, Marko ja Markon pikkuveli Valtteri olivat nimittäin eilen jänismetsällä Kinnulassa. Ja saalista tuli! 

Arttu etsiskeli innoissaan jänistä metsästä ja löytyihän sellainen. Komean ajohaukun kanssa oli Arttu lähtenyt jänistä jahtaamaan ja ajoi sitä viitisen minuuttia. Sitten tuli pupunen Markon näköpiiriin ja joutui tähtäimeen. :P

Arttu oli vähän ihmeissään, kun tuli kuolleen pupun lähettyville - tämä kun tosiaan oli ensimmäinen Artulle ammuttu jänis. Ensin Arttu kuulemma hiipi jänistä kohti varovasti ja sitten metsästäjäluonne sai vallan ja Arttu hyökkäsi jäniksen kimppuun.

Arttu ja Artun saalis.

Arttu nautiskeli jäniksen sydämen ja maksan (yök!), ja nyt taitaapi Arttu olla entistä kovempi metsäkoira. :) Eiköhän Artusta ihan hyvä jäniskoira tule, vaikka sitä onkin vähän epäilty. Ajohaukku on kuuluva ja nykyisin Arttu käyttää sitä jänisten jälkien seuraamiseen - ei auton jälkien. :)

Metsästysporukka.

Taitaa muuten olla täysin totta se, mitä petit basseteista rotumääritelmässä sanotaan. ”Paholainen maastossa, enkeli kotioloissa.” Meidän kiltti ja lempeä (mutta itsepäinen) kotikoira Arttu kun on kuulemma ihan eri koira metsällä ja kävi jäniksen kimppuunkin raivoisasti. Ei uskoisi. 

Arttu oli vähän aikaa sitten viikon metsästysreissulla Kinnulassa Markon kanssa. Odotukset reissua kohtaan olivat suuret, sillä tarkoituksena oli vihdoin kouluttaa Artusta ihan OIKEA metsästyskoira. Marko sanoikin jo kesällä, että Artulla on enää tuleva talvi aikaa harjoitella pupusten jahtaamista; jos ei se sitten luonnistu, niin Artusta ei tule jäniskoiraa.

Aiemmat talvet on nimittäin mennyt Artulla lähinnä höntyillessä. Arttu on ollut niin innoissaan metsissä vapaana juoksemisesta, ettei ole malttanut pysähtyä etsimään pupuja. 

Nyt Arttu oli kuulemma metsässä aivan täysin eri koira! Ihan kuin Arttu olisi yhtäkkiä tajunnut, että mitä siellä metsässä kuuluukaan tehdä. Toki Arttu oli edelleen innoissaan vapaana kirmaamisesta, mutta sitä enemmän kiinnostivat ympäristössä olevat hajut.

Metsästysporukka kävi etsimässä jäniksiä sen viikon aikana useamman eri koiran kanssa. Arttu pääsi tositoimiin kolmena päivänä - ja joka kerta Arttu myös pääsi ajamaan jänistä. Itse asiassa Arttu oli porukan ainoa koira, joka tuona aikana löysi jäniksiä! Vaikka mukana oli myös valiokoira! On se meidän Arttu vaan etevä. ;)

Että ehkä siitä Artusta vielä jäniskoira tulee; ainakin tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä. Olen minäkin päässyt muutaman kerran jänisjahtiin, kun Arttu on bongannut meidän lähimetsässä asustelevia jäniksiä. Nyrkinkokoisen poikasen Arttu on ollut vähällä saada kiinni, mutta muuten lähimetsän jänikset ovat pomppineet tavoittamattomiin - hihnassa kiinni oleva Arttu  kun ei pääse niiden perään niin vauhdikkaasti. Onneksi välillä sentään pääsee pois kaupunkiolosuhteista ja kirmaamaan metsissä vapaana pupujen perässä. :)

Metsästysreissulla ei Marko malttanut kuvailla; tämä kuva on otettu metsästyksen välipäivänä, kun Arttu kävi katselemassa joutsenia. :)

Metsästyksen huonoimpana puolena (niiden viattomien luontokappaleiden lisäksi tietty) on minusta ollut se jälkihoito ja -puhdistus, kun Arttu rapaisena ja kuraisena saapuu metsästysreissuilta. Se kun yleensä on sälytetty minun vastuulleni. Nyt kun olin koko reissun ajan lähes 200 kilometrin päässä, niin kuvittelin selviäväni helpolla tämän osalta. No, kyllähän Marko jonkin verran Arttua putsailikin, mutta aika paljon putsaustyötä sain vielä tuliaiseksikin, kun kotiin saapui takkuja ja karvoihin takertuneita roskia täynnä oleva koiraherra. Takkuja selviteltiin saksia apuna käyttäen ja samalla myös marraskuun näyttelyhaaveet jäivät vähän taka-alalle; jos roskatakut joutuu irroittamaan joka metsästysreissun jälkeen saksilla, ei Arttu taida koskaan talviaikaan olla näyttelykunnossa...

Artusta tuli vähän yllättäen pikku-potilas viime viikolla ja toipilasaikaa tässä vietetään edelleenkin.

Huomattiin nimittäin Artun hännässä sellainen pieni vaalea patti, vähän jonkun syylän näköinen. En usko, että se kovin kauaa oli Artun hännässä vielä ollut, koska ennen koiranäyttelyä kuitenkin harjailin Artun ihan kauttaaltaan - tuollainen patti olisi varmaan jäänyt vähintäänkin harjan piikkeihin kiinni.

Käytiin sitten viime viikon tiistaina näyttämässä pattia eläinlääkärille, varmuuden vuoksi. Saatiin aika puolen tunnin päästä soitosta - kerrankin oli hyvä tuuri ajan suhteen, kun oli tullut peruutusaika. :)
Eläinlääkäri totesi patin olevan kasvain; hyvälaatuinen, mutta suositteli silti poistoa. Se kun on hännässä sellaisessa kohdassa, jota Arttu kuitenkin pureskelee aika paljon, niin patti saattaa tulehtua helposti. Itse asiassa patti olikin eläinlääkärille mennessämme jo hieman punoittava, koska Arttu oli vasta sen huomannut ja tottakai kielloista huolimatta pureskellut sitä.
Lisäksi hännän kasvaimissa on se ongelma, että jos leikkaus tehdään siinä vaiheessa kun patti on kasvanut kovin isoksi, niin se on vaikeampi poistaa, kun ihoa hännässä on niin vähän.

Tottakai päädyimme kasvaimen poistamiseen - ja koska klinikalla oli tunnin verran aikaa peruuntuneen ajan vuoksi samantien, niin leikkaus tehtiin heti. Eli aika yllättäen ja nopealla aikataululla tässä sitten edettiin. :)
Se nopea aikataulu tuli esille kyllä hyvin nukutusaineen laittamisen jälkeen, kun eläinlääkäri tiedusteli, että paljonkohan Arttu on aamulla syönyt ruokaa. Ilmeisesti pitäisi olla syömättä ennen leikkausta; me kun ei leikkaukseen menosta vielä aamulla tiedetty, joten tietysti Arttu oli syönyt aamupalaksi täyden kupillisen ruokaa. Noh, eläinlääkäri kiikutti varuilta vadin ja talouspaperia, jos ruoka tulee ylös nukutuslääkkeen vaikutuksesta. Ruoka tulikin sitten toisesta päästä ja pääsin siivoilemaan kakkoja vastaanottohuoneen lattialta. :P
Mutta erittäin nopeasti kyllä nukutuslääke meidän pikkupoikaan vaikutti. Eläinlääkäri sanoi, että kymmenisen minuuttia menee ennenkuin Arttu nukahtaa. Artulta lähti jalat alta n. viiden minuutin jälkeen ja siitä eteenpäin Arttu uinui tietämättä mistään mitään. Aika reppanalta toinen näytti. :(

Leikkaus oli ohi tunnissa ja saatiin eläinlääkärin vastaanottoaulaan seuraksi viltin sisällä uinaileva hauva side hännässään. Tämä oli eka nukutus Artulla, joten aika reppanalta Arttu kyllä näytti. Ja taisi Arttukin olla vähän ihmeissään herättyään, että mistähän tässä nyt on kyse.
Eläinlääkäri sanoi, että Arttu nukkuu ainakin 2 tuntia, mutta ensimmäiset heräämisen merkit Arttu näytti jo siinä aulassa, kun odoteltiin laskun maksamista. Vartti leikkauksen jälkeen Arttu nosti päätään (ja olisi varmaan yrittänyt nousta ylöskin, jos vaan olisi päässyt), kun aulassa haukahteli toinen koira.


Pikku-potilas kotona leikkauksen jälkeen.


Side hännässä.

Noh, uni kyllä maittoi sitten kotosalla vähän turhankin hyvin. Leikkaus päättyi yhdentoista maissa ja Arttu alkoi heräillä kunnolla vasta iltaviideltä. Siihen asti raasu nukkui olohuoneen lattialla viltin alla ja hädin tuskin jaksoi nousta istumaan.


Ensimmäisenä päivänä väsytti.

Arttu sai käyttöönsä kaulurin, jonka käyttö vaati aluksi melkoista opettelua. Arttu kun ei suostunut liikahtamaankaan kauluri päässä! Arttu vaan seisoi paikoillaan ja riiputti päätään surullisen näköisenä. Luultiin aluksi, että Arttu on vieläkin niin väsynyt, ettei jaksa liikkua. Mutta kun otettiin kauluri hetkeksi pois, niin kummasti poika virkistyi - liikkumattomuus johtuikin vain ja ainoastaan kaulurista.


Artun ensimmäisiä "askeleita" kaulurin kanssa.

Koska kauluria oli pakko pitää, niin yritettiin kovasti harjoitella sen kanssa kävelyä. Ja voin kertoa, että se oli aluksi melkoinen tuskien taival. Kyllä kunto ainakin kasvoi sen illan aikana, kun kanniskelin 16-kiloista koiraa ympäriinsä. :D Pisimmillään kannoin Artun ulko-ovelta ulos pissalle, kun ei Arttu suostunut kauluri päässään hievahtamaankaan.
Onneksi illan myötä saatiin Arttu totutettua kauluriin jo sen verran, että kulkeminen ulkona sujui jo ihan hyvin. Ulkona kun ei ollut niin paljon esteitä, joihin kauluri olisi kolahtanut, joten Arttu uskalsi kulkea kohtuullisen vaivattomasti. Aluksi vähän pelotti sekin, kun kauluri kopsahti maahan Artun haistellessa, mutta viimeistään keskiviikkoaamuna sekään ei Arttua enää haitannut.

Sisällä tilanne olikin sitten täysin toinen. Huonekaluja oli Artun mielestä aivan liikaa, eikä Arttu uskaltanut liikkua mihinkään. Aika paljon Arttua kanniskelin sisällä paikasta toiseen, kun ei Arttu muuten liikkunut (eikä portaisiin edes uskaltanutkaan Arttua päästää). Mutta suurimman osan ajasta Arttu makasi surullisena paikallaan ja vinkui sydäntäsärkevästi. Raukkaparka oli niin masentunut ja varmaan inhosi kauluria kovasti.
Itselleni kovin koettelemus oli se ensimmäinen yö kaulurin kanssa, sillä Arttu valvotti minua koko yön itkullaan. Arttua harmitti itse kauluri, mutta sen lisäksi harmitti myös se, ettei kaulurin kanssa päässyt hyppäämään sänkyyn - tai sänkyyn nostamisen jälkeen sieltä ei päässyt itse alas lattialle. Yö menikin siis nostellessa Arttua sänkyyn ja lattialle sekä rauhoitellessa vinkuvaa Arttua. Yön kohokohtana oli Artun pelastaminen vierashuoneesta; herra oli mennyt käymään siellä, eikä päässytkään enää kaulurin kanssa ovessa olevasta koiraportista läpi. Siellä Arttu sitten huusi erittäin kovaäänisesti niin kauan, kunnes kävin auttamassa Artun portin läpi.
Kun tosi huonosti nukutun yön jälkeen piti olla virkeänä aamukasilta työpaikan koulutustilaisuudessa, niin ei ihan hirveästi naurattanut. :P


Toipilas.

Seuraava päivä (ja yö) meni vielä vähän masentuneena, mutta sitten Arttu alkoi tottua kauluriin ja ymmärsi, että sen kanssa pystyy kulkemaan suhteellisen normaalisti.
Nythän Arttu menee kaulurin kanssa jo kuin vanha tekijä - on tosi outoa ajatella, että Artulla joskus olisi ollut ongelmia kaulurin kanssa. Arttua ei haittaa kauluri yhtään ja sen kanssa pystyy koheltamaan ihan yhtä paljon kuin muutenkin. Itse asiassa luulen, että Arttu jopa tykkää kaulurista; kun se on välillä otettu hetkeksi pois kaulasta, niin Arttu menee kaulurin viereen ja katsoo meitä ikäänkuin pyytäen laittamaan sen takaisin kaulaan. Ja kun alkupäivinä Arttu veti aina päätä pois, kun kauluria laitettiin takaisin, niin nyt Arttu sen sijaan työntää päätä eteenpäin auttaakseen. :)


Tötteröpää.


Artun lempipuuha - ikkunasta ulos katseleminen - onnistui myös tötterö päässä.

Vaikka kauluri aiheuttikin varmaan ne suurimmat ongelmat, niin kyllä tässä on kaikenlaista muutakin ollut Artun sairastamisen aikana.

Ensinnä tietty tuo siteen vaihto, joka on ollut päivittäinen homma. Se onkin sitten ollut tosi helppoa, kun haava on ollut älyttömän kipeä. :( Ajan myötä vähän varmaan jo harjaannuin asiassa, mutta oli se silti tosi vaikeaa saada a) kiinni hännästä, jota Arttu koittaa vetää poispäin ja b) side tiukalle hännän ympärille. Arttu kun on niin innokas koira, että häntä heilui varmaan joka päivä, niin oli tosdella haastetta saada se side pysymään hännässä. Muutaman kerran side lensikin päin seinää Artun heiluttaessa häntää ja kaksi kertaa Arttu sai (kaulurista huolimatta) jollain ihmeen konstilla revittyä koko siteen pois hännästään. Tiukka teippaus auttoi siteen pysyvyyteen, mutta eihän se side kovin esteettiseltä näyttänyt. :)

Johtuen ilmeisesti tuosta kauluri-masennuksesta Artulle iski silloin ekoina päivinä kamalat vatsavaivat. Arttu varmaan stressasi niin paljon, että kakka oli löysää ja sitä ei pystynyt pidättelemään. Pari mattoa meni pesuun tuon vkon aikana ja tuli Artun pentuajat elävästi mieleen... Piimän avulla vatsa saatiin kuitenkin rauhoitettua melko nopeasti - varmaan se kauluri-stressin häipyminenkin vaikutti asiaan.


Kuten kuvasta huomaa; välillä kaulurin pito vähän masensikin (tosin tämä kuva on otettu jo tällä vkolla, joten tässä Arttu ei ole oikeasti kovin masentunut).

Ja jottei Artulla olisi vaivoja ollut liian vähän, niin tietty Artulla tarkastettiin samalla eläinlääkärissä myös korvat, joissa on ollut vähän ongelmia. Artulla on nimittäin jo pidemmän aikaa toinen korva ollut älyttömän likainen, vaikka sen puhdistaisi kuinka usein. Siis vaikka toinen korva olisi puhdistamatta 2 vkoa ja toinen korva puhdistettaisiin joka päivä, niin se olisi silti likaisempi korva.
Korva puhdistettiin nukutuksen yhteydessä perusteellisesti ja siitä tehtiin bakteeriviljely (jonka mukaan korva on ihan kunnossa). Nyt on 2 vkon korvatippakuuri ja teho-puhdistus, jonka jäljiltä korva näyttää entistä paremmalta, mutta ei se yhtä puhdas edelleenkään ole kuin tuo toinen korva.
Toki korva hautuu tuolla kaulurin sisällä, joten sekin voi osaltaan vaikuttaa korvan tilaan. Mutta kuulemma jos korva näyttää likaiselta vielä pari päivää kaulurin poiston jälkeenkin, niin sitten on uusi eläinlääkärireissu edessä. Nuo isot luppakorvat on vaan niin ihanat. :P

Palataksemme alkuperäiseen aiheeseen, eli hännän kasvaimeen, niin siitä Arttu alkaa jo aika hyvin toipua. Tikit käytiin poistattamassa eilen ja haava näyttää kuulemma oikein hyvältä. Oli muuten aika kovassa tikkien poisotto, sillä toisen tikin päälle oli kasvanut rupi ja Arttua sattui aivan älyttömästi se tikkien poistaminen. Aika paljon sai tehdä töitä, että saatiin Markon kanssa kahdestaan pidettyä Arttu sen verran aloillaan, että tikit sai pois - Arttu kun koitti rimpuilla itsensä irti tuosta ikävästä tilanteesta.
Mutta tikit saatiin lopulta onnellisesti pois ja nyt ei enää tarvitse pitää sidettä hännässä. Tötteröpäänä pitää kulkea vielä pari päivää, jottei Arttu pääse nuolemaan haavaa. Eilen oli haava vielä aika kipeä, kun Arttu veti äkkiä hännän pois tai muutti asentoaan, jos haavan kohta osui johonkin. Tänään ei hännän osuminen enää ole haitannut niin paljon, vaan reippaasti on Arttu kulkenut häntä pystyssä. :) Tosin tänään laitettiin ensimmäistä kertaa desinfiointiainetta, joka tuntui kirvelevän kamalasti. Aineen laittamisen jälkeen Arttu nimittäin juoksi ympäriinsä vailla suuntaa; varmaan sattui niin paljon, ettei voinut pysähtyä. :(


Artun häntä tikkien poiston jälkeen.

No mutta, sairastaminen on jo loppusuoralla ja ensi viikon alussa saadaan tötterökin päästä pois. Sen jälkeen Artun huomaa toipilaaksi ainoastaan puuttuvista karvoista; hännän lisäksi tuppo karvoja ajeltiin pois myös tassusta, jossa oli tippa kiinni.
Erittäin reipas poika on Arttu ollut, vaikka alussa olikin vähän vaikeaa. :)


"Moi, oon tötterössä!" :)

Koiranäyttelyssä olemista käytiin taas vähän testaamassa Saarijärven näyttelyssä. Ja ihan hyvinhän se meni!

Vaikka pakko kyllä myöntää, että koiranäyttelyn alku ei mennyt ihan niin kuin piti. Arttua kun taisi vähän jänskättää näyttelypaikalle meno; ensin piti talsia ison parkkipaikan läpi, sitten näkyi kamalasti ihmisiä, ohimeneviä autoja ennen kaikkea suuri määrä kaikkia ihania koiria. No, jännityksestä johtuen Artun oli sitten pakko kakata jännäkakka juuri ennen näyttelyn porttia. Ja höntyillessään Arttu totta kai sitten onnistui myös astumaan sen löysän jätöksen päälle. Olin erittäin onnellinen siitä, että sen kerran kun Artun pitäisi näyttää edustavalta ja trimmatulta, niin herra onnistuu sitten sotkemaan takatassunsa kakkaan.
No, onneksi veden ja nenäliinojen avulla sain suurimmat tahrat putsattua. Ja onneksi Artun karvat ovat niin monenväriset, ettei se ruskea läntti takatassussa haitannut. ;)

Loppunäyttely onneksi meni sitten vähän paremmin; ei tullut vastaavia vahinkoja enää. :)
Selvästi kyllä huomasi, että Arttua aika paljon jännitti ja ehkä jopa pelotti tuolla näyttelyssä. Tämähän oli vasta meidän toinen näyttely (ja Markon mielestä viimeinen, mutta minä en ihan vielä ole sitä mieltä), eikä Arttu ihan ole tottunut näin suureen koiramäärään samassa paikassa. Onhan koirapuistossakin aina monta koirakaveria, mutta näyttelyssä niitä on jotenkin NIIN paljon, että Arttua alkaa pelottamaan. Taisi se suuri koiramäärä saada aikaiseksi senkin, että se ainoa koira, joka Arttua tuli tervehtimään (näyttelyssähän ei yleensä koirat saa tervehtiä toisiaan, ettei vaan mene turkki huonoksi jne...), jännitti Arttua kamalasti, eikä Arttu oikein uskaltanut kunnolla edes haistella. Kyseessä kyllä oli musta suursnautseri, joten saattaahan se vähän pikkukoiraa pelottaa – mutta kun Arttu kuitenkin on samanlaisen koiran kanssa aiemminkin leikkinyt ihan onnessaan.
Artun pelosta/jännityksestä oli toki tuolla näyttelyssä se hyvä puoli, että herra ei koittanut ihan niin paljon rimpuilla suuntaan jos toiseen. Itse asiassa Arttu käyttäytyi aika mallikkaasti, etenkin silloin kun istuttiin/seisottiin paikallaan. Tällöin Arttu istui (tai seisoi) lähes koko ajan jalkani päällä, mahdollisimman lähellä minua.
Oltiin nyt näyttelyssä minun vanhempieni kanssa; Marko ei kyennyt näyttelyyn lähtemään polvileikkauksen + keppien takia. Joten minun vanhempani sitten tulivat näyttelyseuraksi, kiitos heille siitä! :) Huoltojoukot oli hyvät!


Artun kanssa kehässä.

Itse kehässä olo meni minusta ihan hyvin. Siis ihan vaan siksi, että Arttu malttoi mennä sinne minne halusin, eikä rimpuillut lähes ollenkaan. Katsekontaktia ei saatu ihan kunnolla otettua, mutta eihän se niin välttämätöntä kai olekaan.
Artulla vaan taisi olla melko kuuma, kun aurinko alkoi porottamaan erittäin polttavasti vähän ennen kehään menoa. Eikä Arttu jännitykseltään tietenkään malttanut juoda vettä. :P
No, onneksi ainakin herkut maistuivat. ;) Vähän turhankin hyvin, kun Arttu muutaman kerran yritti haukata myös sormiani. :D Oli muuten jokseenkin vaikeaa yrittää saada Arttua pysymään seisomis-asennossa kehässä! Arttu yritti koko ajan istahtaa ja jouduin koko ajan joko siirtämään kädessä ollutta herkkua eteenpäin (jotta Arttu nousisi) tai nostamaan Artun ylös. Oli vähän epätoivoinen olo ja odotin vaan, että milloinhan tuomari antaa luvan lähteä liikkeelle. :D




Arvosteluksi Arttu sai H:n. Arvostelu kuulemma laski Artun hampaiden takia; Artulla kun on yksi alaetuhammas vinossa. Ilmeisesti se sitten vaikutti arvosteluun näin paljon. Viimeksi Jämsän näyttelyssä Arttu sai EH:n, eikä hampaista lukenut MITÄÄN arvostelussa! Aika hassua.
Mutta ilmeisesti tuo tuomari oli muutenkin melko tiukka; ainakin mitä kuuntelin muiden samassa kehässä olleiden kommentteja.
Mutta eipä meitä tuo arvostelu haittaa. Pääasia oli se, että Arttu kulki kehässä suhteellisen mallikkaasti ja jaksoi keskittyä olennaiseen.  :) Ja Arttuhan oli tällä kertaa ainoa PBGV näyttelyssä, joten selkeästi siis rotunsa paras, vaikkei ROP:ia saanutkaan. ;) :D
Niin ja arvostelun osaltahan tietty paras juttu on se, että Artun käytös on miellyttävä – se on tärkeintä. :)

Tässä vielä se Artun arvostelu kokonaisuudessaan:
Kookas rungon mittasuhteiltaan hieman pitkä uros. Hyvä kallo-osa. Osa etuhampaista alapurennassa. Kokoon sopiva raajaluusto. Etukulmauksia saisi olla enemmän. Oikea karvapeitteen laatu. Miellyttävä käytös. Liikkuu leveästi takaa. Toivoisin hieman lisää ulottuvuutta etuliikkeeseen. Käsitellään kauniisti.

Nyt on sitten pohdinnassa, että jaksaisinko käydä Artun kanssa treenailemassa jossain parkkihallissa syksyn aikana niin paljon, että voitaisiin mennä Jyväskylän näyttelyyn ilman että se oli hirvittävän traumaattinen kokemus Artulle. Vai mennäänkö näyttelyyn mahdollisesti vasta ensi kesänä. Vai oliko se Artun koiranäyttelyura sitten tässä, niin kuin Marko on mieltä.
Tosin Marko sanoi myös, että jos ei Arttu ymmärrä jäniskoiran syvintä olemusta ensi talven aikana, niin sitten Artusta ei tule jäniskoiraa – edellistalvena sitä ymmärrystä ei vielä ihan täysin löytynyt. Että jos ei Artusta jäniskoiraa tulekaan, niin jos sitten edes näyttelykoira? :D

Kuukausi on hujahtanut taas ihan huomaamatta ja blogin päivitys jäänyt huomiotta. Tällä kertaa onkin sitten kerrottavana neljä asiaa - ne, jotka jo otsikossa on mainittu. :)

Artun synttäreistä mainitsinkin jo viime blogikirjoituksessa. Pikkuherra täytti siis kokonaiset kaksi vuotta 10.7. Synttärijuhlia meillä ei ollut, mutta pitihän Artun tietysti saada sentään synttärikakku. :)
Kakku oli samantapainen kuin viime vuonnakin, eli koristeltu maksalaatikko. Ja hyvin näytti uppoavan Artulle tälläkin kertaa tuo kakku! Aikaa en ottanut, mutta ei siinä kovin kauaa kestänyt, kun oli lautanen tyhjä. :)


Synttärikakku ja kaksi "kynttilää".


Synttärikakkua syömässä.


Kakku hupeni lautaselta ERITTÄIN nopeasti.


Vauhdikasta kakunsyöntiä.

Herkuttelun jälkeen oli vuorossa tietysti lahjojen avaaminen. Se ei Artun mielestä ole ihan niin hauskaa, kun ei Arttu meinaa ilman apujoukkoja saada lahjoja avattua. Marko toimikin sitten Artun apuna lahjoja avatessa - tai oikeastaan Marko avasi lahjat ja Arttu seurasi vierestä silmä kovana, että mitä lahjoista paljastuu.
Herkkujen lisäksi paketista paljastuikin uusi kaulapanta; ei ehkä niin mieluinen lahja Artulle, mutta erittäin tarpeellinen. Artun vanha kaulapanta (joka sekään ei ole kuin reilun vuoden vanha!) kun veteli aika lailla viimeisiään. Kulumisen lisäksi siitä oli katkennut yksi lenkki, jossa oli kiinni Artun nimellä + Markon puhelinnumerolla varustettu laatta. Laatta oli tippunut jonnekin meidän pihalle, enkä ollut edes huomannut, että se puuttui - ennenkuin naapuri ystävällisesti kiikutti sen meille. :)


Arttu tarkkailee silmä kovana, kun Marko avaa lahjoja.


Arttu tutkailee, mitä saikaan lahjaksi.


Uusi kaulapanta testissä - hauska ilme taitaa johtua äskettäin nautitusta synttärikakusta.

Synttäripäivinä Artulla muuten taitaa olla jo perinteenä mahdollisimman ”tänään saan tehdä mitä vaan haluan” -käytös. 1-vuotissynttäreillä nimittäin Arttu halusi ehdottomasti ottaa pissalenkille mukaan yhden isoimmista pehmoleluistaan, keltaisen Ripu-Rapusen. Arttu, joka ei ollut koskaan ennen tätä halunnut ottaa ulos mukaan mitään leluja! No, silloin piti synttäreiden kunniaksi antaa Artulle lupa siihen ja niin sitä sitten kierrettiin pissalenkki keltaisen Rapu-lelun kanssa. :D
Tänä vuonna Arttu meni synttärikäytöksessään vielä hieman vallattomammaksi. Oltiin silloin synttäripäivänä lähdössä kesälomareissulle ja Arttu jäi vähäksi aikaa yksin sisälle, kun Marko tyhjensi autosta työtavaroitaan ja minä kitkin & kastelin etupihan kukkapenkkiä. Kerran sitten vilkaisin ikkunasta sisälle, että mitenhän Arttu pärjää, niin Arttu istui keittiön pöydän ääressä tuolilla. No, tässä ei vielä ole mitään kovin ihmeellistä, koska Arttu on tehnyt tätä ennenkin - ihan luvan kanssa. Teen nimittäin monesti töitä keittiön pöydän ääressä läppärillä ja Arttu on välillä ollut työkaverina viereisellä tuolilla; joko katsellen ulos ikkunasta tai nukkuen sylissäni - molemmat kun ovat Artun lempipuuhaa.
Siinä se Arttu siis seisoskeli tuolilla ja katseli meitä. Noh, hetken päästä kun vilkaisin uudestaan ikkunasta sisälle, niin nythän herra istuskelikin jo pöydällä! :D Jepjep. Arttu nähtävästi päätti, ettei tuolilta näe tarpeeksi hyvin ulos ja pöydältä on paremmat näkymät. :) Ja synttäripäivänä on lupa tehdä ihan mitä vaan! :D
Ja ilmeisesti siinä pöydällä olossa oli Artulle kyse ihan pelkästään vaan ikkunasta ulos katselusta; pöydällä nimittäin oli myös kaikki ne Artun synttärilahjaherkut, mutta ei Arttu koskenutkaan niihin!

No, synttäreiden jälkeen alkoi sitten kesälomareissu. Tai oikeastaan lähdettiin myös vähän pakoon kylppäriremonttia, joten ei olisi voinutkaan olla kotosalla silloin. Remontin piti kestää viikko, mutta se kestikin kolme ja vieläkin lasitiiliseinä puuttuu... Lomaa oli minulla viikko ja Markolla kaksi; onneksi pystyin tekemään sitten sen toisen vkon töitä etenä Etelä-Suomesta, niin ei tarvinnut elää kuin viikko remontin keskellä. 

Kesälomareissulla suunnattiin ensimmäiseksi Kinnulaan, jossa oltiin muutama päivä. Sinä aikana Arttu pääsi uimaan ja kalastamaan, joista viimeksi mainittu oli erityisen jännittävää Artun mielestä. On Arttu kalalla käynyt aiemminkin, mutta ei vielä tänä kesänä kertaakaan, eikä ole tainnut olla ihan näin lähellä kaloja vielä koskaan. Voin kertoa, että oli melkoinen työ pidellä 16-kiloista koiraa, joka olisi halunnut päästä leikkimään ongesta roikkuvien kalojen kanssa ja ilmaisi halunsa mm. kimeällä haukulla.

Kinnulasta jatkettiin matkaa Etelä-Suomeen ja poikettiin välissä kotona hakemassa lisää tavaraa mukaan. Purkutyöt olivat vielä käynnissä ja äänet olivat sen mukaiset. Arttu oli sen lyhyen visiitin ajan koiraportin takana ja ihan kauhuissaan, että mitähän täällä oikein tapahtuu; lattialle oli ilmaantunut pahveja ja alakerrasta kuului meteliä. Ei ole vielä koskaan ollut Artulla niin kiire pois kotoa kuin silloin; Arttu ryntäsi portin takaa päästyään samantien ulko-ovelle ja nopeasti ulos. :D

Loppuloman Arttu olikin sitten Padasjoella; osan ajasta meidän kanssa ja osan ajasta hoidossa. Ensimmäinen hoitopäivä oli torstaina, kun käytiin Markon kanssa ns. virallisella kesälomamatkalla Hämeenlinnassa. Toinen hoitorupeama oli sitten lauantaista tiistaihin, kun käytiin Myrskylässä.
Yhtä lipsahdusta lukuunottamatta Arttu oli erinomaisen kuuliainen hoitolapsi. Se lipsahdus johtui nähtävästi Artun synttärijuhlinnasta; Arttu nimittäin toisti synttärikäyttäytymistään myös Padasjoella. Isä oli mennyt käymään makuuhuoneessa ja laittanut oven perässään kiinni. Arttu oli fiksuna poikana tietysti olettanut, että olohuoneen ikkunasta saattaisi nähdä makuuhuoneeseen (ihan loogista, kun huoneet ovat vierekkäin!), joten Arttu oli sitten mennyt katsomaan ikkunasta ulos. Ja kun isä tuli pois makuuhuoneesta, niin Arttu istui ikkunan alla olleen pöydän päällä ja katseli ikkunasta ulos. :D Mutta eihän yksi pieni lipsahdus mitään haittaa, jos muuten on ollut kiltisti. ;)

No, kotiin paluu ei kaikesta aiemmasta poiketen ollutkaan Artun mielestä niin kivaa, kuin luulisi. Arttu ei ole ikinä ollut kahta viikkoa poissa kotoa ja ikävä varmaan oli kova, mutta silti Arttu oli valmis lähtemään pois kotoa samantien. Johtuen tietysti siitä vielä kesken olleesta remontista. Arttu käväisi eteisessä ja keittiössä - ja kipitti sen jälkeen tuulikaappiin istumaan ja odottamaan, että joko mennään pois. :D
Varmasti kyllä oli Artulle ihmeellistä, kun ulko-oven edessä oli kasoja, joihin ei saanut koskea, lattialla oli pahvia, jonka päällä oli vaikeaa kävellä ja olohuone oli täynnä tavaroita, ettei sinne meinannut mahtua edes nukkumaan. Kaiken lisäksi terassilla on niin paljon tavaraa, ettei sinne saa mennä lainkaan! Kyllä oli Artulla kurjaa!
Suurinta tuskaa Artulle tuottivat nuo portaissa olleet pahvit; raukka ei ensin meinannut edes uskaltaa tulla portaita alakertaan! Sitten kun uskallusta (ja vauhtia) alkoi löytymään, niin kuuli jo kaukaa, milloin Arttu on tulossa portaissa - sen verran kova ääni pahveilla pomppivasta koirasta kuului. :)

Remontin vaikein osuus ei kuitenkaan Artulle ollut tämä - vaikka sekin vaikeaa oli. Vaikeampaa oli sitten kun remonttimies tuli tekemään kylppäriremonttia loppuun. Meille tulee vieras ihminen, eikä ihmisrakas koiramme saa olla hänen kanssaan tekemissään tai edes juurikaan nähdä häntä - ja kaiken lisäksi joutuu vielä olemaan eristyksissä eri huoneessa! Kyllä Arttua harmitti!
Remontin äänet olivat tässä vaiheessa pientä Artun vaikeroimiseen verrattuna; sen verran paljon Arttu itki portin takana ja yritti syödä tietään portin läpi. Loppuviikosta olinkin sitten Artun kanssa makuuhuoneessa suljetun oven takana tekemässä töitä; oli edes vähän helpompaa Artulle, kun ei tarvinut olla yksin. Arttu olikin melko onnellinen, kun ensimmäistä kertaa vein hänet makkariin ja jäin sinne.
Nojoo, aika kamala koettelemus taisi kyllä olla Artulle tuo remontti; portin tappoyritysten lisäksi tämän huomasi kahtena aamuna muustakin. Toiseksi viimeisenä remonttipäivänä Arttu syöksyi aamulla sängyn alle minua piiloon ja oli siellä pitkään, ennenkuin uskaltautui alakertaan. Viimeisenä remonttipäivänä kun remonttimies soitti aamulla ovikelloa, niin Arttu ei ollut yhtään halukas tulemaan kanssani avaamaan ovea. Siis meidän Arttu, joka yleensä menee ovikellon soidessa niin onnesta sekaisin, että ei meinaa pysyä housuissaan, eikä tiedä miten päin olisi! Uskomatonta, mutta totta! :D
Sinä aamuna, kun remonttimiestä ei enää tullutkaan, Arttu ei olisi voinut olla onnellisempi. Raasu nukkui tyytyväisenä jaloissani ja näki kerran eteisen lattialla jopa niin makoisaa unta, että heilutti unissaan häntäänsä. :)
Se lasitiiliseinä tosin vielä puuttuu kylppäristä, joten eiköhän se remonttimies vielä pariksi päiväksi jossain vaiheessa palaa...

Tämän hetken jännin juttu on Artun mielestä Markon kävelykepit. Marko oli siis (vihdoin) tänään polvileikkauksessa ja joutuu pari viikkoa kävelemään kepeillä. Arttu ei ole varmaan koskaan nähnyt kävelykeppejä; kellään tutulla ei ole ollut, enkä muista että olisi tullut koskaan lenkilläkään tms vastaan kävelykepeillä köpötteleviä ihmisiä. Joten kepit ovat siis Artun mielestä jännät ja myös vähän pelottavat. Arttuhan kun pelkää yli kaiken kaikkia metallisia liikuteltavia esineitä, jotka kolisevat osuessaan johonkin - tästä johtuen Arttu ryntää aina häntä koipien välissä pakoon, kun kiipeän keittiöjakkaran avulla johonkin tai laitan pyykkitelineen paikalleen.
Vähän piti tutustuttaa Arttua keppeihin jo ennen leikkausta, ettei Arttu sitten telo Markon jalkaa ihmetellessään keppejä. Vähän oli Arttu ihmeissään (ja peloissaan), mutta aika äkkiä Arttu tottui keppeihin; niitä piti ensin vaan vähän katsoa, haistaa ja jopa maistaa, mutta sitten ne olivatkin jo ihan okei. :)
Marko ei kyllä hirveästi ole tänään leikkauksen jälkeen keppien kanssa liikkunut, joten ei ole vaaratilanteita aiheutunut. Mutta kyllä se silti kummastuttaa Arttua, kun vaistoaa, että Marko on pipi ja kielletään menemästä syliin hellimään ja hoivaamaan Markoa - sen kun Arttu niin kovasti tahtoisi tehdä!

Sunnuntaina edessä olisi koiranäyttely Saarijärvellä. Valmistautuminen on ollut loistavaa, koska kehäkävelyä ei olla kevään jälkeen treenattu kuin pari kertaa kotosalla ja etutassuista löytyy vielä pari takkua. No, onhan tässä vielä aikaa... :)

Huomaa että on tullut kesä, kun vapaa-ajan käyttää mieluummin rusketusrajojen hankkimiseen kuin koneen ääressä istumiseen ja blogin kirjoittamiseen. Sen verran pitkä tauko näyttäisi tässä olevan viime blogikirjoituksesta. :)
No mutta, eipä Artun elämässä mitään järisyttävää ole tässä kesän aikana kyllä tapahtunutkaan.

Uimassa ollaan käyty aika paljon, etenkin helteisinä päivinä. Arttu tykkää uimisesta tosi paljon ja ihan innoissaan juoksee aina veteen. Mitään kovin suuria uintilenkkejä Arttu ei kuitenkaan tykkää tehdä; useimmiten Arttu ui yhden lenkin ja sitten on jo valmis jatkamaan matkaa. Veikkaan, että Artulle riittää se, että saa turkkinsa kasteltua – siitä tulee jo niin hyvä olo Artulle. :)
Viime vkonloppuna kun käytiin Artun kanssa uimassa, niin patistin Arttua uimaan vielä toisenkin lenkin. Arttu katsoi minua vähän sen näköisenä, että ei haluaisi enää uida, mutta lähti kuitenkin tuhahtaen uimaan vielä toisenkin lenkin. Takaisin palatessaan Arttu sitten ilmeisesti halusi näyttää minulle mitä mieltä tästä toisesta lenkistä oli; Arttu nimittäin ui ihan minun viereeni (olin rantavedessä seisoskelemassa), tallasi varpaalleni ja loiskautti hännällään vedet päälleni. Kiitos tästä Arttu! :D

Arttu muuten saa aina uimisen (tai suihkun) jälkeen hirveän virtapiikin; kai se johtuu siitä, että tulee niin virkistynyt olo, kun turkki kastuu. Yleensä joka kerta kun tullaan uimasta kotiin, niin Arttu saa hirvittävän hepulikohtauksen ja sinkoilee asunnossamme edestakaisin. Siis ihan oikeasti sinkoilee; yleensä reitti on sohvalle, nojatuoliin, sohvalle, lattialle, sohvapöydän ympäri, nojatuoliin, sohvalle jne. Välillä jos minä tai Marko ollaan muualla kuin olohuoneessa, niin tuohon reittiin kuuluu myös juoksu portaita ylös-alas meidän luoksemme. :) Ja sitten kun suurin virtapiikki on kulutettu juoksemiseen, niin vuorossa on myllääminen sohvalla; Arttu siis pyörii sohvalla selällään ja hankaa itseään sohvaan. :D Tästä myös videotodisteita alla. :)

Uimisen lisäksi Arttu on päässyt kesällä myös pari kertaa hoitoon.
Kesäkuun puolessa välissä Arttu oli Kinnulassa Markon vanhempien luona hoidossa, kun oltiin Markon kaverin häissä.
Hoitoon menossa eniten jännitti yhteiselo Paavo-kissan kanssa, mutta se sujui jo paremmin kuin viime kerralla. Hetken aikaa olivat kuulemma jo pystyneet istuskelemaan vierekkäin - sitten Arttu ryhtyi pyytämään Paavoa leikkimään haukkumalla ja Paavo syöksyi sohvan alle sähisemään. :D Mutta saunomisen ajan olivat kuulemma olleet kaksin sisällä, eikä ollut tappeluääniä kuulunut - eikä mitään ulkoisia vahinkojakaan näkynyt. :)
Kaikista parasta huolta Artusta taisi pitää Markon 5-vuotias pikkusisko Eeni. :) Eeni kun oli huolehtinut jopa sen, että Arttu saa ruokaa ajallaan. Eenihän ei siis osaa vielä katsoa kelloa, mutta niin vaan oli Eeni sanonut äidilleen vähän vaille kuusi, että nyt pitää antaa Artulle ruokaa. ”Aina sille annetaan ruoka tähän aikaan!” Ja kun Eeni oli antanut Artulle ruoka- tai vesikupin, niin aina oli kuulemma Arttu syönyt ja juonut innoissaan. :)
Ja taisi Arttukin aika paljon Eenin hoidettavana olemisesta pitää - ainakin jos jotain on luettavissa siitä, että Artun herkkupurkki tyhjeni lauantai-illan aikana. :D Oli kuulemma koko illan vaan kuulunut ”Arttu, maahan, pam!”, kun Eeni oli kouluttanut Arttua ja palkinnut herkuilla. Nyt ainakin Arttu osaa erityisen hyvin tuon tempun, jos on treenannut sitä koko lauantai-illan. :)

Toisen kerran Arttu oli hoidossa heti seuraavana vkonloppuna, eli juhannuksena. Mentiin Markon serkun luokse, jossa oli sillä hetkellä viisi kissanpentua (jotka muuten olivat älyttömän suloisia ja meinasin ottaa muutaman mukaan kotiin!), niin ei viitsitty viedä Arttua järkyttämään kissanpentujen arkea. Arttu pääsi sitten viettämään juhannusta vanhempieni luokse Padasjoelle ja ilmeisen mukava juhannus oli Artulla sielläkin ollut. :)
Ja mukava taisi olla myös paluumatka Jyväskylään, kun autossa oli meidän lisäksi seurana myös Markon serkuntytöt, jotka tulivat meidän kyydillä Jyväskylään. Kaikista mukavinta varmaan oli kotiinpaluu McDonaldsin autokaistan kautta; Sini ja Enni kun syöttivät varmaan puolet ranskalaisistaan Artulle – ja siitäkös Arttu oli mielissään. :D

Huomenna sitten onkin Artulla suuri päivä, kun herralle tulee kaksi ikävuotta täyteen! Ei Arttu vielä ole ihan hirveästi aikuistunut, mutta kyllä niitä aikuistumisen merkkejä on jo selvästi nähtävillä – ainakin jos vertaa viime vuoteen.
Arttu on edelleen hirvittävän ihmisrakas ja menee aina onnesta sekaisin, jos vaikka joku tulee meille kylään. Ihmisrakkaus ilmenee hössötyksenä, hyppimisenä ja naamannuolemisena. Vaikkei Arttu edelleenkään ole yhtään rauhoittunut pentuajoista, vaan ottaa aina yhtä innoissaan (jopa liian innoissaan) vastaan jokaisen vieraan, niin selkeä aikuistumisen merkki näkyy siinä, että parin minuutin hössöttämisen jälkeen Arttu rauhoittuu. Oli jännä huomata ensimmäisiä kertoja joskus viime talvena, kun Arttu vieraiden innokkaan tervehtimisen jälkeen menikin olohuoneen nurkkaan leikkimään leluillaan – meinasi suu loksahtaa ihmetyksestä auki! Mutta niin se vaan meidänkin Arttu osaa pikkuhiljaa rauhoittua ja ymmärtää, ettei niiden ihanien vieraiden kimpussa tarvitse olla jokaista sekuntia, jotka vieras meillä viettää. :)
Arttu on myös oppinut lukemaan monia sellaisia merkkejä, joista hänelle ei välttämättä ole sanottu, mutta joista Arttu tietää miten pitää käyttäytyä. Tämä liittyy yleisesti koiran fiksuuteen, mutta Artun kohdalla lasken sen kyllä aikuistumisenkin piikkiin; Arttu on ollut aina fiksu ja nopea oppimaan, mutta vielä vuosi sitten keskittymiskyky oli niin huono (eihän se mikään erinomainen vieläkään ole), ettei Arttu hössöttämiseltä malttanut seurata näitä pieniä merkkejä. Siis esimerkkinä tästä vaikkapa niinkin yksinkertainen asia kuin ulos lähteminen. Arttuhan on aina ihan innoissaan lähdössä ulos ja monesti hihnasta on saanut ulko-oven avattuaan pitää tiukasti kiinni, ettei Arttu lähde lenkille ilman omistajaansa. Vaikka Arttu edelleen on innoissaan menossa ulos, niin nyttemmin Arttu on sentään oppinut odottamaan tiettyyn pisteeseen asti. Arttu nimittäin odottaa rauhassa ulko-oven edustalla seisten aina siihen asti, kunnes kuulee ulko-oven kolahtavan kiinni; sitten vasta Arttu lähtee kävelemään eteenpäin. Ja tätä ei siis Artulle ole opetettu mitenkään; toki Artulle on hoettu kyllästymiseen asti ”Odota”, kun on ovesta menty ulos (ja jo oven sisäpuolella), mutta nykyään Arttu odottaa oven kolahdusta riippumatta siitä sanooko hänelle mitään. No joo, pakko myöntää, että jos Arttu tietää että ollaan lähdössä vaikkapa autoon tai koirapuistoon, niin eihän tämä silloin toimi. :D Mutta aika usein kuitenkin. :)
Vielä kolmas aikuistumiseen liittyvä juttu mikä tuli mieleen, on Artulle pikkuhiljaa kehittynyt vahtikoiramainen luonne. Kuten sanottua, Arttu on erittäin ihmisrakas koira, eikä vielä ole tullut vastaan ihmistä (tai koiraa), jolle Arttu olisi ollut vihainen – ellei sitten toinen osapuoli ole ollut ensin vihainen Artulle. Tästä johtuen Artun luonne on hieman sellainen, että murtovarkaiden tullessa Arttu varmaan pikemminkin menisi hakemaan rapsutuksia kuin yrittäisi vahtia kotiaan ventovierailta. :D Mutta nyt pikkuhiljaa vahtikoira-piirteetkin tulevat esille, tätä todistin viimeksi tällä viikolla. Meidän vieressämme on pesiskenttä ja siellä oli yhtenä iltana peli. Tästä johtuen meidän kulmat olivat täynnä parkkeerattuja autoja ja metsän takaa kuului selostajan ääni kun käytiin Artun kanssa pissalenkillä. Tämä sama asetelma on toistunut monesti aiemminkin, mutta Arttu ei ole koskaan reagoinut siihen mitenkään. Paitsi nyt. Arttu alkoi haukkumaan raivokkaasti yhden auton luona seisoskelleelle miehelle, eikä lopettanut haukkumista millään. Yritin kulkea eteenpäin, mutta Arttu vaan harasi vastaan ja kääntyi koko ajan taaksepäin haukkumaan. Itse asiassa Arttu haukkui vielä siinä vaiheessa, kun oltiin jo käännytty rivarin pihaan, eikä Arttu nähnyt niin miestä kuin autojakaan. En tiedä oliko tässä kyse oman reviirin vahtimisesta vai oliko tuossa miehessä jotain uhkaavaa, mutta tämä oli erittäin harvinaista käytöstä Artulta. Arttu haukkuu harvoin ja joka kerta se on yhtä hämmästyttävää. Pakko vielä mainita se Artun hauskin haukkumiskohde (olen sen saattanut kyllä aiemminkin täällä mainita), eli kaksi ohipyöräillyttä lasta, joille Arttu alkoi haukkumaan – luultavasti siksi, että Arttua harmitti, kun ei päässyt heidän mukaansa. :D

Joka tapauksessa, huomenna juhlitaan aamusta Artun synttäreitä – kakkuainekset odottavat jääkaapissa ja lahjatkin on jo paketoitu – ja sitten lähdetään viettämään kesälomaa. Kesälomalla tarkoitus olisi hieman yrittää treenailla myös koiranäyttely-käyttäytymistä; elokuun alussa odottaa Saarijärven näyttely! :)

Alla vielä vähän kuvamateriaalia Artun kesänvietosta. :)

Arttu ja hyvä ystävä Pluto.


Arttu syömässä maissia - näytti olevan aika hyvää! :)


Kesän(kin) lempiharrastus: ikkunasta ulos katselu.


Arttu tuuletti matkalla juhannuksenviettoon. :)


Tällä viikolla Arttu jostain syystä halusi nukkua portaissa. :D

Lauantaina oltiin Match Show:ssa kotikylälläni – eka kerta ikinä mätsärissä Artun kanssa. Oli aika selvää jo heti paikalle päästyämme, ettei kehässä kiertäminen tule menevään kovin hyvin; sen verran tuntui Arttua kiinnostavan kaikki muut koirat ja herkuille vaan käännettiin päätä. Treenailtiin kehän vieressä ennen mätsärin alkua, niin noin 40 % ajasta Arttu jaksoi keskittyä – muun ajan sitten oli kova veto vastakkaiseen suuntaan ja/tai kuono kiinni maassa.


Rientolan pihalla Mätsäriin menossa.

Hieman epäonnisesti alkoi meidän osalta kyllä tuo mätsäri, kun Arttu ystävällisenä koirana meni tietysti tutustumaan muihin koiriin. Ensimmäinen tutustumis-yritys olikin sitten melko kohtalokas, kun vastaukseksi tuli ärähdys – ennen kuin Arttu edes ehti kunnolla edes kosketusetäisyydelle. Valitettavasti se kimppuun käynyt koira ennätti kosketusetäisyydelle ja nappasi Arttua kuonosta.
Ei huomattu asiaa heti, koska Arttu ei ulvahtanut, eikä vaikuttanut, että olisi suuremmin sattunut. Pieni karvatukko näytti lähtevän kuonosta irti, mutta ajateltiin, ettei siinä pahemmin käynyt, koska Arttua ei tuntunut sattuvan, eikä herra arastellut myöhemminkään mennä tutustumaan muihin koiriin. Onneksi muut koirat sitten olivat sen verran ystävällisempiä, että haistelu onnistui nenät vastakkain ilman konflikteja. :)
No, vähän ennen kehään menoa sitten huomattiin, että Artun kuonossa on jotain punaista. Sitten huomattiin, että kuonostahan tulee verta. Lähempi tarkastelu osoitti, että se rähisevä koira olikin onnistunut osumaan Artun kuonoon ihan kunnolla; nenän vieressä ylähuulessa oli kunnon jälki, josta vuoti verta. Suurimmat veret saatiin pyyhittyä pois, mutta jäihin sitä verta edelleen karvoihin kiinni, joten verta huulessa jouduttiin sitten menemään kehään juoksemaan.
Eikä Arttua ole tainnut tuohon huuleen juurikaan sattua, ei ainakaan vaikuta siltä. Ainoastaan haavanpuhdistusaine sattui (ja sen laittamisen johdosta Arttu onkin ollut meille vihainen ja loukkaantunut), mutta huuleen voi koskea ja silitellä ja rupikin on jo tullut, joten eiköhän tuo nopeasti parannu. Otettiin kuitenkin sen kimppuun käyneen koiran omistajan yhteystiedot ylös, että jos ei haava paranekaan ja täytyy eläinlääkärissä käydä, mutta melko hyvältä kyllä tällä hetkellä näyttää. Kyseinen koira kyllä ärisi mätsärissä monelle muullekin koiralle myöhemmin, mutta Arttu taisi olla ainoa, joka sai osuman. Mutta ainakin Arttu sai paljon sääliä ja rapsutuksia mätsärissä – ja tietysti myös katu-uskottavuutta.  ;)
Tuota sääli-ulottuvuutta Arttu on muuten osannut käyttää hyödyksi eilen ja tänään kotonakin, kun on huomannut, että me Markon kanssa vähän Arttua säälitään. Vaikkei Arttuun luultavasti kuonoon satu lainkaan, niin herra osaa kyllä ottaa sellaisia "Olen niin pipi, kaipaan sääliä" -ilmeitä - etenkin kun huomasi, että niillä saa tahtonsa läpi. :D No, suotakoon Artulle nyt pari päivää kipeyden hyödyntämistä. :)

No, varsinainen mätsäri sujui aika lailla ennakko-odotusten mukaisesti: Arttu keskittyy, jos malttaa. :D En usko, että tuo haava vaikutti millään lailla mätsärissä esiintymiseen, etenkään kun Arttua ei ole huuleen tuntunut missään vaiheessa sattuvan.

Oltiin siis pienten luokassa, jossa oli yhteensä kolme koiraa. Mahdollisuudet kärkikolmikkoon olivat siis erittäin loistavat. :D Ja kolmas sijahan meille sieltä tuli, se kyllä oli jo ennalta-arvattavissa, kun kilpakumppaneina oli vähemmän höntyilevät tiibetinspanieli ja villakoira. :) Me Artun kanssa käytiinkin siis lähinnä kisaa itsemme kanssa, kuin muiden kanssa; kolmas sija kun oli jo tiedossa ennen kehään astumista. :)


Artun kanssa kehää kiertämässä; juuri kuvan otto-hetkellä Arttu malttoi keskittyä! :)

Ensimmäinen kierros kehässä meni kyllä aika huonosti, johtuen siitä, ettei Arttu jaksanut yhtään keskittyä. Kontakti oli varmaan 5 % koko kehän kiertämisestä; Arttu kun keskittyi lähinnä juoksemaan juuri vastakkaiseen suuntaan kuin minä. :) Toinen kierros meni sitten jo vähän paremmin, kun Arttu oli siihen mennessä taas tajunnut, että silmiin katsomalla voi saada herkkuja. Itse asiassa Arttu oli toisella kierroksella herkuista niin innoissaan, että vähän taas kiilasi ja taisi yrittää pomppimallakin saada herkkuja itselleen. :)
Ensimmäisen kierroksen jälkeen tuomari tuli katsomaan hampaat jne, toisen kierroksen jälkeen vaan seisoskeltiin paikoillaan. Arvaatte ehkä mitä Arttu teki, kun tuomari tuli lähelle? No tietysti yritti hypätä ja pussata. ;) Tuomari vaan jutteli Artulle, että ”Voi kuule, kun ei tuomaria oikein saisi pussailla – vaikka ihan hyvää se kyllä välillä tekee.”  Hampaiden katsomisessa ei ollut mitään ongelmaa, asennossa pysymisessä vähän enemmän. Aluksi Arttu koitti koko ajan istua ja sitten toisen juoksukierroksen jälkeen Arttu oli jo niin innoissaan herkuista, että yritti koko ajan astua askeleen eteenpäin, jotta saisi herkut paremmin. Vähän tuli samalla kalutuksi myös Teijan sormia, mutta eihän tuo mitään haittaa.


Tuomarin arvosteltavana.

Kaikista hauskinta kehässä oli kuitenkin Artun reaktio palkintoon. :D Palkinto-nauha kun oli solmittu pienen rouhetikun ympärille. Kun tuomari tuli käsi ojossa ojentamaan tikkua (ja nauhaa) minulle, niin Arttu totta kai hyppäsi ottamaan tikkua omaan suuhunsa. :D Mutta ihan oikeassahan Arttu oli, hänellehän se luu kuului, eikä minulle. :D
Toisen kierroksen jälkeen sitten saatiin vielä kassillinen palkintoja; tuli kolme erilaista pikkuluuta ja kaksi mukia. Kyllä oli Arttu onnessaan luista. :) Arttu itse asiassa alkoi kehän kiertämisen jälkeen syömään rouhetikkua siinä kehän vieressä. Herra meni maahan makaamaan, laittoi tikun etutassujen väliin ja rouskutti innoissaan – välittämättä lainkaan ympärillä olevista ihmisistä ja koirista. Ei uskoisi samaksi koiraksi, joka hetkeä aiemmin on höntyillyt ympäriinsä kaiken liikkuvan perässä. :D


Artun palkinnot on kassissa, mutta Arttu keskittyy palkintopöydän nuuskimiseen. :)

No, vaikkei kisan voitto ollut lähelläkään, niin ainakin Arttu kiinnosti pienten kehän tuomaria kisaajista eniten – tuomari kun tuli heti kisan jälkeen kyselemään, että minkäsrotuinen tämä nyt olikaan ja minkäsikäinen tämä onkaan ja niin edelleen. Ja Arttu oli tottakai mielissään rapsutuksista ja huomiosta. :)
Tuomari siinä sitten sanoikin, että ottaen rodun huomioon, niin Arttuhan liikkui kehässä varsin hyvin; bassetit kun yleensä kiertävät ensimmäisen kierroksen kokonaan nenä maassa. :)

Seuraava koitos Artulla olisi edessä todennäköisesti elokuussa Saarijärven näyttelyssä. Ei olla vielä ilmoittauduttu, mutta katseltiin, että se olisi kesän näyttelyistä omiin aikatauluihin (ja etäisyyksiin) sopivin näyttely. Pitänee ennen sitä kisaa sitten treenailla vähän enemmän; nyt kun treenaus jäi aika minimiin.

Lauantaina olisi vuorossa Artun ensimmäinen match show! Vähän jännittää (lähinnä siis minua, ei Arttua), että mitenhän mahtaa mätsäri Artun kanssa sujua, mutta...
Arttuhan on ollut vain kerran koiranäyttelyssä (viime kesänä), eikä koskaan vielä mätsärissä, joten kokemus tuolta alueelta on melko vähäinen.
Ja vaikka match show onkin ns. leikkimielinen näyttely, veikkaan että Arttu pärjää mätsärissä heikommin kuin näyttelyssä. Ihan vaan siitä syystä, että kun näyttelyssä keskitytään myös koiran ulkomuotoon, niin mätsärissä suuremman huomion saa koiran esiintyminen – joka ei välttämättä ole Artun vahvin puoli.
Viime kesänä Jämsän näyttelyssä esiintyminen ei mennyt ihan putkeen, kun Arttu alkoi pysähtyessä hyppimään minua vasten, ihan sen oloisena että ”No, mennään jo!”. Silloin Arttu sai esiintymisessä aika paljon anteeksi ikänsä puolesta, mutta nyt lähes 2-vuotiaan Artun pitäisi jo olla paljon fiksumpi ja aikuisempi. No, samaa höntyilyä ja keskittymisen herpaantumista on edelleen havaittavissa, vanhenemisestä huolimatta. :)
Että välttämättä tuo mätsäri ei ole meille sopivin paikka, mutta mennään nyt kokeilemaan ei-niin-vakavalla asenteella. Ja pakkohan sinne mätsäriin on mennä, kun sellainen kerrankin järjestetään kotipaikkakunnallani – jopa ihan kotikylälläni! :)

Viime aikoina tässä on nyt hieman koitettu valmistautua mätsäriä varten. Tai lähinnä se valmistautuminen on liittynyt Artun turkin nyppimiseen, joka samalla on ollut valmistautumista myös kesää varten – kesähelteillä kun ei ole mukavaa juoksennella paksussa turkissa.
Turkki kesäkuntoon –projekti alkoi jo huhtikuussa, ja kirjoitinkin blogiin niiden vallattomien pääkikkuroiden nyppimisestä. Nyppimistä on jatkettu pikkuhiljaa ja viikonloppuna saatiin homma kokolailla päätökseen. Vähän sitä paksua (ja erittäin huonosti irtoavaa!) karvaa jäi rintaan, mutta ei jaksanut enää tapella karvojen kanssa.
Vaikka karvoja lähti tasaisesti joka puolelta kroppaa, niin eniten Artun ilmettä muutti (jos niitä aiemmin nypittyjä päälaen karvoja ei oteta huomioon) kuitenkin korvien nyppiminen. Artun korvat kun lyhenivät pari senttiä! Ja ei, apuna ei käytetty saksia tai veistä, eikä Arttua vahingoitettu toimenpiteessä – edes verta ei vuotanut korvien lyhetessä. ;) Korvissa vaan on niin pitkät karvat, että ne roikkuvat monta senttiä korvan ns. oikean loppumiskohdan alapuolella. Kun karvat nypittiin perusteellisesti pois, niin korvat sekä lyhenivät että ohenivat reippaasti. Arttu näyttää taas pentumaisemmalta ja nuoreni reilusti! :)
Ja voin kertoa, että ihan uskomaton määrä karvaa tuosta koirasta on lähtenyt tämän kesäkunto-projektin aikana pois! Uskomattominta on se, että karvaa on jäljellä Artussa vielä monta kertaa suurempi määrä – ainakin päätellen siitä, kuinka usein meillä pitää imuroida koirankarvat lattialta. ;)




Turkin vähenemisen lisäksi meillä huomaa kevään todenteolla alkaneen muutamasta ”pienestä” hajusta. Nimittäin tällä hetkellä meillä tuoksuu hyvin vahvasti sekä valkosipuli että poppeli!
Valkosipuli siksi, että Arttu saa punkinkarkottimena valkosipulia ruuan kanssa joka päivä. Vaikka valkosipulin haju valtaakin koiran (ja talon), voin lämpimästi suositella valkosipulia punkkitippojen ja –pantojen tilalle; meillä testattiin viime kesänä sekä tippoja että valkosipulia. Tippojen aikana punkkeja oli viikottain, lähes päivittäin. Valkosipuli-kuurin alkamisen jälkeen punkkeja oli koko kesänä vain ja ainoastaan yksi – ja sekin tuli sellaiselta metsäreissulta, jolta myös Marko sai punkin jalkaansa. Eli väittäisin valkosipulin hoitavan hommansa erittäin hyvin.
Valkosipuli haisee Artun lisäksi oikeastaan koko keittiössä, mutta poppeli onneksi vain Artun tassuissa. Päivittäisen pissalenkin varrella kasvaa runsaasti poppeleita ja totta kai siinä menevä tie on ihan höttösiä täynnä. Ja totta kai ne kaikki tarttuvat Artun tassuihin kiinni. Vaikka koitetaan nykyisin kiertää toiselta puolelta tietä, niin kyllä sieltä muutamia poppeleita aina tassuihin eksyy – ja tuoksu tulee tietysti sen mukana. Artun uusi lempinimi (joita ei koskaan voi olla liikaa!) onkin tästä johtuen nykyään Poppelipoika. :D

No mutta, mätsäristä piti vielä puhua. Turkin trimmaamisen lisäksi on siis tällä viikolla vähän palauteltu mieliin, miten siellä kehässä pitikään kulkea. Joo, oltiin melko aikaisin liikenteessä, kun peräti viikkoa ennen mätsäriä alettiin treenaamaan – se vaan jotenkin aina unohtui. :D Ollaan kyllä Artun kanssa treenattu seuraamista ja kaikkia muitakin koirakoulussa opittuja hyödyllisiä taitoja melko epäsäännöllisesti. Säännöllisemmin ollaan treenattu temppuja; onhan se nyt hienompaa esitellä vieraille, kuinka koira osaa leikkiä kuollutta sanottaessa ”pam”, kuin näyttää miten koira tulee sivulle istumaan.
Ihan hienosti Arttu kyllä tuon vieressä seuraamisen muistaa ja osaa tehdä niin kuin kuuluukin. Mutta kyllä havaittavissa on edelleen ne samat ”puutteet” kuin ennenkin; höntyily ja keskittymiskyvyn puute. Höntyily ilmenee etenkin seuraamisessa niin, että Arttu yrittää kulkea koko ajan askeleen edellä ja kiilata eteen. Ja keskittymiskyvyn puute liittyy oleellisesti höntyilyyn; jos on  jotain kiinnostavampaa muualla, niin Arttuun on erittäin vaikeaa saada luotua tarpeeksi hyvää kontaktia – ainakaan pidemmäksi aikaa. Vaikka sanotaankin, että tällä rodulla ensin tulee nenä ja sitten vasta kaikki muut aistit (yllättäen viimeisenä korvat – se on huomattu monesti!), niin toisinaan ei kyllä parhaimmilta tuoksuvammatkaan herkut auta. Esimerkiksi koirakoulussa jotkut koirat olivat vaan Artun mielestä niin ihania, että ei edes vahvatuoksuisen maksapihvin palasen heiluttelu nenän edessä saanut Arttua ottamaan kontaktia mihinkään muuhun kuin niihin ihaniin koiriin...
Viime viikolla ostettiin eläinkaupasta kanasiivuja, jotka näyttäisivät olevan Artun mielestä niin herkullisia, että herra ei malttaisi housuissaan pysyä, kun kanasiivu otetaan esille. Tässä on tietysti sitten se haittapuoli, että kun Arttu on LIIAN innoissaan herkusta, niin eihän Arttu silloin myöskään malta keskittyä siihen, mitä pitäisi tehdä herkun saadakseen – tai sitten Arttu koittaa ennakoida ja tekee vuoronperään kaiken sen mitä olettaa häneltä pyydettävän. :D

Mitään ihmeellistä ei ole Artun elämässä tainnutkaan viime aikoina tapahtua. Viime viikot herra on saanut keskittyä sängyssä nukkumiseen – joka tietysti on Artun mielestä aivan ihanaa. Marko on ollut pari viikkoa sairaslomalla ja totta kai nukkuu aamuisin monta tuntia pidempään kuin minä. Arttu herää samaan aikaan kuin minä (eli joskus seitsemän maissa yleensä), käy aamupalalla ja aamupissalla, ja menee sen jälkeen juoksujalkaa sänkyyn Markon kainaloon nukkumaan. Ja siellä sitten herrat pysyttelevät yleensä ainakin yhteentoista saakka – ja minä saan tehdä rauhassa töitä alakerrassa. :)

Koirapuistossa on käyty jonkin verran, mutta siellä on viime kertoina ollut melko vähän porukkaa ja ei niin paljon Artulle hyviä leikkikavereita. Tai siis, Artun mielestä siellä on ollut muutamiakin ihania koiria, joita Arttu koittaa nylkyttää sen minkä ehtii – viimeksi kohteena oli leikattu uros... Mutta sellaisia juoksemisesta ja takaa-ajosta/takaa-ajettavana olemisesta olevia ei ole ollut koirapuistossa moneen kuukauteen, joten on jäänyt tuo juokseminen melko vähäiseksi koirapuistossa. Se kun kuitenkin on Artun mielestä kaikista mukavinta. Ja taitaapa omistajatkin siitä tykätä, koska silloin ei tarvitse lenkkeillä ihan niin paljon, kun Arttu väsyttää itse itsensä juoksemalla. ;)


Nojatuoliin mahtuu hyvin kaksi koiraa. ;)

Hmm. Mitähän tässä nyt olisi muuta tapahtunut.
Pääsiäisenä Arttu pääsi Padasjoelle hoitoon, kun oltiin Markon kanssa pari päivää Myrskylässä, loppu-pääsiäinen oltiin sitten itsekin Padasjoella. Vappua juhlittiin Lauran ja Janin kanssa, ja Arttu sai runsaasti rapsutuksia osakseen.
Pari viikkoa sitten oltiin Kinnulassa Markon vanhempien luona ja siellä odottikin Artulle suuri yllätys; kissanpentu Paavo! Ei päässeet Paavo ja Arttu vielä sinuiksi viikonlopun aikana, vaikka yritys oli etenkin Artun puolelta kova. Arttu hermostui, kun Paavo ei tullut heti leikkimään ja fiksuna koirana sitten yritti pyytää Paavoa leikkimään kovaäänisellä haukkumisella. Johon Paavo vastasi sähisemällä ja huitomalla Arttua tassuillaan. Perjantain ja lauantaipäivän Paavo ja Arttu viettivät pääsääntöisesti eri huoneissa, mutta lauantai-iltana Paavo uskaltautui jo olohuoneen puolelle. Lähimmäs tutustumista nämä kaksi pääsivät silloin kun Paavo istui keittiössä tuolin alla ja Arttu haukkui puolen metrin päässä vieressä. Eli kuulostaa todella hyvältä. Paavo löysi itselleen turvapaikan sohvan alta, ja siellä Paavo sitten viettikin suurimman osan ajasta - ja aina välillä läpsi sieltä tassulla haistelemaan tullutta Arttua. :)
Kesäkuussa olisi tarkoitus viedä Arttu Kinnulaan yhdeksi yöksi hoitoon, kun mennään Markon kanssa häihin. Saa nähdä miten ”kaverukset” tulevat silloin keskenään toimeen ja kumpiko valtaa paikan makuuhuoneesta yöksi – veikkaan että Arttu. 

Hienosti korjasin Artun blogin päivitysnopeutta – tai sitten en! Eihän tässä taaskaan ole kuin kuukauden tauko kirjoittamisessa. ;) Noh, onpahan ainakin paljon asiaa! :)

No, yksi blogikirjoittelun vähäisyyteen liittyvä syy on tietysti se suuri muutos, joka meidän arjessa on hiljattain tapahtunut. Eli siis se, että minä pääsin vihdoin töihin – riittävän pitkän tauon jälkeen. Artullehan tämä on tietysti suuri muutos siinä mielessä, että Arttu joutuu opettelemaan enemmän yksinoloa ja totuttelemaan uuteen rytmiin. Artun kannalta hienointa uudessa työssäni on se, että se on pääasiassa etätyötä, joten Artun ei tarvitse olla päivisin yksin kotona – yksinolo kun tunnetusti on kamalinta mitä Arttu tietää.
Mutta vaatii tämä työnteon aloittaminen silti Artulta paljon uuden opettelua. Tässä alkuvaiheessa on ollut aika paljon perehdyttämistä yms, joten olen ollut poissa kotoa suunnilleen joka toinen päivä. Kun aiemmin niitä menoja on ollut erittäin epäsäännöllisesti ja yleensä enemmän iltaisin kuin päivisin, niin Arttu on ollut ihan ihmeissään. Vaikka pisimmillään olen ollut poissa kotoa pari tuntia kerrallaan, niin selvästi huomaa, että Artulle on tullut kova ikävä minua. Se ei välttämättä ilmene niinkään heti kotiin tullessa (vaikka kyllähän Arttu silloinkin on onnesta soikeana), vaan ylipäätään niinä aikoina, kun olen kotona. Siis esimerkiksi toisen työpäivän iltana Arttu nukkui ihan kyljessäni tai jalassani kiinni, kun istuin sohvalla – oikeasti siis niin lähellä kuin pystyi. Ja onhan nämä poissaolot herättäneet Artussa taas sen sylivauvankin; yhtenä päivänä tein töitä koneella 16 kiloa unta näkevää koiraa sylissäni, oli erittäin helppoa. ;)
Toinen asia, joka Artulle vaatii opettelua on tietysti se, että herätään aamulla aikaisemmin. Artulle vaikeaa ei varsinaisesti ole se kellonaika milloin herätään, vaan se, että kuinka paljon ennen meitä Marko on noussut. Kyllähän me nytkin on alkuvuosi herätty seitsemän-kahdeksan välillä ja nyt heräillään puoli seitsemältä. Että ei se kellonaika suuresti ole muuttunut. Mutta kun Markokin nousee suunnilleen samaan aikaan, niin Artulta jää aamuisin saamatta käyttöönsä puoli sänkyä – se kun on parasta mitä Arttu tietää. :) Mutta taitaa Arttua myös vähän väsyttää nämä aikaiset heräämiset; yleensä Arttu vetää sikeitä sohvalla makoisasti kymmeneen asti ja sitten vasta malttaa oikeasti herätä. :)


Näin makoisasti Arttu uneksi sohvalla unilelu-Ripusen kanssa yhtenä aamuna. :)


Alkoi haukotuttamaan, kun salamavalot välähtelivät.

On tästä rytmin muutoksesta jo nyt nähtävillä Artun kannalta ainakin yksi hyöty. Nimittäin aiemmin kun Arttu herätteli meidän viikonloppuna aina erittäin aikaisin – lähinnä siksi, että Arttua ärsytti, kun ei päässyt nukkumaan Markon paikalle ja valtaamaan puolta sänkyä. Nyt kun Arttu ei ole sitä saanut juurikaan harrastaa puoleentoista viikkoon, niin tänäänkin saatiin nukkua melkein kymmeneen saakka! Se on harvinaista herkkua! :)

Tänään laitettiin terassikalusteet terassille (joka lapioitiin lumesta viime vkonloppuna) ja kesä tuntuu taas olevan askeleen lähempänä. :) Samalla laitettiin Artun vaijeri takapihalle kiinni ja Arttukin pääsi ensimmäistä kertaa tänä vuonna takapihalle tepastelemaan. Tähän asti kun siellä on ollut polvenkorkuinen lumikasa, niin ei ole Arttukaan koko talvena ollut takapihalla. :)
Ja kyllä oli Arttu onnessaan, kun pääsi takapihalle – se taitaa olla yksi Artun lempipaikoista. Nyt kun vielä terassin päädyssä on terassilta lapioitujen lumien kasa, niin sinnehän Arttu tietysti kapusi. Sieltä korkealta oli hyvä katsella ohi menevällä kävelytiellä kulkevia ihmisiä.

Kesäfiiliksestä johtuen aloitettiin tänään myös Artun turkin laittaminen kesäkuntoon. Turkin hoito on ollut aika hunningolla viime aikoina ja sen kyllä huomaa. :D Artulla alkoi jo olla sellaiset vallattomat kikkurat päälaella, että oli pakko ryhtyä niitä nyppimään. Ja kun niitä ei ole nypitty hetkeen, niin siinähän tietysti olikin sitten vähän enemmän työtä.


Artun vallattomat kikkarat viikko sitten otetussa kuvassa (joka siis osallistui KSML:n JYP-kuvakisaan).

Aloitettiin niiden kikkuroiden nyppimisellä ja kyllä muuttui Artun ulkonäkö sen jälkeen! :) Itse asiassa Artun karvojen värikin muuttui päälaella nyppimisen seurauksena; nypittyjen karvojen päät kun olivat tummia, niin Artun pää vaaleni aika runsaasti nyppimisen seurauksena. :)
Siinä vaiheessa kun karvat oli nypitty ainoastaan päälaelta, niin Artun pää näytti suhteettoman pieneltä verrattuna muuhun ruumiiseen. :D Joten pitihän sitä nyppiä vähän muualtakin kuin päälaelta. :) Tämän päivän aikana saatiin aikaiseksi pään ja korvien nyppimisen lisäksi selän, niskan ja kaulan furminointi. Se oli sen verran rankkaa sekä Artulle että omistajilleen, että jätettiin suosiolla loput johonkin toiseen päivään.
Mutta Arttu näyttää jo nyt niiiiiiin paljon siistimmältä kuin ennen ja on varmasti valmis vastaanottamaan lämpimät kesäsäät. :)


Artun kesäturkki, vol 1.

No, mitähän tässä olisi muuta ehtinyt tapahtua kuukaudessa. Varmaan kaikennäköistä! :D

Ainakin meillä oli sellainen vierailujen tehoviikko (tai oikeasti puolitoista viikkoa) tuossa maaliskuussa.
Se aloitettiin keskiviikkona, kun käytiin ensimmäistä kertaa Artun kanssa kyläilemässä Annin ja Mikan upouudessa omakotitalossa. Siellä oli tilaa Artulla ja Taavi-koiralla juosta ja riehua, mutta vähän vielä herroilla oli ongelmia sopuisan leikkimisen kanssa. Aluksi Taavi haukkui ja rähisi Artulle kaikesta, ja sitten kun Taavi väsyi ja vetäytyi nukkumaan, niin Arttu haukkui Taaville, kun Taavi ei leikkinyt. Että ei mennyt ihan putkeen. ;)
Sitten perjantaina tuli ystäväni Anu käymään meillä kylässä, pitkästä aikaa. Itse asiassa meillä taisi olla kuukauden tauko muutenkin kun oli ketään vieraita käynyt, niin Arttuhan meni tietysti taas ihan onnesta sekaisin. :) Mutta hienosti malttoi sitten rauhoittua välillä leikkimäänkin lelujensa kanssa, niin saatiin rauhassakin jutustella.
Sitten viikonlopuksi mentiin Annin ja Mikan luo – se viikolla tapahtunut vierailu oli vähän lämmittelyä siihen, että voidaanko tulla sinne lauantaina saunomaan Artun kera. Ja koska koirat sen verran hyvin tulivat toimeen, niin Arttukin pääsi mukaan. No, ihan niin sopuisasti ei koko vierailu mennyt ja Taavi viettikin osan illasta arestissa vierashuoneessa. Yllättävä välirauha tuli siinä vaiheessa, kun kaivettiin herkut esille! Tarjolla oli Artulle mukaan ottamani possunkorva, joka maistui Artulle erittäin hyvin – monesti kun Arttu ei malta rauhoittua syömään herkkujaan. Taavi-raasu seurasi possunkorvan syöntiä maaten Artun vieressä ja katsellen kateellisena. Sitten Taavikin sai jonkun oman herkkunsa ja mutusteli sitä onnessaan Artun vieressä. Oli aika uskomatonta katsella tätä, kun ottaa huomioon, että monesti Taavi ärähti Artulle heti, kun Arttu tuli puolta metriä lähemmäs! No, juttu meni vielä uskomattomammaksi kun Taavi meni haistelemaan Artun possunkorvaa. Ja mitä tapahtui? Herrat söivät päät vierekkäin murusiksi hajonnutta possunkorvaa sulassa sovussa! Aika uskomatonta. :D
No, sitten vierailut jatkuivatkin heti tiistaina, kun vanhempani kävivät ilta-ajelulla Jyväskylässä. Kyllä oli Arttu onnessaan, kun taas tuli vieraita.
Ja jottei vieraita olisi käynyt liian vähän, niin seuraavana vkonloppuna yökylään tulivat Markon vanhemmat ja kolme nuorempaa sisarusta. Oli Artulla touhua ja vahdittavaa, kun piti pitää kaikista huolta. Tai lähinnä lapsista; heitä piti seurata koko ajan ja aika paljon Arttu leikkikin esimerkiksi piilosta lasten kanssa. Illalla Arttu tuntui olevan tyytyväinen kun lapset menivät nukkumaan ja Arttukin pystyi lopettamaan vahtimisensa ja menemään itsekin nukkumaan. :) On se rankkaa tuo koiran elämä. ;)

No, nähtävästi Artustakin noita vahtikoiramaisia piirteitä löytyy, ainakin niin kovasti noita lapsia piti vahtia. :) Aiemmin on parissakin blogikirjoituksessa ollut puhetta etenkin siitä, miten ikkunasta näkyville ihmeellisille asioille pitää murista ja/tai haukkua. No, tällä viikollapa sitten ikkunasta aukesikin erityisen ihmeellinen näkymä! Nimittäin ensimmäistä kertaa ikinä (tai ainakaan sen reilun kahden vuoden aikana, mitä me on tässä asunnossa asuttu) ikkunasta näkyvässä joessa oli joutsenia! En muista, että Arttu olisi koskaan aiemmin joutsenia nähnyt, niin ei ole ihmekään, että kodin ikkunasta nähtynä ne saivat aikaiseksi valtavan haukkumyrskyn.
Puhuin vielä tuolloin äitini kanssa puhelimessa, kun yhtäkkiä alkoi yläkerrasta kuulumaan kamala haukkuminen. Kävin sitten puhelun aikana katsomassa, että millehän Arttu haukkuu; totesin vielä, että todennäköisesti se on jotain yhtä ihmeellistä kuin aurinko tai virtaava vesi. Mutta ovathan nyt joutsenet oikeasti aika ihmeellinen näky. :) Pitkän aikaa Arttu jaksoi niille haukkua, aina siihen asti, kunnes joutsenet hävisivät näköpiiristä.
Myöhemmin illalla joutsenet tulivat vielä takaisin ja tällä kertaa Arttu haukkui niitä kilpaa seinänaapurin koiran kanssa. :)

Ei pysty muistamaan ihan kaikkea tapahtunutta, joten piti vähän luntata Facebookin tilapäivityksistä – sinne kun yleensä tulee päivitettyä reaaliajassa näitä Artun hassuimpia tapauksia. :) Ja hyvä että lunttasin, sillä nyt mieleen muistui yksi erittäin hauska tapaus – joka nähtävästi on tapahtunut 17. maaliskuuta. :D
Oli aurinkoinen aamu, joten avasin olohuoneen kaihtimet, niin että aurinko paistoi lämmittäen suoraan sohvalle. Rentoa oleilua rakastava Arttu tietenkin valitsi nukkumapaikakseen sohvan ja näytti NIIN onnelliselta makoillessaan siinä auringonpaisteessa selällään. Ohikulkiessani kysyin Artulta ”Otatko aurinkoa?”, ja voitteko arvata mitä teki Arttu. Pinkaisi kovaa vauhtia keittiöön, odottamaan jääkaapin taakse, että saisiko hän sitä aurinkoa. :D Arttu on selvästi oppinut tietämään mitä esimerkiksi kysymys ”Otatko meetvurstia?” tarkoittaa, ja luuli nyt saavansa aurinko-nimistä ruokaa. :D Valitettavasti meidän jääkaapista se aurinko oli sillä kertaa loppu, niin jäi Arttukin ilman ruokaa. :)
Arttu on muutenkin taas oppinut tunnistamaan uusia lauseita. Onhan niitä paljon lauseita tai sanoja, jotka Arttu tietää. Jotkut vähän turhankin hyvin. Esimerkiksi sanoja ”mennään”, ”pissalle”, ”koirapuisto” tai ”lähdetäänkö” ei voi meillä sanoa ääneen, tai muuten on yksi pikkukoira jo innoissaan juoksemassa ulko-ovelle. Itse asiassa meillä ei voi enää sanoa edes sanaa ”bisselle”, koska Arttu luulee senkin tarkoittavan pissaamista. :D
No mutta kuitenkin. Artun uusin oppima lause on ”Kupissa on nyt ruokaa”, eri muunnoksin. Tätä siis olen käyttänyt monesti silloin, kun olen keittiössä tekemässä ruokaa ja jää jotain jämiä tai jotain tippuu lattialle jne, ja laitan sen biojätteen sijaan Artun kuppiin. Monesti Arttu kuulee jo kupin kolahduksen ja juoksee äkkiä keittiöön (jos ei siis siellä vielä ole; Arttu tietää että keittiössä kannattaa olla mukana, jos jotain sattuu tippumaan lattialle), mutta välillä on niitäkin tapauksia, kun tätä lausetta tulee käytettyä. Ja nyt viime viikkoina Arttu on jopa oppinut ymmärtämään, mitä se tarkoittaa. Aiemmin Arttu tuli keittiöön lähinnä siksi, että häntä kutsuttiin. Nyt Arttu ymmärtää lauseen tarkoituksen ja menee saman tien ensimmäisenä kupilleen.

Näistä Artun hauskoista tempauksista pakko kertoa vielä yhdestä – sitten on pakko lopettaa kirjoittaminen, kun tuntuu tämä blogiteksti jo nytkin olevan niin (yli)pitkä.
Tällä viikolla käytiin siis Artun kanssa ulkoilemassa ja kotiin mennessä pysähdyin postilaatikoille ottamaan posteja laatikosta mukaani. Sillä aikaa Arttu nosti jalkaa postilaatikko-telineen tolppaa vasten, ihan kuin olisi alkanut pissaamaan siihen. Mutta ei – Arttu alkoi kakkaamaan siihen! :D Oli melkoisen hankalan näköistä, kun koira tasapainoili toinen takajalka ilmassa tolppaa vasten ja kakkasi. Homma oli sen verran horjahtelevan näköistä, että minun suuri huoleni oli se, että Arttu kaatuu kakan päälle. Ei onneksi kaatunut, mutta ei voi muuta kuin ihmetellä, että mikähän mielenhäiriö tuokin oikein oli. :D