Viime viikonloppuna Arttu sai riehua piiiiitkään bichon havanais –Taavin kanssa. Taavi tuli meille hoitoon lauantaina aamupäivällä ja lähti kotiin sunnuntaina iltapäivällä. Kaveruksilla oli runsaasti aikaa riehua yhdessä, ihme kyllä malttoivat välillä rauhoittua nukkumaankin.  :)

Taavi koulutti Arttua hyvin viikonlopun aikana. Vaikka Taavi nyt jo onkin reilusti pienempikokoinen kuin Arttu, on Taavilla silti se pomon rooli näiden kahden leikkiessä. Ja ovat sopiva leikkipari; Arttu on isompi mutta pentumaisuudesta johtuen vielä kömpelö, Taavi taas on pienempi mutta huomattavasti vikkelämpi. Eli aika tasavertaista on näiden kahden koirapainit. :)
Nyt Arttu oli tosi kiinnostunut Taavin pyllystä, sitä olisi pitänyt päästä haistelemaan koko ajan. Taavi taas ei tästä tykännyt yhtään, joten murinaa kuultiin useammankin kerran. Taavi välillä murisi, vaikka Arttu oli tulossa vain haistelemaan kuonoa. Mutta mitään suurempia riitoja ei ollut, hyvin tulevat pojat keskenään toimeen, onneksi. :)


Leikitäänkö?

Mutta oli kyllä kovin erilaista, kun olikin kaksi koiraa, eikä yksi. Ulos mennessä tuulikaapissa pyöri jaloissa kaksi hauvaa, joille piti vuorotellen laittaa hihna. Ulkona piti ohjailla kahta koiraa, joista toinen haluaa säntäillä päättömästi ympäriinsä ja toinen haluaa merkata kymmenen metrin välein. Ruokaa piti laittaa kahteen kippoon ja vahtia etteivät koirat syö toistensa ruokia (nämä kun olisivat halunneet vaihtaa ruokakuppejaan). Keittiössä hakiessa itselle ruoka a oli kahdet anovat silmäparit pyytämässä herkkuja. Ja tietysti, kun yhtä koiraa silitti tai otti syliin, vaati toinenkin huomiota itselleen. :)’
Oli sunnuntai-iltana melko hiljaista, oudoimmalta tuntui kyllä pissalenkille meno, kun se olikin niin helppoa. :D


Kuvanottohetkellä pojat kulkivat sopuisasti; yleensä hihnat olivat suunnattuna ihan vastakkaisiin suuntiin. ;)
 
Käytiin parilla pidemmällä lenkillä, niin saivat pojat purettua energiaansa juoksemalla. Ja kyllähän ne kummatkin juoksivat. :)
Taavi pysähtyi kymmenen metrin välein nostamaan jalkaa ja Arttu katseli ihmeissään, että miksi Taavi tekee noin koko ajan. Loppuvaiheessa lenkkiä Arttu sitten itsekin haisteli puuta mietteliään näköisenä ja nosti jalkaa sitä varten; ilmeen perusteella Arttu mietti ”Kuuluikohan näin tehdä? Miksiköhän näin kuuluu tehdä?” :)
Arttu otti muutenkin hienosti oppia Taavista. Aiemmin siis Arttu oppi paikka-komennon tarkoituksen, kun näki Taavia komennettavan. Ennen sitä oltiin opetettu paikkaa pari kertaa Artulle, mutta Arttu jaksoi pysyä paikallaan vaan sekunteja. Eräällä Taavin vierailulla Taavin omistajat komensivat Taavia pysymään paikallaan ja Arttu tietysti katseli tätä. Myöhemmin samana päivänä kokeiltiin paikka-komentoa ulosmentäessä (niin kuin oltiin tehty siihenkin asti) ja Arttu pysyi hienosti paikallaan pitkän aikaa. Eli nähtävästi Arttu oppii parhaiten matkimalla. ;)
Merkkailun lisäksi Arttu myös nosti jalkaansa koko ajan Taavin läsnä ollessa, koska Taavikin tekee niin. Normaalisti vain 80 % pissaamisiin yhdistyy jalan nostaminen, monesti tulee vielä tyttömäisesti pissat. Ahne Arttu matki nirsoa Taavia myös siinä, että enää sunnuntaina tarjotut herkkupalat eivät kelvanneet, koska ne eivät kelvanneet Taavillekaan. Yleensä ei ole kyllä Arttu niistä kieltäytynyt. ;)
Hauskin matkimiskohde oli ehdottomasti, kun Taavi tutustui asuntoon ja kulki seiniä ja nurkkia pitkin haistellen. Arttu seuraili tätä vähän aikaa – yrittäen tosin ensin itse muutaman kerran tutustua Taaviin haistelemalla – ja ilmeisesti luuli sitten, että näin kuuluu tehdä. Siinä sitten Arttukin haisteli oman kotinsa nurkkia ihan tohkeissaan. :D


Kaverukset riehumassa.

Paljon uusia asioita oppi Artusta nyt, kun Arttu vietti pidemmän aikaa toisen koiran seurassa.
1) Arttu ei ole vihainen toista koiraa kohtaan. Arttukin sunnuntaina murahti kerran tai pari, mutta ne olivat vastauksia Taavin murinaan ja johtuivat lähinnä siitä, että Arttua tuskastutti, kun Taavi ei halunnut leikkiä.
2) Arttu ei ole vihainen ruuastaan. Taavi sai mennä Artun puolesta mennä Artun ruokakupille. Vesikuppeja oli kaksi alakerrassa ja nämä herrat joivat vuorotellen kummastakin kupista; menivät siis rinkiä vesikuppien välillä muutaman minuutin ajan, kunnes kummatkin kupit olivat tyhjiä. :) Paras kuitenkin oli, kun annoin molemmille herkkutikut syötäväksi, mutta tikku ei kelvannutkaan Taaville. Tikku jäi lattialle ja myöhemmin Arttu meni syömään sitä. Otin tikun pois Artun suusta ja sanoin ”Tämä on Taavin”, tarjosin tikkua Taaville (ei kelvannut) ja annoin sitten tikun takaisin Artulle. Koko ajan Arttu vaan katseli, eikä yrittänyt saada tikkua takaisin tai murissut tms. Vaikka tikut ovatkin Artun suurinta herkkua. :)
3) Arttu ei ole vihainen leluistaan. Taavi sai tutkia Artun leluja ihan kuinka paljon vaan halusi, eikä Arttu välittänyt siitä mitään. Ainoastaan silloin kun heittelin Taaville palloa, Arttu vähän loukkaantui. Arttu kun ei vielä ihan ole tajunnut pallon noutamisen iloa; Arttu juoksee kyllä hakemaan pallon, mutta ei tajua tuoda sitä takaisin – tai ainakaan irroittaa otettaan pallosta. Taavista pallonhakeminen on ihanaa ja mielellään sitä tekikin. Arttu vaan ei tykännyt tästä; yritti kiilata itsensä aina Taavin ja pallon väliin. Pallo ei siis kiinnostanut Arttua, ainoastaan se, ettei Taavi saa palloa. :D
4) Arttu on hieman mustasukkainen. Tämä tosin ilmeni vasta lauantai-illasta alkaen. Etenkin yö oli aikaa, jolloin taisteltiin huomiosta ja Arttu oli selvästi mustasukkainen. Tilannettahan helpotti huomattavasti, että Taavilla taisi olla koti-ikävä. Molemmat koirat tunkivat sänkyyn nukkumaan mahdollisimman lähelle. Pikku-Taavi piti nostaa sänkyyn joka kerta, ja tästäkin Arttu tuli mustikseksi; Arttu tuli kaapimaan sänkyä samalla tavalla kuin Taavi ”Minäkin olen pieni, minä en millään osaa hypätä sänkyyn, nosta!” :) Mutta sopuisasti herrat yhdessä sängyssä nukkuivat, ongelmana oli vaan se, että viihtyivät sängyssä vain hetken kerrallaan, joten pitkin yötä piti heräillä nostamaan sänkyä kaapivaa koiraa sänkyyn.


Onneksi välillä piti levätäkin. :)

Taavin vierailun jäljet näkyvät meillä vieläkin, erityisesti se, että Taavi on näistä kahdesta pomo. ;)
Arttu sai sunnuntai-iltana uhmakohtauksen (joita ei muuten tullut lainkaan Taavin täällä ollessa, vaikka muutoin ovat lähes päivittäisiä!) ja otin Artun syliini rauhoittumaan. Se on osoittautunut parhaaksi tavaksi rauhoittaa uhmaikäinen Arttu. Tähän pitää tosin varata paljon aikaa, että Arttu todella on rauhoittunut; jos päästää pois sylistä liian aikaisin, Arttu tulee minuutin päästä puremaan rannetta tai lahjetta tai tekee jotain muuta pahaa. Yleensä siis Arttua saa pidellä sylissä vartin verran.
No, sunnuntai-iltana sitten sanoin juuri syliini ottamalleni Artulle hieman tuohtuneena ”Jos et rauhoitu, niin Teija kutsuu Taavin kylään.” Samantien Arttu painoi päänsä alas kainalooni ja rauhoittui. Ihmettelin, että voiko tämä oikeasti toimia. Mutta kun sen jälkeen päästin Artun pois, niin koira oli ihan rauhallinen! Sanoin sitten Artulle, että ei Taavi oikeasti meille tule. Jolloin Arttu juoksi ulko-ovelle tarkastamaan ja tuli iloisena takaisin, kun ei siellä näkynyt Taavia. :D
Olin niin ihmeissäni tästä, että olihan keinoa pakko testata vielä viikollakin, kun Arttu sai uhmakohtauksen. Lause ”Teija kutsuu Taavin” rauhoitti Artun jälleen! Uskomatonta, mutta totta. Arttu taitaa olla turhan fiksu? ;)

Tämän päivän suunnitelmissa oli pitkä lenkki Artun kanssa, mutta ulkona on -25C, joten taitaa Teijaa houkutella enemmän lämmin sohva kuin lenkki pakkasessa.