Arttu oli pääsiäisenä ihkaensimmäistä kertaa hoidossa ja yötä poissa kotoa ilman omistajiaan. Paikka oli tuttu ja mekin olimme siellä yhden yön Artun kanssa ennen hoitoon jäämistä. Silti vähän jännitti, miten Arttu pärjää.

Mutta hienostihan Arttu oli! Ei liiemmin ikävöinyt, vaan otti paikan omakseen saman tien. Kuulemma Arttu ei tehnyt mitään pahaakaan, vaikka luulin, että olisi koittanut koetella rajoja. ilmeisesti Artulle riitti, kun koitti varastaa ruokaa pöydältä torstaina, kun vielä olimme Markon kanssa paikalla.
Arttu oli siis hoidossa Padasjoella, vanhempieni luona. Maaseudulla oli tilaa juosta ja lenkkeillä, ja ulkoilua Arttu melko paljon harrastikin hoitoreissunsa aikana. Kerran oli ollut sohvalla katselemassa ikkunasta ulkona lenteleviä lintuja ja juossut sitten ulko-ovelle vinkumaan. Ulos päästyään Arttu oli rynnännyt lintujen luokse, katselemaan niitä lähempää. :) Melko hassu poika. :)
Ja yötkin sujuivat hyvin, vaikka ajattelin, että silloin saattaisi ikävä iskeä. Arttu ryntäsi oma-aloitteisesti vanhempieni sänkyyn unilelunsa Ripu-Rapun kanssa ja ”tepsutti” sitä ennen nukkumaanmenoa. En tiedä millä nimellä tuota ”tepsuttamista” virallisesti kutsutaan, mutta meillä se on ristitty tepsuttamiseksi. :) Tarkoittaa siis sitä, että Arttu makaa lelu suussaan, etujalat lelun alla, ja liikuttelee etutassuja ylös alas vuorotellen. Lisäksi Arttu liikuttelee leukojaan samaan tahtiin, niin että lelu hieman heiluu. Tätä Arttu tekee vain rakkaimpien lelujensa kanssa, nykyään lähinnä vaan Ripusen kanssa ennen nukkumaanmenoa. :)
Artun hoitoreissu näytti siis sujuneen todella mainiosti. Voi olla, että minulla ja Markolla oli enemmän ikävä Arttua kuin Artulla meitä. :)

Sunnuntaina Arttu pääsi kotiin. Vanhempani toivat Artun puoliväliin matkaa, meidän kotimatkamme varrelle ja huoltoaseman pihassa vaihdettiin Arttu autosta toiseen. Kyllä alkoi herralla häntä heilumaan, kun näki auton ikkunasta meidät. :)
Automatkalla Arttu sitten taisi ollakin hieman loukkaantunut meille; käänsi päätä pois kun koitti silittää ja oli muutenkin melko vaisu. Tuntui, että Arttu ajatteli, että miksi ihmeessä te hylkäsitte minut.

No, suureksi osaksi Artun vaisuus johtui kuitenkin väsyneisyydestä. Arttu oli niin poikki, että kotiin päästyä lähinnä vain nukkui koko päivän ja illan. Meillä poikkesi Markon sukulaisia kotimatkansa varrella kahville, niin Arttu kyllä innoissaan otti heidät vastaan, mutta sitten menikin jo takaisin nukkumaan. Arttu kun on todella ihmisrakas, niin tämä oli kyllä melkoisen harvinaista käytöstä Artulle.
Kun väsyneisyys jatkui vielä seuraavinakin päivinä ja mukaan tuli myös yskimistä ja hieman lämpöä, lähdettiinkin sitten Artun kanssa käymään eläinlääkärillä.
Artulla todettiin ylähengitystieinfektio, todennäköisesti kennelyskä. Arttu sai antibioottikuurin ja lenkkeilykiellon. Pitää käydä kosteassa suihkuhuoneessa höyryhengittämässä puoli tuntia kerrallaan ja välttää mahdollisimman paljon kylmän ulkoilman hengittämistä.


Tekisi mieli leikkiä, mutta väsyttää liikaa.

Arttu on nyt levännyt kunnolla ja tänään alkoi näkyä jo virkistymisen merkkejä herrassa. Aamulla tuntui kuin joku olisi kääntänyt Artun virtanappulan takaisin päälle; niin paljon energiaa herrassa oli! No eipä tuo liene ihmekään, kun on monta päivää vaan nukkunut. :) Arttu leikki varmaan jokaisen lelunsa kanssa, hyppi innoissaan minua ja Markoa päin, ja lopulta – kun ei muuta enää keksinyt – hyppi vain tasajalkaa paikoillaan. :D
Nyt kun Arttu alkaa selkeästi virkistyä, se onkin erittäin mukava yhdistelmä tuon lenkkeilykiellon kanssa... Voi olla, että parin päivän sisällä Arttu alkaa jo hyppiä seinille, jos ei pian pääse lenkille. ;) No, toivotaan, että oireet pian paranevat, niin päästään lenkkeilemään. Yskintä on ainakin loppunut jo melkein kokonaan eikä kuumettakaan ole enää ollut. Toisaalta, tilalle on tullut jonkin verran aivastelua ja nenän vuotamista. :P Mutta virkeyden suhteen Arttu on ihan eri koira kuin maanantaina – se ainakin on positiivista. :)

Artun koirakoulun kanssakin jouduttiin nyt tekemään erityisjärjestelyitä, kun tartuntavaaran (+ tietysti myös levon tarpeen) takia Arttu joutuu pitämään vähintään kahden viikon tauon koirakoulusta. Koirakoulun ohjaajan kanssa sovittiin, että Arttu siirtyy seuraavaan ryhmään, sitten kun heillä on meneillään sama koulutuskerta kuin Artun omalla ryhmällä tällä viikolla. Eli Artulle tuleekin nyt sitten neljän viikon tauko koirakoulussa. No, me harjoitellaan kaikki vanhat läksyt erityisen hyvin ja mennään reippaina ja tarmokkaina sitten tutustumaan uusiin koiriin! :)

Tällä viikolla onkin meillä ollut kunnon toipilaiden klubi, kun Markokin jäi tiistaina sairaslomalle loppuviikoksi loukattuaan selkänsä töissä. Päivät kuluu nopeasti kahta toipilasta hoitaessa, vaikkakin isompi toipilas on melko omatoiminen. :)
Pienemmän ja karvaisemman toipilaan kanssa vaikein asia on varmaankin ollut lääkkeiden ottaminen. Matolääkkeet muistaakseni menivät aikoinaan hyvin alas, mutta nämä antibiootit eivät millään!
Kokeilin antaa ensimmäiset tabletit toiveikkaana ruuan seassa, mutta Arttupa fiksuna kaverina nosteli ne sieltä lattialle. Seuraavaksi yritin piilottaa herkun sisään; Arttu sylki suustaan tabletin pois. Seuraava vaihe oli herkun sisällä niin, että pitää Artun päätä ylhäällä ja suuta kiinni. Jostain kumman rakosista Arttu sai siltikin työnnettyä lääkkeenpalasia ulos suustaan, mutta pitkällisen taistelun jälkeen ne ensimmäiset tabletit saatiin menemään alas. Seuraavat kaksi erää ovat menneet helpommin, mutta kovin mielellään Arttu ei kyllä niitä vieläkään syö ja yrittää kovasti saada ne syljettyä ulos. :D
Parastahan tässä tietysti on se, että tabletit ovat pinkkejä ja väriaine liukenee kastuessaan. No, kun Arttu sylki niitä ulos suustaan, oli tietysti niin lattia, Teijan kädet kuin Artun partakin ihan pinkki. :D Eipä siinä, ihan hienostihan tuo pinkki parta Artulle sopi. ;)