Pitää jatkaa toisesta aiheesta vielä omaan tekstiinsä tänään; tuli niin pitkä jo tuosta vappu-tekstistä, etten viitsinyt Artun eilisestä päivästä enää samaan tekstiin kirjoittaa. :)

Artun toiminnantäyteinen vappu jatkui siis eilen toiminnantäyteisenä, kun koirakoulu alkoi neljän viikon tauon jälkeen!
Arttu sairastui ennen seitsemättä koulutuskertaa ja tuo koulutus jäi meiltä väliin. Eläinlääkäri suositteli vähintään parin viikon taukoa ja koirakoulu-ohjaaja ehdotti, että voimme vaihtaa seuraavaan ryhmään, jolloin taukoa tulee neljä viikkoa, mutta yhtään koulutusta ei jää väliin.

Vähän pelonsekaisin tuntein mentiin koirakouluun, koska a) tauko on ollut pitkä, b) läksyjen treenauksessa oli puolentoista viikon totaalinen tauko Artun sairastelun takia, c) meillä oli tavallista huonommat herkut, koska lakkoilun takia kaupasta ei löytynyt lainkaan maksapihvejä (jotka yleensä ovat toimineet koulutuksessa) ja d) kaikki koirakaverit ovat uusia.
No, kohta D ei täysin pitänyt paikkaansa, sillä tuohon ryhmään oli vaihtanut myös toinenkin koira Artun edellisestä ryhmästä. Moku-koira oli sairastanut saman taudin kuin Arttu, eli nähtävästi tauti oli koirakoulusta tarttunut.

Ja no niin no. Eihän se koulutus ihan putkeen mennyt. :D Ensimmäisen puoli tuntia minulla oli täysi työ siinä, että sain pidettyä Artun suurin piirtein siinä, missä halusin; katsekontaktin saaminen tuntui ihan utopistiselta kuvitelmalta. Arttu ei halunnut katsoa minuun päin lainkaan ja kaikki harjoitukset tuntuivat Artusta siltä, ettei hän ole niistä ikinä kuullutkaan. :D
Mutta jälkimmäinen puoli tuntia meni huomattavasti paremmin, kun vihdoin sain Arttuun kontaktia ja Arttua alkoi hieman kiinnostamaan herkut. Uusi opeteltu asia, eli kontaktikävely täyskäännöksellä, sujui aivan loistavasti; Arttu teki vaikka kuinka monta käännöstä tapittaen pelkästään minua ja herkkua, eikä edes huomannut muita koiria. :)

Mutta kyllä ainakin minä olin tuon koulutuksen jälkeen väsyneempi kuin aiemmin. Tai sitten olin vaan unohtanut, kuinka rankkaa se on. ;)
Nyt käytössä oli vielä uusi hihna Artulla, kun herra katkaisi aiemman terassilla nykiessään. Uusi hihna on kovempaa materiaalia kuin vanha, joten käden ympärille kierrettynä se ajoittain jopa sattui. Ja kun erityisesti ensimmäisen puoli tuntia Arttu nyki hihnaa koko ajan joka suuntaan, oli minulla kämmenten sivut vielä nukkumaan mennessäkin ihan punaiset. :D

Mutta pakko kyllä vielä Arttua kehuakin!
Ollaan käyty ennen koirakoulua koirapuistossa, jotta Arttu saisi leikkiä koirien kanssa  ja muut koirat eivät ehkä ihan niin paljoa kiinnostaisi koirakoulussa.  Ja tähän asti koirapuistossa Arttu on unohtanut minun ja Markon olemassaolon heti ovesta sisään päästyään. Arttu siis viipottaa siellä muiden koirien perässä ja jos joskus menee ihmisen luo, niin se ei varmastikaan ole minä tai Marko. Jos Arttu joskus on erehtynyt juoksemaan meitä päin, niin Arttu muistaa kuitenkin aina juosta ohi, eikä pysähtyä. ;) Ja luoksetulo, joka on haastavaa muutenkin, ei kyllä todellakaan onnistu koirapuistossa.
No, nyt ajoittain tuntui, että mukana koirapuistossa oli joku toinen koira kuin Arttu. Arttu tuli muutaman kerran omatoimisesti meidän luo hakemaan rapsutuksia ja kutsuessakin tuli lähes joka kerta luo! Ja kun yksi koira rähisi Artulle, niin Arttu juoksi heti meidän luo hakemaan rapsutuksia ja ihan kuin kertomaan "Tuo kiusasi minua!" Kaikista oudointa oli se, että Arttu tuli luokse jopa silloin kun seistiin ulkoportilla ja oltiin lähdössä pois! No, en kyllä valita; aiemmin Artun saaminen pois koirapuistosta on ollut melko hankalaa, niin tämä on ihan hyvä asia. :)
Ja toisinaan Arttu on alkanut nylkyttää koirapuistossa muita koiria ja sen takia on jouduttu lähtemään jo aiemmin pois. Niin nyt ei ollut niitäkään yrityksiä kertaakaan! Nyt Arttu osasi leikkiä jopa neljän koiran jengissä yrittämättä nylkyttää ketään. Arttu on ehkä kasvamassa aikuiseksi? :D
Nylkytyksestä puheen ollen; Arttu sen sijaan joutui eilen itse nylkytyksen kohteeksi. Sama cockerspanieli, joka jo talvella nylkytti Arttua monta kertaa peräkkäin, iski jälleen silmänsä Arttuun. Cockerspanielin omistaja kävi ottamassa koiran hetkeksi kiinni ja heti kun päästi irti, niin koira säntäsi kohti Artun pyllyä. Talvella Arttu oli vaan raukkana paikoillaan ja ihmetteli, että mitähän nyt tapahtuu. Nyt Arttu sentään tajusi yrittää rimpuilla pois ja lähteä juoksemaan karkuun. Vielä kun Arttu oppisi edes hieman ärähtämään tuollaisissa tilanteissa; raukka kun ei ole vielä kertaakaan ärähtänyt kellekään koiralle. Mikä on toisaalta ihan hyvä, mutta itsesuojeluvaisto olisi ihan mukava omistaa. :D Niin kuin eilenkin; kaksi koiraa rähisi keskenään, niin muut koirat vetäytyivät kauemmas ja Arttu ryntäsi heti paikalle katsomaan, että onko kaikki hyvin. No, ehkä nämäkin taidot löytyvät sitten mahdollisesti hiljalleen alkavan aikuistumisen myötä. :)