Ei ole tullut pitkään aikaan kirjoiteltua Artun blogiin - eikä Artun elämässä mitään kovin ihmeellistä ole viime kirjoituksen jälkeen tapahtunutkaan!

Elokuu ollaan oltu ihan vaan kotosalla. Välillä on käyty koirapuistossa, mutta mitään sen ihmeellisempää ei kyllä olla Artun kanssa tehty. Tosin tuo koirapuistokin oli kerran melko extremeä: Pienten koirien puolelta oli hiekat kuluneet pois sisimmän portin alta ja siinä portin alla oli aika suuri kuoppa. Arttu sitten meni kuopan kautta portin ali koirapuiston "eteiseen" ja yritti kuonollaan työntää ulomman portin lukon auki.
Arttu alkaa olla vähän turhan fiksu ja onnistuu kyllä avaamaan ties mitä lukkoja. ;) Yhtenä päivänä huomattiin, että Arttu on oppinut myös laittamaan pleikan päälle kuonollaan - sai myös nappia painamalla pelin ulos pleikasta ja ihmetteli pää kallellaan, että mitäs nyt tapahtui. :)

No, koska mitään suurempia ja ihmeellisiä kuulumisia ei ole kerrottavana, ajattelin keskittyä tässä blogikirjoituksessa lähinnä kuvamateriaaliin.
Alla siis muutamia - täällä vielä julkaisemattomia - otoksia Artun kesästä ja syksystä. :) Näiden kuvien myötä Arttu toivottaa kaikille blogin lukijoille mukavaa syksyä - täällä syksyn tulo on jo alkanut näkymään ah-niin-ihanalla kuratassujen kuivaamisella joka pissalenkin jälkeen. :)


Arttu kesällä laiskana; herra istui juodessaan vettä järvestä. :D


Arttu yritti avata tuuletusikkunan.


Väsynyt pikkupoika.


Toinen unikuva; Arttu on jostain syystä piilottanut päänsä sohvatyynyjen väliin.


Artun uusi harrastus: ruuan levittäminen ruokakupista pitkin lattioita. Tällä kertaa harrastukseen kuului myös ruokakupin liikuttaminen keskelle lattiaa.


Artun uusi tuoli: läppäri. Varmaan tosi mukava istuin?


Arttu katselee (unissaan) seinän uutta "taulua"; aika monta kuvaa myös Artusta päätyi seinälle. :)