Hienosti korjasin Artun blogin päivitysnopeutta – tai sitten en! Eihän tässä taaskaan ole kuin kuukauden tauko kirjoittamisessa. ;) Noh, onpahan ainakin paljon asiaa! :)

No, yksi blogikirjoittelun vähäisyyteen liittyvä syy on tietysti se suuri muutos, joka meidän arjessa on hiljattain tapahtunut. Eli siis se, että minä pääsin vihdoin töihin – riittävän pitkän tauon jälkeen. Artullehan tämä on tietysti suuri muutos siinä mielessä, että Arttu joutuu opettelemaan enemmän yksinoloa ja totuttelemaan uuteen rytmiin. Artun kannalta hienointa uudessa työssäni on se, että se on pääasiassa etätyötä, joten Artun ei tarvitse olla päivisin yksin kotona – yksinolo kun tunnetusti on kamalinta mitä Arttu tietää.
Mutta vaatii tämä työnteon aloittaminen silti Artulta paljon uuden opettelua. Tässä alkuvaiheessa on ollut aika paljon perehdyttämistä yms, joten olen ollut poissa kotoa suunnilleen joka toinen päivä. Kun aiemmin niitä menoja on ollut erittäin epäsäännöllisesti ja yleensä enemmän iltaisin kuin päivisin, niin Arttu on ollut ihan ihmeissään. Vaikka pisimmillään olen ollut poissa kotoa pari tuntia kerrallaan, niin selvästi huomaa, että Artulle on tullut kova ikävä minua. Se ei välttämättä ilmene niinkään heti kotiin tullessa (vaikka kyllähän Arttu silloinkin on onnesta soikeana), vaan ylipäätään niinä aikoina, kun olen kotona. Siis esimerkiksi toisen työpäivän iltana Arttu nukkui ihan kyljessäni tai jalassani kiinni, kun istuin sohvalla – oikeasti siis niin lähellä kuin pystyi. Ja onhan nämä poissaolot herättäneet Artussa taas sen sylivauvankin; yhtenä päivänä tein töitä koneella 16 kiloa unta näkevää koiraa sylissäni, oli erittäin helppoa. ;)
Toinen asia, joka Artulle vaatii opettelua on tietysti se, että herätään aamulla aikaisemmin. Artulle vaikeaa ei varsinaisesti ole se kellonaika milloin herätään, vaan se, että kuinka paljon ennen meitä Marko on noussut. Kyllähän me nytkin on alkuvuosi herätty seitsemän-kahdeksan välillä ja nyt heräillään puoli seitsemältä. Että ei se kellonaika suuresti ole muuttunut. Mutta kun Markokin nousee suunnilleen samaan aikaan, niin Artulta jää aamuisin saamatta käyttöönsä puoli sänkyä – se kun on parasta mitä Arttu tietää. :) Mutta taitaa Arttua myös vähän väsyttää nämä aikaiset heräämiset; yleensä Arttu vetää sikeitä sohvalla makoisasti kymmeneen asti ja sitten vasta malttaa oikeasti herätä. :)


Näin makoisasti Arttu uneksi sohvalla unilelu-Ripusen kanssa yhtenä aamuna. :)


Alkoi haukotuttamaan, kun salamavalot välähtelivät.

On tästä rytmin muutoksesta jo nyt nähtävillä Artun kannalta ainakin yksi hyöty. Nimittäin aiemmin kun Arttu herätteli meidän viikonloppuna aina erittäin aikaisin – lähinnä siksi, että Arttua ärsytti, kun ei päässyt nukkumaan Markon paikalle ja valtaamaan puolta sänkyä. Nyt kun Arttu ei ole sitä saanut juurikaan harrastaa puoleentoista viikkoon, niin tänäänkin saatiin nukkua melkein kymmeneen saakka! Se on harvinaista herkkua! :)

Tänään laitettiin terassikalusteet terassille (joka lapioitiin lumesta viime vkonloppuna) ja kesä tuntuu taas olevan askeleen lähempänä. :) Samalla laitettiin Artun vaijeri takapihalle kiinni ja Arttukin pääsi ensimmäistä kertaa tänä vuonna takapihalle tepastelemaan. Tähän asti kun siellä on ollut polvenkorkuinen lumikasa, niin ei ole Arttukaan koko talvena ollut takapihalla. :)
Ja kyllä oli Arttu onnessaan, kun pääsi takapihalle – se taitaa olla yksi Artun lempipaikoista. Nyt kun vielä terassin päädyssä on terassilta lapioitujen lumien kasa, niin sinnehän Arttu tietysti kapusi. Sieltä korkealta oli hyvä katsella ohi menevällä kävelytiellä kulkevia ihmisiä.

Kesäfiiliksestä johtuen aloitettiin tänään myös Artun turkin laittaminen kesäkuntoon. Turkin hoito on ollut aika hunningolla viime aikoina ja sen kyllä huomaa. :D Artulla alkoi jo olla sellaiset vallattomat kikkurat päälaella, että oli pakko ryhtyä niitä nyppimään. Ja kun niitä ei ole nypitty hetkeen, niin siinähän tietysti olikin sitten vähän enemmän työtä.


Artun vallattomat kikkarat viikko sitten otetussa kuvassa (joka siis osallistui KSML:n JYP-kuvakisaan).

Aloitettiin niiden kikkuroiden nyppimisellä ja kyllä muuttui Artun ulkonäkö sen jälkeen! :) Itse asiassa Artun karvojen värikin muuttui päälaella nyppimisen seurauksena; nypittyjen karvojen päät kun olivat tummia, niin Artun pää vaaleni aika runsaasti nyppimisen seurauksena. :)
Siinä vaiheessa kun karvat oli nypitty ainoastaan päälaelta, niin Artun pää näytti suhteettoman pieneltä verrattuna muuhun ruumiiseen. :D Joten pitihän sitä nyppiä vähän muualtakin kuin päälaelta. :) Tämän päivän aikana saatiin aikaiseksi pään ja korvien nyppimisen lisäksi selän, niskan ja kaulan furminointi. Se oli sen verran rankkaa sekä Artulle että omistajilleen, että jätettiin suosiolla loput johonkin toiseen päivään.
Mutta Arttu näyttää jo nyt niiiiiiin paljon siistimmältä kuin ennen ja on varmasti valmis vastaanottamaan lämpimät kesäsäät. :)


Artun kesäturkki, vol 1.

No, mitähän tässä olisi muuta ehtinyt tapahtua kuukaudessa. Varmaan kaikennäköistä! :D

Ainakin meillä oli sellainen vierailujen tehoviikko (tai oikeasti puolitoista viikkoa) tuossa maaliskuussa.
Se aloitettiin keskiviikkona, kun käytiin ensimmäistä kertaa Artun kanssa kyläilemässä Annin ja Mikan upouudessa omakotitalossa. Siellä oli tilaa Artulla ja Taavi-koiralla juosta ja riehua, mutta vähän vielä herroilla oli ongelmia sopuisan leikkimisen kanssa. Aluksi Taavi haukkui ja rähisi Artulle kaikesta, ja sitten kun Taavi väsyi ja vetäytyi nukkumaan, niin Arttu haukkui Taaville, kun Taavi ei leikkinyt. Että ei mennyt ihan putkeen. ;)
Sitten perjantaina tuli ystäväni Anu käymään meillä kylässä, pitkästä aikaa. Itse asiassa meillä taisi olla kuukauden tauko muutenkin kun oli ketään vieraita käynyt, niin Arttuhan meni tietysti taas ihan onnesta sekaisin. :) Mutta hienosti malttoi sitten rauhoittua välillä leikkimäänkin lelujensa kanssa, niin saatiin rauhassakin jutustella.
Sitten viikonlopuksi mentiin Annin ja Mikan luo – se viikolla tapahtunut vierailu oli vähän lämmittelyä siihen, että voidaanko tulla sinne lauantaina saunomaan Artun kera. Ja koska koirat sen verran hyvin tulivat toimeen, niin Arttukin pääsi mukaan. No, ihan niin sopuisasti ei koko vierailu mennyt ja Taavi viettikin osan illasta arestissa vierashuoneessa. Yllättävä välirauha tuli siinä vaiheessa, kun kaivettiin herkut esille! Tarjolla oli Artulle mukaan ottamani possunkorva, joka maistui Artulle erittäin hyvin – monesti kun Arttu ei malta rauhoittua syömään herkkujaan. Taavi-raasu seurasi possunkorvan syöntiä maaten Artun vieressä ja katsellen kateellisena. Sitten Taavikin sai jonkun oman herkkunsa ja mutusteli sitä onnessaan Artun vieressä. Oli aika uskomatonta katsella tätä, kun ottaa huomioon, että monesti Taavi ärähti Artulle heti, kun Arttu tuli puolta metriä lähemmäs! No, juttu meni vielä uskomattomammaksi kun Taavi meni haistelemaan Artun possunkorvaa. Ja mitä tapahtui? Herrat söivät päät vierekkäin murusiksi hajonnutta possunkorvaa sulassa sovussa! Aika uskomatonta. :D
No, sitten vierailut jatkuivatkin heti tiistaina, kun vanhempani kävivät ilta-ajelulla Jyväskylässä. Kyllä oli Arttu onnessaan, kun taas tuli vieraita.
Ja jottei vieraita olisi käynyt liian vähän, niin seuraavana vkonloppuna yökylään tulivat Markon vanhemmat ja kolme nuorempaa sisarusta. Oli Artulla touhua ja vahdittavaa, kun piti pitää kaikista huolta. Tai lähinnä lapsista; heitä piti seurata koko ajan ja aika paljon Arttu leikkikin esimerkiksi piilosta lasten kanssa. Illalla Arttu tuntui olevan tyytyväinen kun lapset menivät nukkumaan ja Arttukin pystyi lopettamaan vahtimisensa ja menemään itsekin nukkumaan. :) On se rankkaa tuo koiran elämä. ;)

No, nähtävästi Artustakin noita vahtikoiramaisia piirteitä löytyy, ainakin niin kovasti noita lapsia piti vahtia. :) Aiemmin on parissakin blogikirjoituksessa ollut puhetta etenkin siitä, miten ikkunasta näkyville ihmeellisille asioille pitää murista ja/tai haukkua. No, tällä viikollapa sitten ikkunasta aukesikin erityisen ihmeellinen näkymä! Nimittäin ensimmäistä kertaa ikinä (tai ainakaan sen reilun kahden vuoden aikana, mitä me on tässä asunnossa asuttu) ikkunasta näkyvässä joessa oli joutsenia! En muista, että Arttu olisi koskaan aiemmin joutsenia nähnyt, niin ei ole ihmekään, että kodin ikkunasta nähtynä ne saivat aikaiseksi valtavan haukkumyrskyn.
Puhuin vielä tuolloin äitini kanssa puhelimessa, kun yhtäkkiä alkoi yläkerrasta kuulumaan kamala haukkuminen. Kävin sitten puhelun aikana katsomassa, että millehän Arttu haukkuu; totesin vielä, että todennäköisesti se on jotain yhtä ihmeellistä kuin aurinko tai virtaava vesi. Mutta ovathan nyt joutsenet oikeasti aika ihmeellinen näky. :) Pitkän aikaa Arttu jaksoi niille haukkua, aina siihen asti, kunnes joutsenet hävisivät näköpiiristä.
Myöhemmin illalla joutsenet tulivat vielä takaisin ja tällä kertaa Arttu haukkui niitä kilpaa seinänaapurin koiran kanssa. :)

Ei pysty muistamaan ihan kaikkea tapahtunutta, joten piti vähän luntata Facebookin tilapäivityksistä – sinne kun yleensä tulee päivitettyä reaaliajassa näitä Artun hassuimpia tapauksia. :) Ja hyvä että lunttasin, sillä nyt mieleen muistui yksi erittäin hauska tapaus – joka nähtävästi on tapahtunut 17. maaliskuuta. :D
Oli aurinkoinen aamu, joten avasin olohuoneen kaihtimet, niin että aurinko paistoi lämmittäen suoraan sohvalle. Rentoa oleilua rakastava Arttu tietenkin valitsi nukkumapaikakseen sohvan ja näytti NIIN onnelliselta makoillessaan siinä auringonpaisteessa selällään. Ohikulkiessani kysyin Artulta ”Otatko aurinkoa?”, ja voitteko arvata mitä teki Arttu. Pinkaisi kovaa vauhtia keittiöön, odottamaan jääkaapin taakse, että saisiko hän sitä aurinkoa. :D Arttu on selvästi oppinut tietämään mitä esimerkiksi kysymys ”Otatko meetvurstia?” tarkoittaa, ja luuli nyt saavansa aurinko-nimistä ruokaa. :D Valitettavasti meidän jääkaapista se aurinko oli sillä kertaa loppu, niin jäi Arttukin ilman ruokaa. :)
Arttu on muutenkin taas oppinut tunnistamaan uusia lauseita. Onhan niitä paljon lauseita tai sanoja, jotka Arttu tietää. Jotkut vähän turhankin hyvin. Esimerkiksi sanoja ”mennään”, ”pissalle”, ”koirapuisto” tai ”lähdetäänkö” ei voi meillä sanoa ääneen, tai muuten on yksi pikkukoira jo innoissaan juoksemassa ulko-ovelle. Itse asiassa meillä ei voi enää sanoa edes sanaa ”bisselle”, koska Arttu luulee senkin tarkoittavan pissaamista. :D
No mutta kuitenkin. Artun uusin oppima lause on ”Kupissa on nyt ruokaa”, eri muunnoksin. Tätä siis olen käyttänyt monesti silloin, kun olen keittiössä tekemässä ruokaa ja jää jotain jämiä tai jotain tippuu lattialle jne, ja laitan sen biojätteen sijaan Artun kuppiin. Monesti Arttu kuulee jo kupin kolahduksen ja juoksee äkkiä keittiöön (jos ei siis siellä vielä ole; Arttu tietää että keittiössä kannattaa olla mukana, jos jotain sattuu tippumaan lattialle), mutta välillä on niitäkin tapauksia, kun tätä lausetta tulee käytettyä. Ja nyt viime viikkoina Arttu on jopa oppinut ymmärtämään, mitä se tarkoittaa. Aiemmin Arttu tuli keittiöön lähinnä siksi, että häntä kutsuttiin. Nyt Arttu ymmärtää lauseen tarkoituksen ja menee saman tien ensimmäisenä kupilleen.

Näistä Artun hauskoista tempauksista pakko kertoa vielä yhdestä – sitten on pakko lopettaa kirjoittaminen, kun tuntuu tämä blogiteksti jo nytkin olevan niin (yli)pitkä.
Tällä viikolla käytiin siis Artun kanssa ulkoilemassa ja kotiin mennessä pysähdyin postilaatikoille ottamaan posteja laatikosta mukaani. Sillä aikaa Arttu nosti jalkaa postilaatikko-telineen tolppaa vasten, ihan kuin olisi alkanut pissaamaan siihen. Mutta ei – Arttu alkoi kakkaamaan siihen! :D Oli melkoisen hankalan näköistä, kun koira tasapainoili toinen takajalka ilmassa tolppaa vasten ja kakkasi. Homma oli sen verran horjahtelevan näköistä, että minun suuri huoleni oli se, että Arttu kaatuu kakan päälle. Ei onneksi kaatunut, mutta ei voi muuta kuin ihmetellä, että mikähän mielenhäiriö tuokin oikein oli. :D