Lauantaina olisi vuorossa Artun ensimmäinen match show! Vähän jännittää (lähinnä siis minua, ei Arttua), että mitenhän mahtaa mätsäri Artun kanssa sujua, mutta...
Arttuhan on ollut vain kerran koiranäyttelyssä (viime kesänä), eikä koskaan vielä mätsärissä, joten kokemus tuolta alueelta on melko vähäinen.
Ja vaikka match show onkin ns. leikkimielinen näyttely, veikkaan että Arttu pärjää mätsärissä heikommin kuin näyttelyssä. Ihan vaan siitä syystä, että kun näyttelyssä keskitytään myös koiran ulkomuotoon, niin mätsärissä suuremman huomion saa koiran esiintyminen – joka ei välttämättä ole Artun vahvin puoli.
Viime kesänä Jämsän näyttelyssä esiintyminen ei mennyt ihan putkeen, kun Arttu alkoi pysähtyessä hyppimään minua vasten, ihan sen oloisena että ”No, mennään jo!”. Silloin Arttu sai esiintymisessä aika paljon anteeksi ikänsä puolesta, mutta nyt lähes 2-vuotiaan Artun pitäisi jo olla paljon fiksumpi ja aikuisempi. No, samaa höntyilyä ja keskittymisen herpaantumista on edelleen havaittavissa, vanhenemisestä huolimatta. :)
Että välttämättä tuo mätsäri ei ole meille sopivin paikka, mutta mennään nyt kokeilemaan ei-niin-vakavalla asenteella. Ja pakkohan sinne mätsäriin on mennä, kun sellainen kerrankin järjestetään kotipaikkakunnallani – jopa ihan kotikylälläni! :)

Viime aikoina tässä on nyt hieman koitettu valmistautua mätsäriä varten. Tai lähinnä se valmistautuminen on liittynyt Artun turkin nyppimiseen, joka samalla on ollut valmistautumista myös kesää varten – kesähelteillä kun ei ole mukavaa juoksennella paksussa turkissa.
Turkki kesäkuntoon –projekti alkoi jo huhtikuussa, ja kirjoitinkin blogiin niiden vallattomien pääkikkuroiden nyppimisestä. Nyppimistä on jatkettu pikkuhiljaa ja viikonloppuna saatiin homma kokolailla päätökseen. Vähän sitä paksua (ja erittäin huonosti irtoavaa!) karvaa jäi rintaan, mutta ei jaksanut enää tapella karvojen kanssa.
Vaikka karvoja lähti tasaisesti joka puolelta kroppaa, niin eniten Artun ilmettä muutti (jos niitä aiemmin nypittyjä päälaen karvoja ei oteta huomioon) kuitenkin korvien nyppiminen. Artun korvat kun lyhenivät pari senttiä! Ja ei, apuna ei käytetty saksia tai veistä, eikä Arttua vahingoitettu toimenpiteessä – edes verta ei vuotanut korvien lyhetessä. ;) Korvissa vaan on niin pitkät karvat, että ne roikkuvat monta senttiä korvan ns. oikean loppumiskohdan alapuolella. Kun karvat nypittiin perusteellisesti pois, niin korvat sekä lyhenivät että ohenivat reippaasti. Arttu näyttää taas pentumaisemmalta ja nuoreni reilusti! :)
Ja voin kertoa, että ihan uskomaton määrä karvaa tuosta koirasta on lähtenyt tämän kesäkunto-projektin aikana pois! Uskomattominta on se, että karvaa on jäljellä Artussa vielä monta kertaa suurempi määrä – ainakin päätellen siitä, kuinka usein meillä pitää imuroida koirankarvat lattialta. ;)




Turkin vähenemisen lisäksi meillä huomaa kevään todenteolla alkaneen muutamasta ”pienestä” hajusta. Nimittäin tällä hetkellä meillä tuoksuu hyvin vahvasti sekä valkosipuli että poppeli!
Valkosipuli siksi, että Arttu saa punkinkarkottimena valkosipulia ruuan kanssa joka päivä. Vaikka valkosipulin haju valtaakin koiran (ja talon), voin lämpimästi suositella valkosipulia punkkitippojen ja –pantojen tilalle; meillä testattiin viime kesänä sekä tippoja että valkosipulia. Tippojen aikana punkkeja oli viikottain, lähes päivittäin. Valkosipuli-kuurin alkamisen jälkeen punkkeja oli koko kesänä vain ja ainoastaan yksi – ja sekin tuli sellaiselta metsäreissulta, jolta myös Marko sai punkin jalkaansa. Eli väittäisin valkosipulin hoitavan hommansa erittäin hyvin.
Valkosipuli haisee Artun lisäksi oikeastaan koko keittiössä, mutta poppeli onneksi vain Artun tassuissa. Päivittäisen pissalenkin varrella kasvaa runsaasti poppeleita ja totta kai siinä menevä tie on ihan höttösiä täynnä. Ja totta kai ne kaikki tarttuvat Artun tassuihin kiinni. Vaikka koitetaan nykyisin kiertää toiselta puolelta tietä, niin kyllä sieltä muutamia poppeleita aina tassuihin eksyy – ja tuoksu tulee tietysti sen mukana. Artun uusi lempinimi (joita ei koskaan voi olla liikaa!) onkin tästä johtuen nykyään Poppelipoika. :D

No mutta, mätsäristä piti vielä puhua. Turkin trimmaamisen lisäksi on siis tällä viikolla vähän palauteltu mieliin, miten siellä kehässä pitikään kulkea. Joo, oltiin melko aikaisin liikenteessä, kun peräti viikkoa ennen mätsäriä alettiin treenaamaan – se vaan jotenkin aina unohtui. :D Ollaan kyllä Artun kanssa treenattu seuraamista ja kaikkia muitakin koirakoulussa opittuja hyödyllisiä taitoja melko epäsäännöllisesti. Säännöllisemmin ollaan treenattu temppuja; onhan se nyt hienompaa esitellä vieraille, kuinka koira osaa leikkiä kuollutta sanottaessa ”pam”, kuin näyttää miten koira tulee sivulle istumaan.
Ihan hienosti Arttu kyllä tuon vieressä seuraamisen muistaa ja osaa tehdä niin kuin kuuluukin. Mutta kyllä havaittavissa on edelleen ne samat ”puutteet” kuin ennenkin; höntyily ja keskittymiskyvyn puute. Höntyily ilmenee etenkin seuraamisessa niin, että Arttu yrittää kulkea koko ajan askeleen edellä ja kiilata eteen. Ja keskittymiskyvyn puute liittyy oleellisesti höntyilyyn; jos on  jotain kiinnostavampaa muualla, niin Arttuun on erittäin vaikeaa saada luotua tarpeeksi hyvää kontaktia – ainakaan pidemmäksi aikaa. Vaikka sanotaankin, että tällä rodulla ensin tulee nenä ja sitten vasta kaikki muut aistit (yllättäen viimeisenä korvat – se on huomattu monesti!), niin toisinaan ei kyllä parhaimmilta tuoksuvammatkaan herkut auta. Esimerkiksi koirakoulussa jotkut koirat olivat vaan Artun mielestä niin ihania, että ei edes vahvatuoksuisen maksapihvin palasen heiluttelu nenän edessä saanut Arttua ottamaan kontaktia mihinkään muuhun kuin niihin ihaniin koiriin...
Viime viikolla ostettiin eläinkaupasta kanasiivuja, jotka näyttäisivät olevan Artun mielestä niin herkullisia, että herra ei malttaisi housuissaan pysyä, kun kanasiivu otetaan esille. Tässä on tietysti sitten se haittapuoli, että kun Arttu on LIIAN innoissaan herkusta, niin eihän Arttu silloin myöskään malta keskittyä siihen, mitä pitäisi tehdä herkun saadakseen – tai sitten Arttu koittaa ennakoida ja tekee vuoronperään kaiken sen mitä olettaa häneltä pyydettävän. :D

Mitään ihmeellistä ei ole Artun elämässä tainnutkaan viime aikoina tapahtua. Viime viikot herra on saanut keskittyä sängyssä nukkumiseen – joka tietysti on Artun mielestä aivan ihanaa. Marko on ollut pari viikkoa sairaslomalla ja totta kai nukkuu aamuisin monta tuntia pidempään kuin minä. Arttu herää samaan aikaan kuin minä (eli joskus seitsemän maissa yleensä), käy aamupalalla ja aamupissalla, ja menee sen jälkeen juoksujalkaa sänkyyn Markon kainaloon nukkumaan. Ja siellä sitten herrat pysyttelevät yleensä ainakin yhteentoista saakka – ja minä saan tehdä rauhassa töitä alakerrassa. :)

Koirapuistossa on käyty jonkin verran, mutta siellä on viime kertoina ollut melko vähän porukkaa ja ei niin paljon Artulle hyviä leikkikavereita. Tai siis, Artun mielestä siellä on ollut muutamiakin ihania koiria, joita Arttu koittaa nylkyttää sen minkä ehtii – viimeksi kohteena oli leikattu uros... Mutta sellaisia juoksemisesta ja takaa-ajosta/takaa-ajettavana olemisesta olevia ei ole ollut koirapuistossa moneen kuukauteen, joten on jäänyt tuo juokseminen melko vähäiseksi koirapuistossa. Se kun kuitenkin on Artun mielestä kaikista mukavinta. Ja taitaapa omistajatkin siitä tykätä, koska silloin ei tarvitse lenkkeillä ihan niin paljon, kun Arttu väsyttää itse itsensä juoksemalla. ;)


Nojatuoliin mahtuu hyvin kaksi koiraa. ;)

Hmm. Mitähän tässä nyt olisi muuta tapahtunut.
Pääsiäisenä Arttu pääsi Padasjoelle hoitoon, kun oltiin Markon kanssa pari päivää Myrskylässä, loppu-pääsiäinen oltiin sitten itsekin Padasjoella. Vappua juhlittiin Lauran ja Janin kanssa, ja Arttu sai runsaasti rapsutuksia osakseen.
Pari viikkoa sitten oltiin Kinnulassa Markon vanhempien luona ja siellä odottikin Artulle suuri yllätys; kissanpentu Paavo! Ei päässeet Paavo ja Arttu vielä sinuiksi viikonlopun aikana, vaikka yritys oli etenkin Artun puolelta kova. Arttu hermostui, kun Paavo ei tullut heti leikkimään ja fiksuna koirana sitten yritti pyytää Paavoa leikkimään kovaäänisellä haukkumisella. Johon Paavo vastasi sähisemällä ja huitomalla Arttua tassuillaan. Perjantain ja lauantaipäivän Paavo ja Arttu viettivät pääsääntöisesti eri huoneissa, mutta lauantai-iltana Paavo uskaltautui jo olohuoneen puolelle. Lähimmäs tutustumista nämä kaksi pääsivät silloin kun Paavo istui keittiössä tuolin alla ja Arttu haukkui puolen metrin päässä vieressä. Eli kuulostaa todella hyvältä. Paavo löysi itselleen turvapaikan sohvan alta, ja siellä Paavo sitten viettikin suurimman osan ajasta - ja aina välillä läpsi sieltä tassulla haistelemaan tullutta Arttua. :)
Kesäkuussa olisi tarkoitus viedä Arttu Kinnulaan yhdeksi yöksi hoitoon, kun mennään Markon kanssa häihin. Saa nähdä miten ”kaverukset” tulevat silloin keskenään toimeen ja kumpiko valtaa paikan makuuhuoneesta yöksi – veikkaan että Arttu.