Huomaa että on tullut kesä, kun vapaa-ajan käyttää mieluummin rusketusrajojen hankkimiseen kuin koneen ääressä istumiseen ja blogin kirjoittamiseen. Sen verran pitkä tauko näyttäisi tässä olevan viime blogikirjoituksesta. :)
No mutta, eipä Artun elämässä mitään järisyttävää ole tässä kesän aikana kyllä tapahtunutkaan.

Uimassa ollaan käyty aika paljon, etenkin helteisinä päivinä. Arttu tykkää uimisesta tosi paljon ja ihan innoissaan juoksee aina veteen. Mitään kovin suuria uintilenkkejä Arttu ei kuitenkaan tykkää tehdä; useimmiten Arttu ui yhden lenkin ja sitten on jo valmis jatkamaan matkaa. Veikkaan, että Artulle riittää se, että saa turkkinsa kasteltua – siitä tulee jo niin hyvä olo Artulle. :)
Viime vkonloppuna kun käytiin Artun kanssa uimassa, niin patistin Arttua uimaan vielä toisenkin lenkin. Arttu katsoi minua vähän sen näköisenä, että ei haluaisi enää uida, mutta lähti kuitenkin tuhahtaen uimaan vielä toisenkin lenkin. Takaisin palatessaan Arttu sitten ilmeisesti halusi näyttää minulle mitä mieltä tästä toisesta lenkistä oli; Arttu nimittäin ui ihan minun viereeni (olin rantavedessä seisoskelemassa), tallasi varpaalleni ja loiskautti hännällään vedet päälleni. Kiitos tästä Arttu! :D

Arttu muuten saa aina uimisen (tai suihkun) jälkeen hirveän virtapiikin; kai se johtuu siitä, että tulee niin virkistynyt olo, kun turkki kastuu. Yleensä joka kerta kun tullaan uimasta kotiin, niin Arttu saa hirvittävän hepulikohtauksen ja sinkoilee asunnossamme edestakaisin. Siis ihan oikeasti sinkoilee; yleensä reitti on sohvalle, nojatuoliin, sohvalle, lattialle, sohvapöydän ympäri, nojatuoliin, sohvalle jne. Välillä jos minä tai Marko ollaan muualla kuin olohuoneessa, niin tuohon reittiin kuuluu myös juoksu portaita ylös-alas meidän luoksemme. :) Ja sitten kun suurin virtapiikki on kulutettu juoksemiseen, niin vuorossa on myllääminen sohvalla; Arttu siis pyörii sohvalla selällään ja hankaa itseään sohvaan. :D Tästä myös videotodisteita alla. :)




Uimisen lisäksi Arttu on päässyt kesällä myös pari kertaa hoitoon.
Kesäkuun puolessa välissä Arttu oli Kinnulassa Markon vanhempien luona hoidossa, kun oltiin Markon kaverin häissä.
Hoitoon menossa eniten jännitti yhteiselo Paavo-kissan kanssa, mutta se sujui jo paremmin kuin viime kerralla. Hetken aikaa olivat kuulemma jo pystyneet istuskelemaan vierekkäin - sitten Arttu ryhtyi pyytämään Paavoa leikkimään haukkumalla ja Paavo syöksyi sohvan alle sähisemään. :D Mutta saunomisen ajan olivat kuulemma olleet kaksin sisällä, eikä ollut tappeluääniä kuulunut - eikä mitään ulkoisia vahinkojakaan näkynyt. :)
Kaikista parasta huolta Artusta taisi pitää Markon 5-vuotias pikkusisko Eeni. :) Eeni kun oli huolehtinut jopa sen, että Arttu saa ruokaa ajallaan. Eenihän ei siis osaa vielä katsoa kelloa, mutta niin vaan oli Eeni sanonut äidilleen vähän vaille kuusi, että nyt pitää antaa Artulle ruokaa. ”Aina sille annetaan ruoka tähän aikaan!” Ja kun Eeni oli antanut Artulle ruoka- tai vesikupin, niin aina oli kuulemma Arttu syönyt ja juonut innoissaan. :)
Ja taisi Arttukin aika paljon Eenin hoidettavana olemisesta pitää - ainakin jos jotain on luettavissa siitä, että Artun herkkupurkki tyhjeni lauantai-illan aikana. :D Oli kuulemma koko illan vaan kuulunut ”Arttu, maahan, pam!”, kun Eeni oli kouluttanut Arttua ja palkinnut herkuilla. Nyt ainakin Arttu osaa erityisen hyvin tuon tempun, jos on treenannut sitä koko lauantai-illan. :)

Toisen kerran Arttu oli hoidossa heti seuraavana vkonloppuna, eli juhannuksena. Mentiin Markon serkun luokse, jossa oli sillä hetkellä viisi kissanpentua (jotka muuten olivat älyttömän suloisia ja meinasin ottaa muutaman mukaan kotiin!), niin ei viitsitty viedä Arttua järkyttämään kissanpentujen arkea. Arttu pääsi sitten viettämään juhannusta vanhempieni luokse Padasjoelle ja ilmeisen mukava juhannus oli Artulla sielläkin ollut. :)
Ja mukava taisi olla myös paluumatka Jyväskylään, kun autossa oli meidän lisäksi seurana myös Markon serkuntytöt, jotka tulivat meidän kyydillä Jyväskylään. Kaikista mukavinta varmaan oli kotiinpaluu McDonaldsin autokaistan kautta; Sini ja Enni kun syöttivät varmaan puolet ranskalaisistaan Artulle – ja siitäkös Arttu oli mielissään. :D

Huomenna sitten onkin Artulla suuri päivä, kun herralle tulee kaksi ikävuotta täyteen! Ei Arttu vielä ole ihan hirveästi aikuistunut, mutta kyllä niitä aikuistumisen merkkejä on jo selvästi nähtävillä – ainakin jos vertaa viime vuoteen.
Arttu on edelleen hirvittävän ihmisrakas ja menee aina onnesta sekaisin, jos vaikka joku tulee meille kylään. Ihmisrakkaus ilmenee hössötyksenä, hyppimisenä ja naamannuolemisena. Vaikkei Arttu edelleenkään ole yhtään rauhoittunut pentuajoista, vaan ottaa aina yhtä innoissaan (jopa liian innoissaan) vastaan jokaisen vieraan, niin selkeä aikuistumisen merkki näkyy siinä, että parin minuutin hössöttämisen jälkeen Arttu rauhoittuu. Oli jännä huomata ensimmäisiä kertoja joskus viime talvena, kun Arttu vieraiden innokkaan tervehtimisen jälkeen menikin olohuoneen nurkkaan leikkimään leluillaan – meinasi suu loksahtaa ihmetyksestä auki! Mutta niin se vaan meidänkin Arttu osaa pikkuhiljaa rauhoittua ja ymmärtää, ettei niiden ihanien vieraiden kimpussa tarvitse olla jokaista sekuntia, jotka vieras meillä viettää. :)
Arttu on myös oppinut lukemaan monia sellaisia merkkejä, joista hänelle ei välttämättä ole sanottu, mutta joista Arttu tietää miten pitää käyttäytyä. Tämä liittyy yleisesti koiran fiksuuteen, mutta Artun kohdalla lasken sen kyllä aikuistumisenkin piikkiin; Arttu on ollut aina fiksu ja nopea oppimaan, mutta vielä vuosi sitten keskittymiskyky oli niin huono (eihän se mikään erinomainen vieläkään ole), ettei Arttu hössöttämiseltä malttanut seurata näitä pieniä merkkejä. Siis esimerkkinä tästä vaikkapa niinkin yksinkertainen asia kuin ulos lähteminen. Arttuhan on aina ihan innoissaan lähdössä ulos ja monesti hihnasta on saanut ulko-oven avattuaan pitää tiukasti kiinni, ettei Arttu lähde lenkille ilman omistajaansa. Vaikka Arttu edelleen on innoissaan menossa ulos, niin nyttemmin Arttu on sentään oppinut odottamaan tiettyyn pisteeseen asti. Arttu nimittäin odottaa rauhassa ulko-oven edustalla seisten aina siihen asti, kunnes kuulee ulko-oven kolahtavan kiinni; sitten vasta Arttu lähtee kävelemään eteenpäin. Ja tätä ei siis Artulle ole opetettu mitenkään; toki Artulle on hoettu kyllästymiseen asti ”Odota”, kun on ovesta menty ulos (ja jo oven sisäpuolella), mutta nykyään Arttu odottaa oven kolahdusta riippumatta siitä sanooko hänelle mitään. No joo, pakko myöntää, että jos Arttu tietää että ollaan lähdössä vaikkapa autoon tai koirapuistoon, niin eihän tämä silloin toimi. :D Mutta aika usein kuitenkin. :)
Vielä kolmas aikuistumiseen liittyvä juttu mikä tuli mieleen, on Artulle pikkuhiljaa kehittynyt vahtikoiramainen luonne. Kuten sanottua, Arttu on erittäin ihmisrakas koira, eikä vielä ole tullut vastaan ihmistä (tai koiraa), jolle Arttu olisi ollut vihainen – ellei sitten toinen osapuoli ole ollut ensin vihainen Artulle. Tästä johtuen Artun luonne on hieman sellainen, että murtovarkaiden tullessa Arttu varmaan pikemminkin menisi hakemaan rapsutuksia kuin yrittäisi vahtia kotiaan ventovierailta. :D Mutta nyt pikkuhiljaa vahtikoira-piirteetkin tulevat esille, tätä todistin viimeksi tällä viikolla. Meidän vieressämme on pesiskenttä ja siellä oli yhtenä iltana peli. Tästä johtuen meidän kulmat olivat täynnä parkkeerattuja autoja ja metsän takaa kuului selostajan ääni kun käytiin Artun kanssa pissalenkillä. Tämä sama asetelma on toistunut monesti aiemminkin, mutta Arttu ei ole koskaan reagoinut siihen mitenkään. Paitsi nyt. Arttu alkoi haukkumaan raivokkaasti yhden auton luona seisoskelleelle miehelle, eikä lopettanut haukkumista millään. Yritin kulkea eteenpäin, mutta Arttu vaan harasi vastaan ja kääntyi koko ajan taaksepäin haukkumaan. Itse asiassa Arttu haukkui vielä siinä vaiheessa, kun oltiin jo käännytty rivarin pihaan, eikä Arttu nähnyt niin miestä kuin autojakaan. En tiedä oliko tässä kyse oman reviirin vahtimisesta vai oliko tuossa miehessä jotain uhkaavaa, mutta tämä oli erittäin harvinaista käytöstä Artulta. Arttu haukkuu harvoin ja joka kerta se on yhtä hämmästyttävää. Pakko vielä mainita se Artun hauskin haukkumiskohde (olen sen saattanut kyllä aiemminkin täällä mainita), eli kaksi ohipyöräillyttä lasta, joille Arttu alkoi haukkumaan – luultavasti siksi, että Arttua harmitti, kun ei päässyt heidän mukaansa. :D

Joka tapauksessa, huomenna juhlitaan aamusta Artun synttäreitä – kakkuainekset odottavat jääkaapissa ja lahjatkin on jo paketoitu – ja sitten lähdetään viettämään kesälomaa. Kesälomalla tarkoitus olisi hieman yrittää treenailla myös koiranäyttely-käyttäytymistä; elokuun alussa odottaa Saarijärven näyttely! :)

Alla vielä vähän kuvamateriaalia Artun kesänvietosta. :)


Arttu ja hyvä ystävä Pluto.


Arttu syömässä maissia - näytti olevan aika hyvää! :)



Kesän(kin) lempiharrastus: ikkunasta ulos katselu.


Arttu tuuletti matkalla juhannuksenviettoon. :)


Tällä viikolla Arttu jostain syystä halusi nukkua portaissa. :D