Koiranäyttelyssä olemista käytiin taas vähän testaamassa Saarijärven näyttelyssä. Ja ihan hyvinhän se meni!

Vaikka pakko kyllä myöntää, että koiranäyttelyn alku ei mennyt ihan niin kuin piti. Arttua kun taisi vähän jänskättää näyttelypaikalle meno; ensin piti talsia ison parkkipaikan läpi, sitten näkyi kamalasti ihmisiä, ohimeneviä autoja ennen kaikkea suuri määrä kaikkia ihania koiria. No, jännityksestä johtuen Artun oli sitten pakko kakata jännäkakka juuri ennen näyttelyn porttia. Ja höntyillessään Arttu totta kai sitten onnistui myös astumaan sen löysän jätöksen päälle. Olin erittäin onnellinen siitä, että sen kerran kun Artun pitäisi näyttää edustavalta ja trimmatulta, niin herra onnistuu sitten sotkemaan takatassunsa kakkaan.
No, onneksi veden ja nenäliinojen avulla sain suurimmat tahrat putsattua. Ja onneksi Artun karvat ovat niin monenväriset, ettei se ruskea läntti takatassussa haitannut. ;)

Loppunäyttely onneksi meni sitten vähän paremmin; ei tullut vastaavia vahinkoja enää. :)
Selvästi kyllä huomasi, että Arttua aika paljon jännitti ja ehkä jopa pelotti tuolla näyttelyssä. Tämähän oli vasta meidän toinen näyttely (ja Markon mielestä viimeinen, mutta minä en ihan vielä ole sitä mieltä), eikä Arttu ihan ole tottunut näin suureen koiramäärään samassa paikassa. Onhan koirapuistossakin aina monta koirakaveria, mutta näyttelyssä niitä on jotenkin NIIN paljon, että Arttua alkaa pelottamaan. Taisi se suuri koiramäärä saada aikaiseksi senkin, että se ainoa koira, joka Arttua tuli tervehtimään (näyttelyssähän ei yleensä koirat saa tervehtiä toisiaan, ettei vaan mene turkki huonoksi jne...), jännitti Arttua kamalasti, eikä Arttu oikein uskaltanut kunnolla edes haistella. Kyseessä kyllä oli musta suursnautseri, joten saattaahan se vähän pikkukoiraa pelottaa – mutta kun Arttu kuitenkin on samanlaisen koiran kanssa aiemminkin leikkinyt ihan onnessaan.
Artun pelosta/jännityksestä oli toki tuolla näyttelyssä se hyvä puoli, että herra ei koittanut ihan niin paljon rimpuilla suuntaan jos toiseen. Itse asiassa Arttu käyttäytyi aika mallikkaasti, etenkin silloin kun istuttiin/seisottiin paikallaan. Tällöin Arttu istui (tai seisoi) lähes koko ajan jalkani päällä, mahdollisimman lähellä minua.
Oltiin nyt näyttelyssä minun vanhempieni kanssa; Marko ei kyennyt näyttelyyn lähtemään polvileikkauksen + keppien takia. Joten minun vanhempani sitten tulivat näyttelyseuraksi, kiitos heille siitä! :) Huoltojoukot oli hyvät!


Artun kanssa kehässä.

Itse kehässä olo meni minusta ihan hyvin. Siis ihan vaan siksi, että Arttu malttoi mennä sinne minne halusin, eikä rimpuillut lähes ollenkaan. Katsekontaktia ei saatu ihan kunnolla otettua, mutta eihän se niin välttämätöntä kai olekaan.
Artulla vaan taisi olla melko kuuma, kun aurinko alkoi porottamaan erittäin polttavasti vähän ennen kehään menoa. Eikä Arttu jännitykseltään tietenkään malttanut juoda vettä. :P
No, onneksi ainakin herkut maistuivat. ;) Vähän turhankin hyvin, kun Arttu muutaman kerran yritti haukata myös sormiani. :D Oli muuten jokseenkin vaikeaa yrittää saada Arttua pysymään seisomis-asennossa kehässä! Arttu yritti koko ajan istahtaa ja jouduin koko ajan joko siirtämään kädessä ollutta herkkua eteenpäin (jotta Arttu nousisi) tai nostamaan Artun ylös. Oli vähän epätoivoinen olo ja odotin vaan, että milloinhan tuomari antaa luvan lähteä liikkeelle. :D




Arvosteluksi Arttu sai H:n. Arvostelu kuulemma laski Artun hampaiden takia; Artulla kun on yksi alaetuhammas vinossa. Ilmeisesti se sitten vaikutti arvosteluun näin paljon. Viimeksi Jämsän näyttelyssä Arttu sai EH:n, eikä hampaista lukenut MITÄÄN arvostelussa! Aika hassua.
Mutta ilmeisesti tuo tuomari oli muutenkin melko tiukka; ainakin mitä kuuntelin muiden samassa kehässä olleiden kommentteja.
Mutta eipä meitä tuo arvostelu haittaa. Pääasia oli se, että Arttu kulki kehässä suhteellisen mallikkaasti ja jaksoi keskittyä olennaiseen.  :) Ja Arttuhan oli tällä kertaa ainoa PBGV näyttelyssä, joten selkeästi siis rotunsa paras, vaikkei ROP:ia saanutkaan. ;) :D
Niin ja arvostelun osaltahan tietty paras juttu on se, että Artun käytös on miellyttävä – se on tärkeintä. :)

Tässä vielä se Artun arvostelu kokonaisuudessaan:
Kookas rungon mittasuhteiltaan hieman pitkä uros. Hyvä kallo-osa. Osa etuhampaista alapurennassa. Kokoon sopiva raajaluusto. Etukulmauksia saisi olla enemmän. Oikea karvapeitteen laatu. Miellyttävä käytös. Liikkuu leveästi takaa. Toivoisin hieman lisää ulottuvuutta etuliikkeeseen. Käsitellään kauniisti.

Nyt on sitten pohdinnassa, että jaksaisinko käydä Artun kanssa treenailemassa jossain parkkihallissa syksyn aikana niin paljon, että voitaisiin mennä Jyväskylän näyttelyyn ilman että se oli hirvittävän traumaattinen kokemus Artulle. Vai mennäänkö näyttelyyn mahdollisesti vasta ensi kesänä. Vai oliko se Artun koiranäyttelyura sitten tässä, niin kuin Marko on mieltä.
Tosin Marko sanoi myös, että jos ei Arttu ymmärrä jäniskoiran syvintä olemusta ensi talven aikana, niin sitten Artusta ei tule jäniskoiraa – edellistalvena sitä ymmärrystä ei vielä ihan täysin löytynyt. Että jos ei Artusta jäniskoiraa tulekaan, niin jos sitten edes näyttelykoira? :D