Kuukausi on hujahtanut taas ihan huomaamatta ja blogin päivitys jäänyt huomiotta. Tällä kertaa onkin sitten kerrottavana neljä asiaa - ne, jotka jo otsikossa on mainittu. :)

Artun synttäreistä mainitsinkin jo viime blogikirjoituksessa. Pikkuherra täytti siis kokonaiset kaksi vuotta 10.7. Synttärijuhlia meillä ei ollut, mutta pitihän Artun tietysti saada sentään synttärikakku. :)
Kakku oli samantapainen kuin viime vuonnakin, eli koristeltu maksalaatikko. Ja hyvin näytti uppoavan Artulle tälläkin kertaa tuo kakku! Aikaa en ottanut, mutta ei siinä kovin kauaa kestänyt, kun oli lautanen tyhjä. :)


Synttärikakku ja kaksi "kynttilää".


Synttärikakkua syömässä.


Kakku hupeni lautaselta ERITTÄIN nopeasti.


Vauhdikasta kakunsyöntiä.

Herkuttelun jälkeen oli vuorossa tietysti lahjojen avaaminen. Se ei Artun mielestä ole ihan niin hauskaa, kun ei Arttu meinaa ilman apujoukkoja saada lahjoja avattua. Marko toimikin sitten Artun apuna lahjoja avatessa - tai oikeastaan Marko avasi lahjat ja Arttu seurasi vierestä silmä kovana, että mitä lahjoista paljastuu.
Herkkujen lisäksi paketista paljastuikin uusi kaulapanta; ei ehkä niin mieluinen lahja Artulle, mutta erittäin tarpeellinen. Artun vanha kaulapanta (joka sekään ei ole kuin reilun vuoden vanha!) kun veteli aika lailla viimeisiään. Kulumisen lisäksi siitä oli katkennut yksi lenkki, jossa oli kiinni Artun nimellä + Markon puhelinnumerolla varustettu laatta. Laatta oli tippunut jonnekin meidän pihalle, enkä ollut edes huomannut, että se puuttui - ennenkuin naapuri ystävällisesti kiikutti sen meille. :)


Arttu tarkkailee silmä kovana, kun Marko avaa lahjoja.


Arttu tutkailee, mitä saikaan lahjaksi.


Uusi kaulapanta testissä - hauska ilme taitaa johtua äskettäin nautitusta synttärikakusta.

Synttäripäivinä Artulla muuten taitaa olla jo perinteenä mahdollisimman ”tänään saan tehdä mitä vaan haluan” -käytös. 1-vuotissynttäreillä nimittäin Arttu halusi ehdottomasti ottaa pissalenkille mukaan yhden isoimmista pehmoleluistaan, keltaisen Ripu-Rapusen. Arttu, joka ei ollut koskaan ennen tätä halunnut ottaa ulos mukaan mitään leluja! No, silloin piti synttäreiden kunniaksi antaa Artulle lupa siihen ja niin sitä sitten kierrettiin pissalenkki keltaisen Rapu-lelun kanssa. :D
Tänä vuonna Arttu meni synttärikäytöksessään vielä hieman vallattomammaksi. Oltiin silloin synttäripäivänä lähdössä kesälomareissulle ja Arttu jäi vähäksi aikaa yksin sisälle, kun Marko tyhjensi autosta työtavaroitaan ja minä kitkin & kastelin etupihan kukkapenkkiä. Kerran sitten vilkaisin ikkunasta sisälle, että mitenhän Arttu pärjää, niin Arttu istui keittiön pöydän ääressä tuolilla. No, tässä ei vielä ole mitään kovin ihmeellistä, koska Arttu on tehnyt tätä ennenkin - ihan luvan kanssa. Teen nimittäin monesti töitä keittiön pöydän ääressä läppärillä ja Arttu on välillä ollut työkaverina viereisellä tuolilla; joko katsellen ulos ikkunasta tai nukkuen sylissäni - molemmat kun ovat Artun lempipuuhaa.
Siinä se Arttu siis seisoskeli tuolilla ja katseli meitä. Noh, hetken päästä kun vilkaisin uudestaan ikkunasta sisälle, niin nythän herra istuskelikin jo pöydällä! :D Jepjep. Arttu nähtävästi päätti, ettei tuolilta näe tarpeeksi hyvin ulos ja pöydältä on paremmat näkymät. :) Ja synttäripäivänä on lupa tehdä ihan mitä vaan! :D
Ja ilmeisesti siinä pöydällä olossa oli Artulle kyse ihan pelkästään vaan ikkunasta ulos katselusta; pöydällä nimittäin oli myös kaikki ne Artun synttärilahjaherkut, mutta ei Arttu koskenutkaan niihin!

No, synttäreiden jälkeen alkoi sitten kesälomareissu. Tai oikeastaan lähdettiin myös vähän pakoon kylppäriremonttia, joten ei olisi voinutkaan olla kotosalla silloin. Remontin piti kestää viikko, mutta se kestikin kolme ja vieläkin lasitiiliseinä puuttuu... Lomaa oli minulla viikko ja Markolla kaksi; onneksi pystyin tekemään sitten sen toisen vkon töitä etenä Etelä-Suomesta, niin ei tarvinnut elää kuin viikko remontin keskellä. 

Kesälomareissulla suunnattiin ensimmäiseksi Kinnulaan, jossa oltiin muutama päivä. Sinä aikana Arttu pääsi uimaan ja kalastamaan, joista viimeksi mainittu oli erityisen jännittävää Artun mielestä. On Arttu kalalla käynyt aiemminkin, mutta ei vielä tänä kesänä kertaakaan, eikä ole tainnut olla ihan näin lähellä kaloja vielä koskaan. Voin kertoa, että oli melkoinen työ pidellä 16-kiloista koiraa, joka olisi halunnut päästä leikkimään ongesta roikkuvien kalojen kanssa ja ilmaisi halunsa mm. kimeällä haukulla.

Kinnulasta jatkettiin matkaa Etelä-Suomeen ja poikettiin välissä kotona hakemassa lisää tavaraa mukaan. Purkutyöt olivat vielä käynnissä ja äänet olivat sen mukaiset. Arttu oli sen lyhyen visiitin ajan koiraportin takana ja ihan kauhuissaan, että mitähän täällä oikein tapahtuu; lattialle oli ilmaantunut pahveja ja alakerrasta kuului meteliä. Ei ole vielä koskaan ollut Artulla niin kiire pois kotoa kuin silloin; Arttu ryntäsi portin takaa päästyään samantien ulko-ovelle ja nopeasti ulos. :D

Loppuloman Arttu olikin sitten Padasjoella; osan ajasta meidän kanssa ja osan ajasta hoidossa. Ensimmäinen hoitopäivä oli torstaina, kun käytiin Markon kanssa ns. virallisella kesälomamatkalla Hämeenlinnassa. Toinen hoitorupeama oli sitten lauantaista tiistaihin, kun käytiin Myrskylässä.
Yhtä lipsahdusta lukuunottamatta Arttu oli erinomaisen kuuliainen hoitolapsi. Se lipsahdus johtui nähtävästi Artun synttärijuhlinnasta; Arttu nimittäin toisti synttärikäyttäytymistään myös Padasjoella. Isä oli mennyt käymään makuuhuoneessa ja laittanut oven perässään kiinni. Arttu oli fiksuna poikana tietysti olettanut, että olohuoneen ikkunasta saattaisi nähdä makuuhuoneeseen (ihan loogista, kun huoneet ovat vierekkäin!), joten Arttu oli sitten mennyt katsomaan ikkunasta ulos. Ja kun isä tuli pois makuuhuoneesta, niin Arttu istui ikkunan alla olleen pöydän päällä ja katseli ikkunasta ulos. :D Mutta eihän yksi pieni lipsahdus mitään haittaa, jos muuten on ollut kiltisti. ;)

No, kotiin paluu ei kaikesta aiemmasta poiketen ollutkaan Artun mielestä niin kivaa, kuin luulisi. Arttu ei ole ikinä ollut kahta viikkoa poissa kotoa ja ikävä varmaan oli kova, mutta silti Arttu oli valmis lähtemään pois kotoa samantien. Johtuen tietysti siitä vielä kesken olleesta remontista. Arttu käväisi eteisessä ja keittiössä - ja kipitti sen jälkeen tuulikaappiin istumaan ja odottamaan, että joko mennään pois. :D
Varmasti kyllä oli Artulle ihmeellistä, kun ulko-oven edessä oli kasoja, joihin ei saanut koskea, lattialla oli pahvia, jonka päällä oli vaikeaa kävellä ja olohuone oli täynnä tavaroita, ettei sinne meinannut mahtua edes nukkumaan. Kaiken lisäksi terassilla on niin paljon tavaraa, ettei sinne saa mennä lainkaan! Kyllä oli Artulla kurjaa!
Suurinta tuskaa Artulle tuottivat nuo portaissa olleet pahvit; raukka ei ensin meinannut edes uskaltaa tulla portaita alakertaan! Sitten kun uskallusta (ja vauhtia) alkoi löytymään, niin kuuli jo kaukaa, milloin Arttu on tulossa portaissa - sen verran kova ääni pahveilla pomppivasta koirasta kuului. :)

Remontin vaikein osuus ei kuitenkaan Artulle ollut tämä - vaikka sekin vaikeaa oli. Vaikeampaa oli sitten kun remonttimies tuli tekemään kylppäriremonttia loppuun. Meille tulee vieras ihminen, eikä ihmisrakas koiramme saa olla hänen kanssaan tekemissään tai edes juurikaan nähdä häntä - ja kaiken lisäksi joutuu vielä olemaan eristyksissä eri huoneessa! Kyllä Arttua harmitti!
Remontin äänet olivat tässä vaiheessa pientä Artun vaikeroimiseen verrattuna; sen verran paljon Arttu itki portin takana ja yritti syödä tietään portin läpi. Loppuviikosta olinkin sitten Artun kanssa makuuhuoneessa suljetun oven takana tekemässä töitä; oli edes vähän helpompaa Artulle, kun ei tarvinut olla yksin. Arttu olikin melko onnellinen, kun ensimmäistä kertaa vein hänet makkariin ja jäin sinne.
Nojoo, aika kamala koettelemus taisi kyllä olla Artulle tuo remontti; portin tappoyritysten lisäksi tämän huomasi kahtena aamuna muustakin. Toiseksi viimeisenä remonttipäivänä Arttu syöksyi aamulla sängyn alle minua piiloon ja oli siellä pitkään, ennenkuin uskaltautui alakertaan. Viimeisenä remonttipäivänä kun remonttimies soitti aamulla ovikelloa, niin Arttu ei ollut yhtään halukas tulemaan kanssani avaamaan ovea. Siis meidän Arttu, joka yleensä menee ovikellon soidessa niin onnesta sekaisin, että ei meinaa pysyä housuissaan, eikä tiedä miten päin olisi! Uskomatonta, mutta totta! :D
Sinä aamuna, kun remonttimiestä ei enää tullutkaan, Arttu ei olisi voinut olla onnellisempi. Raasu nukkui tyytyväisenä jaloissani ja näki kerran eteisen lattialla jopa niin makoisaa unta, että heilutti unissaan häntäänsä. :)
Se lasitiiliseinä tosin vielä puuttuu kylppäristä, joten eiköhän se remonttimies vielä pariksi päiväksi jossain vaiheessa palaa...

Tämän hetken jännin juttu on Artun mielestä Markon kävelykepit. Marko oli siis (vihdoin) tänään polvileikkauksessa ja joutuu pari viikkoa kävelemään kepeillä. Arttu ei ole varmaan koskaan nähnyt kävelykeppejä; kellään tutulla ei ole ollut, enkä muista että olisi tullut koskaan lenkilläkään tms vastaan kävelykepeillä köpötteleviä ihmisiä. Joten kepit ovat siis Artun mielestä jännät ja myös vähän pelottavat. Arttuhan kun pelkää yli kaiken kaikkia metallisia liikuteltavia esineitä, jotka kolisevat osuessaan johonkin - tästä johtuen Arttu ryntää aina häntä koipien välissä pakoon, kun kiipeän keittiöjakkaran avulla johonkin tai laitan pyykkitelineen paikalleen.
Vähän piti tutustuttaa Arttua keppeihin jo ennen leikkausta, ettei Arttu sitten telo Markon jalkaa ihmetellessään keppejä. Vähän oli Arttu ihmeissään (ja peloissaan), mutta aika äkkiä Arttu tottui keppeihin; niitä piti ensin vaan vähän katsoa, haistaa ja jopa maistaa, mutta sitten ne olivatkin jo ihan okei. :)
Marko ei kyllä hirveästi ole tänään leikkauksen jälkeen keppien kanssa liikkunut, joten ei ole vaaratilanteita aiheutunut. Mutta kyllä se silti kummastuttaa Arttua, kun vaistoaa, että Marko on pipi ja kielletään menemästä syliin hellimään ja hoivaamaan Markoa - sen kun Arttu niin kovasti tahtoisi tehdä!

Sunnuntaina edessä olisi koiranäyttely Saarijärvellä. Valmistautuminen on ollut loistavaa, koska kehäkävelyä ei olla kevään jälkeen treenattu kuin pari kertaa kotosalla ja etutassuista löytyy vielä pari takkua. No, onhan tässä vielä aikaa... :)