Pieni jäniskoira oli kolmisen viikkoa sitten vähän turhan innokkaasti jahtaamassa pupusia - kynsi meni siinä ajamisen ja juoksemisen tohinassa poikki metsällä. Oli kuulemma melkoinen näky, kun Arttu ilmestyi näkyviin rinta punaisena verestä. Onneksi näky oli kamalampi kuin varsinainen tapahtuma. Kynnestäkin oli vielä puolet jäljellä.

Melko rankasti kuitenkin kynsi vuoti verta ja sidettä piti pitää tassussa loppuviikonlopun ajan. Maanantaina sitten heti eläinlääkäriin, jonka tuomio oli pahempi kuin kuviteltiin - kynsi kun ei älyttömän kipeä ollut, niin ajateltiin että Arttu pääsisi melko vähällä.


Pieni tassupotilas lepäili kotona sunnuntai-iltana.

No, toisin kävi. Arttu sai nukutuslääkettä kankkuun ja uinahti eläinlääkärin lattialle. Kynsi kuorittiin ja desinfioitiin ja paketoitiin tiukkaan siteeseen. Mukaan saatiin antibioottikuuri ja kipulääkettä. Side piti vaihtaa 1-2 päivän välein ja kynsi desinfioida. Kaiken lisäksi side ei missään nimessä saanut kastua - mikä on tietty hirveän helppoa näin kurakeleillä. Eli muovipussia vaan tassun suojaksi jokaiselle ulkoilukerralle.


Nukutuksen jälkeen vielä hieman väsynyt Arttu - tassu paketoituna.

Tämä kaikki tapahtui siis kolme viikkoa sitten. Hoito-ohjeita noudatettiin, vaikkakin siteen vaihto oli ajoittain melkoisen vaikeaa. Arttu kyllä tiesi sisimmässään, että tarkoitetaan vaan hyvää ja halutaan auttaa. Mutta kun kynteen sattui niin paljon, niin vaikea oli olla purematta ja ärisemättä. Markon roolina oli Artun kiinni piteleminen ja minä huolehdin hoitotoimenpiteistä.

Kynsi lähti aluksi paranemaan, mutta reilun viikon päästä näytti tulevan takapakkia. Tai siis, kipu tuntui olevan melko kova - jopa muovipussin laittaminen tassun ympärille ulkoiluun oli kamalaa taistelua, kun Arttu ei olisi halunnut tassuun koskettavan. Kipulääkitys loppui samoihin aikoihin, joten silläkin oli varmasti yhteys tähän. (Tosin kipulääkityksen loputtua pahimpaan kipuun auttoi lumelääkkeen antaminen. Eli siis Artun valittaessa kipua menin "ottamaan lääkettä", käärin "lääkkeen" makkaransiivun sisälle ja annoin lääkkeen Artulle. Olo helpottui aina ainakin tunniksi, eikä kipua tuntunut niin paljoa.)


Siteen suojaksi ostettiin pirteä Muumi-sukka. Samalla selvisi, että Artun koko on 23.

Mutta kyllä kyse oli jostain muustakin. Artun tassu punoitti kerta kerralta enemmän ja kipu tuntui kasvavan. Kun kahdella viimeisellä siteenvaihtokerralla kynsi oli märkinyt siteeseen (siis niin paljon, että siteen oikeasti joutui repimään irti), piti ottaa uudelleen yhteyttä eläinlääkäriin.

Viime maanantaina käytiin sitten klinikalla uudemman kerran. Ja niinhän eläinlääkäri-täti sitten sanoi, että ei ole Artun kynsi lähtenyt vielä ollenkaan paranemaan! Yleensä kuulemma kynnen päälle alkaa kasvamaan suojakerros noin viikon päästä, mutta Artun kynnessä ei ollut vielä lainkaan suojakerrosta - kahden viikon jälkeen. 

No, antibioottikuuri aloitettiin uudelleen ja kipulääkettäkin saatiin purkillinen mukaan. Lisäksi puhdistusta tehostettiin; nyt siis side vaihdetaan päivän välein ja joka kerta tassu pestään vedellä, desinfioidaan Betadinella ja laitetaan vielä lopuksi Vetramil-voidetta. Kuvioon pääsi mukaan vielä hiustenkuivaaja, jolla tassukarvoja kuivataan, ettei ihan niin kauaa menisi tässä päivittäisessä operaatiossa. Puolesta tunnista tuntiin tässä silti joka ilta kuluu - ei siis ole ollut vapaa-ajan ongelmia viime aikoina. ;)

Viikon verran on nyt näillä uusilla ohjeilla ja kovemmilla lääkkeillä operoitu ja paranemisen merkkejä näkyy jo! Vaaleaa suojakerrosta on jo kasvanut n. 2/3 kynteen ja ihon punoituskin on laskenut. Myös kipu on selvästi helpottanut; vielä maanantaina Arttu huusi kivusta, kun tassua huuhdeltiin vedellä, mutta tänään vesikastelu sai osakseen vaan pari tassunnykäisyä.


Tassu on parantunut jo sen verran, että Arttu voi esitellä oman taidonnäytteensä päivävenyttelyistä. ;)

Voi vielä yksi eläinlääkärireissu olla edessä; tällä paranemistahdilla ei ehkä ihan ehdi suojakerros kasvamaan koko kynteen ennen antibioottikuurin loppumista. Tarvittaessa sitten saadaan seuraavaksi eri merkkistä antibioottia ja jotain muitakin tehokeinoja paranemisen edistämiseen on vielä käyttämättä. Joka tapauksessa eläinlääkäriin pitää vielä olla yhteydessä ennen nykyisen antibioottikuurin loppumista.

Melko terve alkaa Arttu jo olla, mutta kyllä pikkuhauva on saanut kivustakin tässä kärsiä. Parina päivänä olen ollut etäpäivällä Artun seurana, mutta melko urhoollisesti Artturi on saanut selviytyä kotosalla yksin. Nyt vaan - ilmeisesti paranemisesta johtuen - on tuo tassu alkanut kiinnostaa aika paljon ja sitä pitäisi päästä nuolemaan koko ajan. Parina päivänä oli töistä kotiutuessa vastassa märkä sukka tassussa, joten nyt on täytynyt alkaa varustamaan Artun tassu kumihanskalla (on muuten tosi kätevä tassunsuoja!) aina yksin ollessa.


Arttu sai eilen siteen suojaksi erittäin tyylikkään Bart-sukan! 

Mutta kyllä Arttu on osannut kaiken ottaa irti tuosta sairastamisestakin. Kivut ovat olleet kovat jossain vaiheessa, mutta kyllä tuosta Artun sairastamisesta osa menee ihan säälin keräämisen ja filmaamisen piikkiin. Arttu vaan on luonteeltaan aina ollut sellainen, että kun huomaa saavansa sääliä, niin osaa kyllä sitä sitten kerätä. Toki osa saadusta säälistä on ollut ihan "ansaittua", en yhtään väheksy Artun oloa ja kipua. 

Hauska esimerkki löytyy tämän tiimoilta Artun tassupotilas-ajalta. Ulkoillessa Arttu juoksenteli ihan normaalisti, melko vauhdikkaastikin - tassukipu ei vaivannut siinä vaiheessa juurikaan, eikä kävely missään vaiheessa muutenkaan ole ollut Artulle vaikeaa. No, vastaan tuli naapuritalon asukkaat, jotka huomatessaan Arttu alkoi heti hiljentämään vauhtiaan ja ontumaan. Ei yhtään esittämistä? :D 

Nyt sitten odotellaan innolla, että Artun tassu vihdoin kunnolla paranisi ja herra pääsisi jo temmeltämään täydellä vauhdilla. Kolmeen viikkoon ei olla käyty kunnon lenkillä eikä koirapuistossa juoksemassa, joten kyllä tässä pikkuhiljaa alkaa jo näkymään pikkuinen turhautuminen ja energisyys Artussa... Varmaan useampi viikko vielä menee sidettä pitäessä (kynnen pitää olla täysin parantunut, ennen kuin siteen saa poistaa), mutta toivottavasti ei paraneminen kovasti pitkity. Takuuvarmasti Arttu palkitaan koirapuisto-reissulla heti kun se vaan on mahdollista! :)

Artusta on loppuvuoden aikana tullut oikea julkkis, sillä herra on koreillut jo kahden BassetBulletinin sivulla. Ja vieläpä usealla sivulla!

Olen siis itse kirjoittanut Basset-kerhon lehteen pari juttua, kun niistä on ollut pulaa. Lisäksi Arttu on pariin otteeseen komeillut kuvituskuvana eri yhteyksissä lehdessä. 
Pakkohan ne lehtijutut oli skannata ja esitellä nyt täällä blogissakin; tuo julkaisu kun ei kovin monen tutun postilaatikkoon kolahda. :) Lukemaan näitä juttuja ei tästä pysty, mutta näkyypä ainakin, miten Arttu sivuilla näkyy. :)

Syksyllä ilmestyneeseen lehteen kirjoitin jutun koirablogeista. 




Arttu poseerasi lehtijuttua varten; luonnollisesti oman bloginsa ääressä.

Joulun alla ilmestyneeseen lehteen päätyi juttu joulun merkityksestä koirille. 


p.s. Arttu-julkkis jakaa halukkaille myös nimmareita. :D

Marko ja Arttu ovat harjoitelleet jäniksen metsästystä jo kaksi talvea - enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Jänistä on päästy jo ajamaan ja tänä syksynä innostustakin on tuntunut Artulta löytyvän ihan eri tavalla kuin ennen.

Eilisen jälkeen voidaan kuitenkin nyt virallisesti sanoa, että meidän Arttu on IHAN OIKEA jäniskoira!

 

Arttu ja pupu.

 

Arttu, Marko ja Markon pikkuveli Valtteri olivat nimittäin eilen jänismetsällä Kinnulassa. Ja saalista tuli! 

Arttu etsiskeli innoissaan jänistä metsästä ja löytyihän sellainen. Komean ajohaukun kanssa oli Arttu lähtenyt jänistä jahtaamaan ja ajoi sitä viitisen minuuttia. Sitten tuli pupunen Markon näköpiiriin ja joutui tähtäimeen. :P

Arttu oli vähän ihmeissään, kun tuli kuolleen pupun lähettyville - tämä kun tosiaan oli ensimmäinen Artulle ammuttu jänis. Ensin Arttu kuulemma hiipi jänistä kohti varovasti ja sitten metsästäjäluonne sai vallan ja Arttu hyökkäsi jäniksen kimppuun.

Arttu ja Artun saalis.

 

Arttu nautiskeli jäniksen sydämen ja maksan (yök!), ja nyt taitaapi Arttu olla entistä kovempi metsäkoira. :) Eiköhän Artusta ihan hyvä jäniskoira tule, vaikka sitä onkin vähän epäilty. Ajohaukku on kuuluva ja nykyisin Arttu käyttää sitä jänisten jälkien seuraamiseen - ei auton jälkien. :)

 

Metsästysporukka.

 

Taitaa muuten olla täysin totta se, mitä petit basseteista rotumääritelmässä sanotaan. ”Paholainen maastossa, enkeli kotioloissa.” Meidän kiltti ja lempeä (mutta itsepäinen) kotikoira Arttu kun on kuulemma ihan eri koira metsällä ja kävi jäniksen kimppuunkin raivoisasti. Ei uskoisi. 

 

Arttu oli vähän aikaa sitten viikon metsästysreissulla Kinnulassa Markon kanssa. Odotukset reissua kohtaan olivat suuret, sillä tarkoituksena oli vihdoin kouluttaa Artusta ihan OIKEA metsästyskoira. Marko sanoikin jo kesällä, että Artulla on enää tuleva talvi aikaa harjoitella pupusten jahtaamista; jos ei se sitten luonnistu, niin Artusta ei tule jäniskoiraa.

Aiemmat talvet on nimittäin mennyt Artulla lähinnä höntyillessä. Arttu on ollut niin innoissaan metsissä vapaana juoksemisesta, ettei ole malttanut pysähtyä etsimään pupuja. 

Nyt Arttu oli kuulemma metsässä aivan täysin eri koira! Ihan kuin Arttu olisi yhtäkkiä tajunnut, että mitä siellä metsässä kuuluukaan tehdä. Toki Arttu oli edelleen innoissaan vapaana kirmaamisesta, mutta sitä enemmän kiinnostivat ympäristössä olevat hajut.

Metsästysporukka kävi etsimässä jäniksiä sen viikon aikana useamman eri koiran kanssa. Arttu pääsi tositoimiin kolmena päivänä - ja joka kerta Arttu myös pääsi ajamaan jänistä. Itse asiassa Arttu oli porukan ainoa koira, joka tuona aikana löysi jäniksiä! Vaikka mukana oli myös valiokoira! On se meidän Arttu vaan etevä. ;)

Että ehkä siitä Artusta vielä jäniskoira tulee; ainakin tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä. Olen minäkin päässyt muutaman kerran jänisjahtiin, kun Arttu on bongannut meidän lähimetsässä asustelevia jäniksiä. Nyrkinkokoisen poikasen Arttu on ollut vähällä saada kiinni, mutta muuten lähimetsän jänikset ovat pomppineet tavoittamattomiin - hihnassa kiinni oleva Arttu  kun ei pääse niiden perään niin vauhdikkaasti. Onneksi välillä sentään pääsee pois kaupunkiolosuhteista ja kirmaamaan metsissä vapaana pupujen perässä. :)

 

Metsästysreissulla ei Marko malttanut kuvailla; tämä kuva on otettu metsästyksen välipäivänä, kun Arttu kävi katselemassa joutsenia. :)

 

Metsästyksen huonoimpana puolena (niiden viattomien luontokappaleiden lisäksi tietty) on minusta ollut se jälkihoito ja -puhdistus, kun Arttu rapaisena ja kuraisena saapuu metsästysreissuilta. Se kun yleensä on sälytetty minun vastuulleni. Nyt kun olin koko reissun ajan lähes 200 kilometrin päässä, niin kuvittelin selviäväni helpolla tämän osalta. No, kyllähän Marko jonkin verran Arttua putsailikin, mutta aika paljon putsaustyötä sain vielä tuliaiseksikin, kun kotiin saapui takkuja ja karvoihin takertuneita roskia täynnä oleva koiraherra. Takkuja selviteltiin saksia apuna käyttäen ja samalla myös marraskuun näyttelyhaaveet jäivät vähän taka-alalle; jos roskatakut joutuu irroittamaan joka metsästysreissun jälkeen saksilla, ei Arttu taida koskaan talviaikaan olla näyttelykunnossa...

Artusta tuli vähän yllättäen pikku-potilas viime viikolla ja toipilasaikaa tässä vietetään edelleenkin.

Huomattiin nimittäin Artun hännässä sellainen pieni vaalea patti, vähän jonkun syylän näköinen. En usko, että se kovin kauaa oli Artun hännässä vielä ollut, koska ennen koiranäyttelyä kuitenkin harjailin Artun ihan kauttaaltaan - tuollainen patti olisi varmaan jäänyt vähintäänkin harjan piikkeihin kiinni.

Käytiin sitten viime viikon tiistaina näyttämässä pattia eläinlääkärille, varmuuden vuoksi. Saatiin aika puolen tunnin päästä soitosta - kerrankin oli hyvä tuuri ajan suhteen, kun oli tullut peruutusaika. :)
Eläinlääkäri totesi patin olevan kasvain; hyvälaatuinen, mutta suositteli silti poistoa. Se kun on hännässä sellaisessa kohdassa, jota Arttu kuitenkin pureskelee aika paljon, niin patti saattaa tulehtua helposti. Itse asiassa patti olikin eläinlääkärille mennessämme jo hieman punoittava, koska Arttu oli vasta sen huomannut ja tottakai kielloista huolimatta pureskellut sitä.
Lisäksi hännän kasvaimissa on se ongelma, että jos leikkaus tehdään siinä vaiheessa kun patti on kasvanut kovin isoksi, niin se on vaikeampi poistaa, kun ihoa hännässä on niin vähän.

Tottakai päädyimme kasvaimen poistamiseen - ja koska klinikalla oli tunnin verran aikaa peruuntuneen ajan vuoksi samantien, niin leikkaus tehtiin heti. Eli aika yllättäen ja nopealla aikataululla tässä sitten edettiin. :)
Se nopea aikataulu tuli esille kyllä hyvin nukutusaineen laittamisen jälkeen, kun eläinlääkäri tiedusteli, että paljonkohan Arttu on aamulla syönyt ruokaa. Ilmeisesti pitäisi olla syömättä ennen leikkausta; me kun ei leikkaukseen menosta vielä aamulla tiedetty, joten tietysti Arttu oli syönyt aamupalaksi täyden kupillisen ruokaa. Noh, eläinlääkäri kiikutti varuilta vadin ja talouspaperia, jos ruoka tulee ylös nukutuslääkkeen vaikutuksesta. Ruoka tulikin sitten toisesta päästä ja pääsin siivoilemaan kakkoja vastaanottohuoneen lattialta. :P
Mutta erittäin nopeasti kyllä nukutuslääke meidän pikkupoikaan vaikutti. Eläinlääkäri sanoi, että kymmenisen minuuttia menee ennenkuin Arttu nukahtaa. Artulta lähti jalat alta n. viiden minuutin jälkeen ja siitä eteenpäin Arttu uinui tietämättä mistään mitään. Aika reppanalta toinen näytti. :(

Leikkaus oli ohi tunnissa ja saatiin eläinlääkärin vastaanottoaulaan seuraksi viltin sisällä uinaileva hauva side hännässään. Tämä oli eka nukutus Artulla, joten aika reppanalta Arttu kyllä näytti. Ja taisi Arttukin olla vähän ihmeissään herättyään, että mistähän tässä nyt on kyse.
Eläinlääkäri sanoi, että Arttu nukkuu ainakin 2 tuntia, mutta ensimmäiset heräämisen merkit Arttu näytti jo siinä aulassa, kun odoteltiin laskun maksamista. Vartti leikkauksen jälkeen Arttu nosti päätään (ja olisi varmaan yrittänyt nousta ylöskin, jos vaan olisi päässyt), kun aulassa haukahteli toinen koira.


Pikku-potilas kotona leikkauksen jälkeen.


Side hännässä.

Noh, uni kyllä maittoi sitten kotosalla vähän turhankin hyvin. Leikkaus päättyi yhdentoista maissa ja Arttu alkoi heräillä kunnolla vasta iltaviideltä. Siihen asti raasu nukkui olohuoneen lattialla viltin alla ja hädin tuskin jaksoi nousta istumaan.


Ensimmäisenä päivänä väsytti.

Arttu sai käyttöönsä kaulurin, jonka käyttö vaati aluksi melkoista opettelua. Arttu kun ei suostunut liikahtamaankaan kauluri päässä! Arttu vaan seisoi paikoillaan ja riiputti päätään surullisen näköisenä. Luultiin aluksi, että Arttu on vieläkin niin väsynyt, ettei jaksa liikkua. Mutta kun otettiin kauluri hetkeksi pois, niin kummasti poika virkistyi - liikkumattomuus johtuikin vain ja ainoastaan kaulurista.


Artun ensimmäisiä "askeleita" kaulurin kanssa.

Koska kauluria oli pakko pitää, niin yritettiin kovasti harjoitella sen kanssa kävelyä. Ja voin kertoa, että se oli aluksi melkoinen tuskien taival. Kyllä kunto ainakin kasvoi sen illan aikana, kun kanniskelin 16-kiloista koiraa ympäriinsä. :D Pisimmillään kannoin Artun ulko-ovelta ulos pissalle, kun ei Arttu suostunut kauluri päässään hievahtamaankaan.
Onneksi illan myötä saatiin Arttu totutettua kauluriin jo sen verran, että kulkeminen ulkona sujui jo ihan hyvin. Ulkona kun ei ollut niin paljon esteitä, joihin kauluri olisi kolahtanut, joten Arttu uskalsi kulkea kohtuullisen vaivattomasti. Aluksi vähän pelotti sekin, kun kauluri kopsahti maahan Artun haistellessa, mutta viimeistään keskiviikkoaamuna sekään ei Arttua enää haitannut.

Sisällä tilanne olikin sitten täysin toinen. Huonekaluja oli Artun mielestä aivan liikaa, eikä Arttu uskaltanut liikkua mihinkään. Aika paljon Arttua kanniskelin sisällä paikasta toiseen, kun ei Arttu muuten liikkunut (eikä portaisiin edes uskaltanutkaan Arttua päästää). Mutta suurimman osan ajasta Arttu makasi surullisena paikallaan ja vinkui sydäntäsärkevästi. Raukkaparka oli niin masentunut ja varmaan inhosi kauluria kovasti.
Itselleni kovin koettelemus oli se ensimmäinen yö kaulurin kanssa, sillä Arttu valvotti minua koko yön itkullaan. Arttua harmitti itse kauluri, mutta sen lisäksi harmitti myös se, ettei kaulurin kanssa päässyt hyppäämään sänkyyn - tai sänkyyn nostamisen jälkeen sieltä ei päässyt itse alas lattialle. Yö menikin siis nostellessa Arttua sänkyyn ja lattialle sekä rauhoitellessa vinkuvaa Arttua. Yön kohokohtana oli Artun pelastaminen vierashuoneesta; herra oli mennyt käymään siellä, eikä päässytkään enää kaulurin kanssa ovessa olevasta koiraportista läpi. Siellä Arttu sitten huusi erittäin kovaäänisesti niin kauan, kunnes kävin auttamassa Artun portin läpi.
Kun tosi huonosti nukutun yön jälkeen piti olla virkeänä aamukasilta työpaikan koulutustilaisuudessa, niin ei ihan hirveästi naurattanut. :P


Toipilas.

Seuraava päivä (ja yö) meni vielä vähän masentuneena, mutta sitten Arttu alkoi tottua kauluriin ja ymmärsi, että sen kanssa pystyy kulkemaan suhteellisen normaalisti.
Nythän Arttu menee kaulurin kanssa jo kuin vanha tekijä - on tosi outoa ajatella, että Artulla joskus olisi ollut ongelmia kaulurin kanssa. Arttua ei haittaa kauluri yhtään ja sen kanssa pystyy koheltamaan ihan yhtä paljon kuin muutenkin. Itse asiassa luulen, että Arttu jopa tykkää kaulurista; kun se on välillä otettu hetkeksi pois kaulasta, niin Arttu menee kaulurin viereen ja katsoo meitä ikäänkuin pyytäen laittamaan sen takaisin kaulaan. Ja kun alkupäivinä Arttu veti aina päätä pois, kun kauluria laitettiin takaisin, niin nyt Arttu sen sijaan työntää päätä eteenpäin auttaakseen. :)


Tötteröpää.


Artun lempipuuha - ikkunasta ulos katseleminen - onnistui myös tötterö päässä.

Vaikka kauluri aiheuttikin varmaan ne suurimmat ongelmat, niin kyllä tässä on kaikenlaista muutakin ollut Artun sairastamisen aikana.

Ensinnä tietty tuo siteen vaihto, joka on ollut päivittäinen homma. Se onkin sitten ollut tosi helppoa, kun haava on ollut älyttömän kipeä. :( Ajan myötä vähän varmaan jo harjaannuin asiassa, mutta oli se silti tosi vaikeaa saada a) kiinni hännästä, jota Arttu koittaa vetää poispäin ja b) side tiukalle hännän ympärille. Arttu kun on niin innokas koira, että häntä heilui varmaan joka päivä, niin oli tosdella haastetta saada se side pysymään hännässä. Muutaman kerran side lensikin päin seinää Artun heiluttaessa häntää ja kaksi kertaa Arttu sai (kaulurista huolimatta) jollain ihmeen konstilla revittyä koko siteen pois hännästään. Tiukka teippaus auttoi siteen pysyvyyteen, mutta eihän se side kovin esteettiseltä näyttänyt. :)

Johtuen ilmeisesti tuosta kauluri-masennuksesta Artulle iski silloin ekoina päivinä kamalat vatsavaivat. Arttu varmaan stressasi niin paljon, että kakka oli löysää ja sitä ei pystynyt pidättelemään. Pari mattoa meni pesuun tuon vkon aikana ja tuli Artun pentuajat elävästi mieleen... Piimän avulla vatsa saatiin kuitenkin rauhoitettua melko nopeasti - varmaan se kauluri-stressin häipyminenkin vaikutti asiaan.


Kuten kuvasta huomaa; välillä kaulurin pito vähän masensikin (tosin tämä kuva on otettu jo tällä vkolla, joten tässä Arttu ei ole oikeasti kovin masentunut).

Ja jottei Artulla olisi vaivoja ollut liian vähän, niin tietty Artulla tarkastettiin samalla eläinlääkärissä myös korvat, joissa on ollut vähän ongelmia. Artulla on nimittäin jo pidemmän aikaa toinen korva ollut älyttömän likainen, vaikka sen puhdistaisi kuinka usein. Siis vaikka toinen korva olisi puhdistamatta 2 vkoa ja toinen korva puhdistettaisiin joka päivä, niin se olisi silti likaisempi korva.
Korva puhdistettiin nukutuksen yhteydessä perusteellisesti ja siitä tehtiin bakteeriviljely (jonka mukaan korva on ihan kunnossa). Nyt on 2 vkon korvatippakuuri ja teho-puhdistus, jonka jäljiltä korva näyttää entistä paremmalta, mutta ei se yhtä puhdas edelleenkään ole kuin tuo toinen korva.
Toki korva hautuu tuolla kaulurin sisällä, joten sekin voi osaltaan vaikuttaa korvan tilaan. Mutta kuulemma jos korva näyttää likaiselta vielä pari päivää kaulurin poiston jälkeenkin, niin sitten on uusi eläinlääkärireissu edessä. Nuo isot luppakorvat on vaan niin ihanat. :P

Palataksemme alkuperäiseen aiheeseen, eli hännän kasvaimeen, niin siitä Arttu alkaa jo aika hyvin toipua. Tikit käytiin poistattamassa eilen ja haava näyttää kuulemma oikein hyvältä. Oli muuten aika kovassa tikkien poisotto, sillä toisen tikin päälle oli kasvanut rupi ja Arttua sattui aivan älyttömästi se tikkien poistaminen. Aika paljon sai tehdä töitä, että saatiin Markon kanssa kahdestaan pidettyä Arttu sen verran aloillaan, että tikit sai pois - Arttu kun koitti rimpuilla itsensä irti tuosta ikävästä tilanteesta.
Mutta tikit saatiin lopulta onnellisesti pois ja nyt ei enää tarvitse pitää sidettä hännässä. Tötteröpäänä pitää kulkea vielä pari päivää, jottei Arttu pääse nuolemaan haavaa. Eilen oli haava vielä aika kipeä, kun Arttu veti äkkiä hännän pois tai muutti asentoaan, jos haavan kohta osui johonkin. Tänään ei hännän osuminen enää ole haitannut niin paljon, vaan reippaasti on Arttu kulkenut häntä pystyssä. :) Tosin tänään laitettiin ensimmäistä kertaa desinfiointiainetta, joka tuntui kirvelevän kamalasti. Aineen laittamisen jälkeen Arttu nimittäin juoksi ympäriinsä vailla suuntaa; varmaan sattui niin paljon, ettei voinut pysähtyä. :(


Artun häntä tikkien poiston jälkeen.

No mutta, sairastaminen on jo loppusuoralla ja ensi viikon alussa saadaan tötterökin päästä pois. Sen jälkeen Artun huomaa toipilaaksi ainoastaan puuttuvista karvoista; hännän lisäksi tuppo karvoja ajeltiin pois myös tassusta, jossa oli tippa kiinni.
Erittäin reipas poika on Arttu ollut, vaikka alussa olikin vähän vaikeaa. :)


"Moi, oon tötterössä!" :)