Arttu jouluisissa tunnelmissa jo loka-marraskuussa: joulukorttikuvausten satoa. :)
 

Arttu on nyt viettänyt elämänsä ensimmäistä kertaa joulua ja vuodenvaihdetta; kummatkin juhlat olivat pienelle herralle melko jännittäviä kokemuksia!

Jouluun ensikosketus otettiin kotona joululahjojen paketoimisella. Arttu seurasi silmä kovana, kun paketoin toinen toistaan mielenkiintoisemman näköisiä tavaroita. Arttu olisi kovasti halunnut olla apuna, mutta jostain kumman syystä apua ei otettu vastaan.
Muutama paketti oli menossa Artullekin, ja ne Arttu kyllä huomasi. Yksi mieluisimmista joululahjoista oli mieluinen jo ostovaiheessa; Arttu meinasi ottaa pehmolelun kädestäni jo silloin, kun tultiin kotiin eläinkaupasta. Seuraavan kerran Arttu näki lelun paketointivaiheessa ja oli heti innoissaan hyppimässä vieressä. Arttu päätyi Markon syliin paketoinnin ajaksi ja ulisi surkeasti kun käärin lelun paperin sisään. Ei raukka varmaan yhtään ymmärtänyt, miksi tehdään näin. Onneksi lelu kuitenkin ilmestyi jouluna paketista ja Arttu pääsi leikkimäänkin sen kanssa. :)

Jouluaattona oltiin Markon vanhempien luona, jonne tuli myös ihka oikea joulupukki! Kyllä oli Arttu innoissaan tästä, vaikkei oikein tiennytkään mikä joulupukki onkaan. :) Ennen aattoa mietimme, että mitenhän Arttu reagoi joulupukkiin; pelkääkö vai onko vihainen vai mitä; joulupukki kun kuitenkin on melko erikoisen näköinen kaveri. No, jouluaattona sekin selvisi; Arttu oli niin innoissaan, että ei ole häntä varmaan koskaan heilunut samanlaisella vauhdilla!
Turvallisuussyistä (sekä joulupukin että lahjojen turvallisuuden kannalta) Arttu oli sylissäni koko joulupukin vierailun ja lahjojen avaamisen ajan. Ja olihan Artussa melko paljon pitelemistä! Hiki oli jo siinä vaiheessa, kun herran sai vihdoin päästää lattialle juoksemaan. Arttu kuitenkin painaa jo vajaa 14 kiloa ja etenkin joulupukin luokse oli kova hinku päästä koko ajan, eli joutui ihan tosissaan pitelemään koirasta kiinni.


Jouluaattona.

Kenties yhtenä syynä siihen, miksi Arttu niin kovasti joulupukista tykkäsi, oli se, että Arttu sai ensimmäisen lahjan häneltä! Itse asiassa Arttu sai alkuvaiheessa jaetuista lahjoista valtaosan ja Artun lahjapino olikin melko valtava. Hieman epäiltiin, että ovatkohan lahjat todella Artulle; lahjoja saadakseen kun pitäisi olla kiltti, ja Arttu oli juuri ennen joulupukin tuloa pureskellut Markon äidin aamutossusta tupsun irti. ;)
Arttu sai itse avata kaikki lahjansa, hieman Teijan avustuksella tosin. Ja hienosti onnistui! ;) Erityisesti ruokalahjat olivat mieluisia. Yhden joulupussin sisältä löytyi herkkuja, Arttu työnsi itsekin päänsä pussiin kun koitin kaivaa sieltä herkkuja esiin näytille: niin meni sitten yksi siankorva jo heti kättelyssä parempiin suihin. :) Ja jokaisella lelulla tietysti olisi pitänyt hieman leikkiä jo heti niiden ilmestyessä paketista, mutta kun myös loput paketit kiinnostivat. :)
Paras joululahja Artun mielestä oli kuitenkin ehdottomasti maukas luu. Kun kaikki lahjat oli avattu ja toistenkin lahjat suurimmaksi osin haisteltu, Arttu otti luun mukaan ja vetäytyi rauhaan Markon vanhempien makuuhuoneeseen. Siellä Arttu viihtyi puolitoista tuntia luun kanssa; aina välillä kävi hakemassa myös muita lahjaksi saatuja leluja sinne. Kun puolentoista tunnin jälkeen luu otettiin pois, oli makuuhuoneessa jo iso lelukasa, luusta järsitty tosi paljon ja Arttu ihan tohkeissaan. :)


Arttu avaamassa joululahjaa. Sohvalla jo avatut lahjat.

Lahjojen ja joulupukin ohella yksi joulun parhaista asioista oli ehdottomasti kinkku. Arttu kiinnostui kinkusta jo paistovaiheessa ja yritti hyppiä tiskipöydälle, jossa kinkku odotti uuniin menoa. Kun kinkku sitten nostettiin uunista ulos, oli Artun vakiopaikka kinkun lähettyvillä. Ja yllätys yllätys, Arttu sitä kinkkua melko paljon saikin joulun aikaan syödä, kun jokainen kinkkua maistanut aina välillä antoi myös Artulle pienen palan. Monen syöjän monesta pienestä palasta koostui aika suuri summa. En tiedä tykkäsikö Arttu jouluna minusta vähiten, kun en itse syö lainkaan kinkkua, enkä niin ollen myöskään palaakaan kinkkua Artulle antanut. Vaikka Arttu kyllä kulki myös minun perässäni, kun lähestyin kinkkua. :)
Kinkun syömisestä (+ luun ja muiden joululahjaksi saatujen herkkujen) kertoo omaa tarinaansa se, että joulupäivän aamuna ruoka ei maistunut, eikä iltaruokakaan mennyt alas kokonaan. Ei Arttu ainakaan siitä huolimatta laihtumaan päässyt, koska joulupäivänä autoon lähdettäessä piti autovaljaita hieman suurentaa. :D

Joulupäivänä tosiaan lähdettiin Markon vanhempien luota Teijan vanhempien luokse, poiketen matkalla kotona. Nelisen tuntia yhteensä istuttiin autossa, varmaan Artun pisin automatka tähän mennessä.
Kotiin päästyämme Arttu oli jo ihan innoissaan, että nyt tultiin vihdoin kotiin; oltiin siinä vaiheessa kuitenkin oltu jo kolme yötä poissa kotoa. Käytiin sisällä nopeasti ja sinä aikana Arttu ehti jo juosta sohvalle nukkumaan. Eikä meinannut lähteä siitä millään, oli varmaan niin innoissaan, että vihdoin pääsi kotiin. :) Ei auttanut edes se, että ulkovaatteiden kanssa seisottiin ulko-oven lähistöllä ja huudeltiin Arttua; herra piti kantaa sohvalta tuulikaappiin!
Hieman ihmeissään oli kyllä automatkan jatkumisesta, mutta päätti suoriutua siitä nukkumalla koko matkan. Ja kyllähän Arttu sitten innoissaan oli kun näki mihin mentiin; etenkin kun sitä ihanaa kinkkua löytyi myös täältä paikasta.
Arttu sai myös muutaman uuden joululahjan ja pakettien avaaminen oli yhtä mukavaa. Näistä paketeista ei paljastunut yhtään herkkua, mutta mieluisia leluja sen sijaan.

Teijan vanhempien luona Artun parasta viihdettä oli lumessa telmiminen, lunta kun oli ja paljon! Artusta tulee selkeästi luolakoira, koska niin innoissaan työnteli päätä lumihankeen ja nuuski siellä. Myös Markon vanhempien luona lumessa telmimistä harrastettiin; Arttu juoksi pellolla vapaana ja jos korvat olisivat olleet yhtään isommat, niin olisi varmasti lähtenyt lentoon; niin kovasti korvat pyörivät ympyrää ropelleina.
Joululomalla Teijan vanhempien luona Arttu kävi leikkimässä myös iiiiiiiison nöffin kanssa. Nämä herrat ovat tavanneet jo kerran aiemminkin, silloin Arttu oli vasta kolmikuukautinen, eikä vielä nähnyt montaa muuta koiraa. Tuolloin Ramses pelotti kovasti, näyttäähän se ihan karhulta ja pienen Artun mielestä varmaan pelottavalta. Nyt rohkeutta oli kerääntynyt Artulle hurjan paljon enemmän; vaikka vieläkin vähän pelotti ja jänskätti niin iso koira, Arttu meni kuitenkin koko ajan lähemmäs ja lähemmäs haistelemaan ja kutsumaan leikkiin.


Lumessa telmiminen on Artun mielestä ihanaa.

Joulun ajan vilinä ja monet aktiviteetit vaativat kuitenkin veronsa, ja kun päästiin sunnuntaina kotiin, Arttu käytti aikaansa lähinnä nukkumiseen. Maanantaina sitten olisi jo jaksanut juosta ulkona; itse asiassa Arttu vinkui sohvalla ikkunasta ulos katsellen maanantaina päivällä koko sen ajan, kun ei oltu ulkona. Lumi ja lumihanget ovat Artun mielestä yksi parhaista asioista mitä on olemassa ja tietysti siellä olisi pitänyt saada olla jatkuvasti!

Uutta ja ihmeellistä oli tiedossa sitten vuodenvaihteessa, kun raketit alkoivat paukkumaan. Tiedossa oli, että Arttu pelkää raketteja, se on todettu jo kahdesti. Ensimmäisen kerran kun oltiin sattumalta lenkillä joulunavajaisten aikaan; tällöin Arttu juoksenteli vauhkona tien puolelta toiselle. Tästä johtuen Arttu osallistui myös toisiin joulunavajaisiin, jossa yritettiin totuttaa ilotulitukseen; huonoin tuloksin, koska Arttu tärisi vielä puoli tuntia ilotulituksen jälkeen, vaikka lähdettiin rakettien luota kesken tulituksen pois.
Tästä johtuen tänä vuonna suunnitelmissa oli rauhallinen vuodenvaihde kotosalla, ja oltiin valmistauduttu siihen, että tarvittaessa vaikka pidetään Arttua sylissä koko ilta, jos ei muu auta.

Arttu pelkäsi ilotulituksia, mutta lohduttavaa kyllä, oli myös utelias niitä kohtaan. Mitä enemmän rakettien ääniä oli kuullut, sitä rohkeammin uskalsi niitä katsella. Vaikkakin kyllä Arttu varmaan nyt on todella iloinen, kun ei enää pauku ulkona. :)
Täällä pientä pauketta alkoi kuulua jo puoli kuuden aikaan illalla, kun käytiin pissalenkillä. Arttu ei vielä tuolloin hätääntynyt, kun äänet kuuluivat melko kaukaa; ainoastaan vähän katseli ympärilleen, että mitähän tuo ääni on.
Myöhemmillä pissalenkeillä pauketta kuului runsaasti enemmän ja lähempää, ja huomasi selvästi kuinka Arttu pelkäsi! Surullista oli vielä koira pelon keskellä, mutta pissalla oli pakko käydä ja onhan rakettien ääneen hyvä totuttaa, kun se kuitenkin jokavuotinen melun lähde on...
Arttu hakeutui turvaan lähistölle parkkeerattujen autojen viereen, eikä meinannut liikahtaa sieltä mihinkään. Kävellessä piilopaikkana oli paksu lumihanki ja seisahtaessa jalan vierus. Kerran Arttu uskaltautui tulitusten aikana myös kakkaamaan; kakka tosin jäi pahasti kesken, kun läheltä ammuttiin kovaääninen raketti ja Arttu sinkosi juoksuun kesken kakan. Onneksi oltiin syrjemmässä tieltä, niin ei tarvinnut alkaa kerätä ympäriinsä levinneitä kakkakikkareita…
Vuoden lähestyessä vaihtumista raketit alkoivat paukkua meidän lähellä kovempaa ja kuuluivat myös sisälle. Fiksuna koira Arttu lähti saman tien pakoon sohvalta; ensin portaita hieman ylöspäin ja lopuksi yläkertaan sängyn alle. Ilmeisesti samassa yhteydessä Arttu kävi myös sängyssä, koska paria tuntia myöhemmin nukkumaan mentäessä oli sängyssä iloinen märkä yllätys, ja jouduttiin vielä aloittamaan uusi vuosikymmen vaihtamalla pissaiset lakanat...
Vuoden vaihtuessa Arttu oli sylissä ja vähän jopa uskalsi katsella taivaalle ilotulituksia. Muuten ei välttämättä olisi Artun pelkoa niin huomannutkaan, mutta koira tärisi sylissä aivan valtavasti!
Ja ensimmäistä kertaa varmaan ikinä Artulla oli kiire ulkoa sisälle! Yleensä ulko-ovella Arttu vielä haistelee kaikkea mahdollista ja odottelee kauempana sisään menemistä. Nyt Arttu oli ensimmäisenä ovella ja odotteli, että milloin sinä oikein saat kaivettua avaimet ja avattua oven!


Hyvää uutta vuotta kaikille! t.Arttu :)