Arttu täytti sunnuntaina puoli vuotta. Kylläpäs aika menee nopeasti! Tuntuu, että vasta äsken Arttu tuli meille, mutta siitäkin on jo vierähtänyt useampi kuukausi..
Viikonloppuna piti fiilistellä Artun "vauvakuvilla"; kyllä on herra kasvanut kovasti siitä millainen oli kun tuli meille – saati sitten siitä millainen oli, kun käytiin Lapinjärvellä ensimmäistä kertaa tutustumassa. :)


Arttu ensimmäistä päivää kotona, 5.9.2009.



Koiran murrosikä alkaa puolen vuoden iässä. Meillä tuota uhmaikää on ollut kyllä havaittavissa jo parin viikon ajan.
Uhmakas käytös ilmenee lähinnä minua kohtaan; Arttu EDELLEEN koettelee minua, että kumpiko meistä onkaan se pomo. Markon Arttu on jo melko hyvin hyväksynyt johtajakseen ja Markoa Arttu totteleekin paremmin. Saattaa kyllä johtua myös Markon tiukemmasta kurista. ;)
Minä ja Arttu ollaan vietetty melko "jänniä" iltoja, etenkin silloin kun Marko on ollut poissa kotoa tai tekemässä jotain muuta, ettei ole voinut pelastaa minua uhmakkaalta Artulta.


Arttu siis yleensä aloittaa tämän uhmakkuuden jollain pahanteolla – tekemisen kohteissa on suurta variaatiota, sillä Arttu on nyt vasta keksinyt kuinka mukavaa pahanteko onkaan. :D Ja kun häntä tästä pahanteosta toruu tai komentaa, niin siitähän uhma kasvaa ja Arttu on ihan mahdoton. Välillä haukkuu, välillä murisee, välillä yrittää kostaa, välillä puree... Ja rauhoittumaan saaminen on mahdotonta. Nyt parhaaksi keinoksi on koettu syliin ottaminen ja siihen rauhoittaminen (jossa voi kestää melko kauan) tai paikka-komento omaan koppaan, josta hetken päästä pois päästessään Arttu on kuin eri koira. Usein tämä rauhoittaminen valitettavasti kestää taas hetken ja näitä valtataisteluita voidaan käydä useita illassa. Marko tosiaan on näiltä säästynyt, mutta tällä viikolla on Arttu Markollekin muutaman kerran uhitellut ja jopa haukahtanut.



Yksi varsin ikävä pahanteon tai erityisesti kostamisen piirre Artussa on nykyisin sisälle pissaaminen. Arttu siis loukkaantuu jos häntä toruu jostain tai ei huomioi tarpeeksi; tästä johtuen Arttu kävelee muutaman askeleen poispäin, seisahtuu ja katsoo suoraan silmiin ja alkaa pissaamaan. Ja pissauksen kohde voi siis olla mikä vain. Pissoja on nyt useamman kerran siivottu myös sängystä, sohvalta ja portaista... Ja vaikka lattioilta edelleen varmuuden vuoksi löytyy muutama pissa-alusta, niin kostopissat tehdään tietysti aina paperin viereen.

Viime viikolla olin flunssan ja pienen kuumeen takia sairaslomalla. Itse asiassa ensimmäistä kertaa saikulla sinä aikana kun Arttu on ollut meillä. Arttu ei oikein ymmärtänyt mitä sairastaminen tarkoittaa, ja yritti parhaansa mukaan sabotoida päivällä nukkumistani. Tietysti ennemmin olisi pitänyt leikkiä Artun kanssa, kun kerran kotona oli. Nukkumista yritin sekä sängyssä että sohvalla, mutta ei se onnistunut, kun Arttu joko käveli päälläni, repi hihaani tai vingutti lelua korvan juuressa.


Todellisen lopun tuo nukkuminen sai pienen pissaepisodin takia. Arttu varasti nenäliinan sohvapöydältä kun yritin nukkua ja tietysti toruin Arttua ja revin nenäliinan kurkusta (kyllä; Artulla on tapana tunkea kaikki varastamansa asiat mahdollisimman nopeasti mahdollisimman syvälle kurkkuunsa, kun huomaa että niitä ollaan tulossa viemään häneltä pois). Tästä Arttu suivaantui, katsoi minua loukkaantuneena ja hyppäsi sohvalle pissaamaan. Josta johtuen vein Artun yläkertaan portin taakse jäähylle ja aloin kipeänä siivoamaan pissaista sohvaa. Valitettavasti Arttu on melko taitava avaamaan yläkerran portin (vaikka siinä on kaksi lukkoa!), joten herrahan oli sohvan vieressä jo siinä vaiheessa kun olin sohvaa vasta muutaman kerran ehtinyt paperilla painella. Kielsin Arttua ottamasta maassa olevia pissaisia papereita, niin totta kai meidän fiksu herra suuttui tästäkin ja pissasi saman tien lattialle; tietysti koko ajan silmiin katsoen. Jälleen kiikutin Artun yläkertaan, vaikkakin se oli melko turhaa, koska hetken päästä Arttu tuli taas portista läpi.


Melko helppoa siis sairastaminen Artun kanssa. ;)



Tuo portti on kyllä Artun tihutöistä saanut kärsiä eniten. Portti kun on ilkeä kapistus, joka laitetaan kiinni aina kun Arttu jää yksin kotiin ja rajaa hänen kulkuaan ympäri asuntoa. Siksi porttiin täytyy purkaa kaikki aggressiot ja yrittää päästä portin toiselle puolelle.


Arttu poseeraa portin ja portin palasten kanssa ihan viattomana: "En minä tätä ole rikkonut".

Aluksi Arttu vaan hyppi porttia vasten niin voimalla, että portti on ihan vääntynyt ja sen takia lukkokin aukeaa melko helposti. Tätä koitettiin korjata laittamalla porttiin toinen lukko, mutta yhtä helposti näyttää Arttu pääsevän sieltä edelleenkin pois.


Arttu yrittää toisinaan portin yli myös kiipeämällä; etutassut puristavat portin yläosan puiden ympäri ja takatassut ovat alalaudalla n. 15 cm korkeudella maasta. Ja välillä portista koitetaan kaivautua ali; nenä ehkä mahtuu alakautta portin toiselle puolelle, mutta muuten Arttu ei vielä ole portin ali onnistunut pääsemään.


Viimeaikoina Arttu on ruvennut myös pureskelemaan porttia. Aluksi portissa oli vain pieniä kolhuja ja puunsäkeitä lähtenyt irti. Palaset suurenevat päivä päivältä ja yleensä työpäivän jälkeen kaksi ylintä porrasta ovat puumurskan peitossa. En tiedä kauanko kestää, että Arttu oikeasti syö itsensä läpi portista...


Kärsinyt portti.

Mutta onhan tuossa murkkuiässä hyviäkin puolia. Ainakin itsenäistyminen, se on kasvanut silmissä!
Arttuhan oli alkuvaiheessa todella seurankipeä ja yksinolo oli kamalinta mitä Arttu tiesi. Tästä johtuvasta itkusta ja ulinasta taisivat myös naapurit kärsiä. Ja ei se itku ole vieläkään ihan täysin loppunut; edelleen välillä kun tulee kotiin kuuluu jo ulko-oven taakse hirmuinen valitus, mutta tämä on kyllä jo melko harvinaista.


Valtaosa yksinoloista sujuu loistavasti ja Arttu menee oma-aloitteisesti omaan koppaansa nukkumaan kun tehdään lähtöä. Alkuvaiheessa kun koiran sai raahata yläkertaan, pitää toisella kädellä kiinni kun yritti saada porttia kiinni ja viimeisenä näkynä oli surkean näköinen uliseva, hyppivä ja surullinen koira. Nyt useinkaan koiraa ei enää ulko-ovelta näe, kun herra on ehtinyt jo nukahtaa omaan koppaansa. :)



Myöskin aiemmin jos käytiin vaikka saunassa, Arttu oli koko ajan joko saunassa tai vähintään kylpyhuoneessa. Edelleen Arttu haluaa joka kerta tulla käymään saunassa, mutta sen jälkeen usein menee olohuoneeseen tai jopa yläkertaan itse leikkimään.
Aiemmin Arttu oli juuri siellä huoneessa kuin mekin ja seurasi perässä, jos mentiin eri huoneeseen. Nykyisin Arttu seuraa perässä ainoastaan, jos menee keittiöön – sieltähän voi saada vaikka ruokaa. :D Ja Arttu viettää aikaa itsekseen myös muissa huoneissa tai jopa kerroksessa. Oli aika jännää, kun on tottunut siihen, että Arttu pyörii koko ajan vieressä ja koira olikin useamman minuutin poissa. Vähän jo huolestui, että minnehän se Arttu on mennyt, mutta olikin yläkerrassa leikkimässä leluillaan. Artulla on yläkerrassa myös jotain herkkukätköjä; saa herkkuja kun jää yksin kotiin, mutta ei aina syö niitä sinä aikana. Sitten myöhemmin illalla saattaa iskeä herkkunälkä, niin Arttu kipittää yläkertaan ja hetken päästä juoksee täysillä sohvalle syömään ihanaa herkkua. :) Kaikki herkuthan on siis pakko päästä syömään sohvalla, siinä ne maistuvat parhaimmilta. ;)



Arttu myös tosi hienosti leikkii itsekseen lelujensa kanssa, eli ei tarvitse koko ajan leikittää. Tätä Arttu on kyllä tehnyt alusta asti; omat lelut ovat niiiiiin rakkaita! Ja sitä kaikista rakkainta lelua pitää roikottaa mukana jopa tuulikaappiin asti pissalenkille mentäessä.
Nyt ehdottomasti rakkain lelu on ollut Ripu-Rapu; Lahden Kontista eurolla ostettu pehmolelu, jonka Arttu sai joululahjaksi. Unikaveri ja seuralainen kulkee nykyisin aina mukana. Jos se on työpäivän jälkeen unohtunut yläkertaan, Arttu kyllä käy jossain vaiheessa iltaa hakemassa Ripu-Rapun olohuoneeseen. Välillä tuntuu jopa siltä, että Arttu yrittäisi kommunikoida tämän lelun kanssa. :D


Ripu-Rapun erikoisuutena on kyllä minusta se, että vaikka kyseessä on pehmolelu, Arttu ei ole vielä saanut sitä rikki! Monet pehmolelut kun kestävät Artun käytössä vain muutamia viikkoja ja sitten vanutäytteet tursuavat ulos ja lelut joutuvat jonottamaan eläinlääkärin vastaanotolle paikkausta varten. Toinen joululahjaksi saatu pehmolelu (jolla Arttu ei ole leikkinyt kuin muutaman kerran!) on jo tuolla paikkausjonossa...


Arttu katselee ulos.



Yksi Artun lempiharrastuksista nykyisin on ikkunasta ulos katseleminen. Sitä Arttu jaksaisi tehdä vaikka kuinka kauan. Tämä on ollut lempipuuhaa varmaan jo reilun kuukauden verran, eikä loppua näy.
Ikkunasta näkyy vieressä kulkeva kävelypolku ja siinä menevät ihmiset ovat todella mielenkiintoisia. Etenkin pimeällä yhtä mielenkiintoista on myös kauempaa näkyvällä tiellä kulkevat autot ja niiden valot. Seuraapa Arttu ikkunasta myös lähistön puissa lenteleviä lintuja. :)
Aluksi Arttu nojasi sohvaa vasten ja katseli ikkunasta ulos, mutta nyt Arttu usein asettautuu katselemaan sohvan käsinojalle. Käsinoja on sen levyinen, että Arttu juuri ja juuri mahtuu siihen seisomaan ja istumaan; välillä saattaa yksi jalka olla enemmän tyhjän päällä kuin käsinojan päällä. Mutta eipä hauva ole vielä kertaakaan siitä tippunut. Muutenkin Artusta sohvan ja nojatuolin käsinojilla taiteileminen on tosi mukavaa; selkeästi agility-koira. ;)


Ja rakas Ripu-Rapu, josta jo mainitsin, tietysti on viime aikoina ollut usein Artun seuralaisena katselemassa ikkunasta ulos. :)


Arttu ja Ripu-Rapu katselevat yhdessä ulos ikkunasta.