Kaksi viikkoa on kulunut edellisestä blogipäivityksestä ja tuntuu, että Artun elämässä on tässä välissä tapahtunut paaaaaljon kaikenlaista. Ennustan, että tästä tulee melkoisen pitkä kirjoitus. ;) Ei tiedä mistä kannattaisi aloittaa, mutta helpointa taitaa olla kirjoittaa ihan kronologisessa järjestyksessä. :)

Viime blogipäivityksessä kerrottu sohvalle ja sänkyyn hyppääminen sai harjoitusta kuluneella viikolla. Nyttemmin hyppääminen onnistuu jo suvereenisti ja yleensä kovan vauhdin kera. Arttu on harjoitellut hyppäämistä myös lelujen kanssa; sekin onnistuu jo mainiosti isojenkin lelujen kanssa. 
Sängyssä Arttu on nyt saanut vähän enemmän viettääkin aikaa, kun sinne itse on oppinut hyppäämään. Yhtenä iltana Arttu vietti herkkiä hetkiä paukuttamalla Pluto-pehmolelua sängyssä. Toinen oli niin innoissaan Plutosta, että liikkui vaan taaksepäin Pluton kanssa nylkyttäen ja koko sänky heilui. Hetken päästä kuului kops ja sen jälkeen Artun itkua; oli mennyt sitten niin innoissaan Pluton kanssa, että tippui sängyn jalkopäädystä lattialle. Siellä Arttu oli vähän ihmeissään Pluton vieressä. Ei onneksi ollut sattunut, taisi pikemminkin vain säikähtää. Tilanne kyllä oli melko koominen. :)



Viikko sitten oli Jyväskylässä koiranäyttely, ja tottakai käytiin siellä ihastelemassa ”isoja Arttuja”, eli petit basset griffon vendeenien kehää. Nättejä koiria, vielä Artulla on hieman varaa kasvaa onneksi. :) Vähän jo jänskättää, että miten tuo Arttu koskaan oppii menemään kuten näyttelyssä pitäisi. Erityisesti se paikallaan olo jännittää; se kun ei todellakaan ole Artun vahvin puoli. 
Koiranäyttelyssä oli käymässä myös Artun kasvattaja miehensä kanssa, ja kävimme sitten näyttämässä Arttua näyttelyn jälkeen Paviljongin ulkopuolella. Kovasti sai Arttu kehuja etenkin lihaksikkuudestaan, tuntui hyvältä. :) Ja vähän niin kuin olisi Arttu oikeasti käynyt näyttelyssä, kun kasvattaja-pariskunnan lisäksi myös ohikulkenut ruotsalaistuomari katsoi Artun hampaita ja antoi kehuja koko koirasta. En tiedä tunnistiko Arttu kasvattajat, ainakin kovasti tunki syliin ja oli yliystävällinen, mutta eipä kyllä vielä ole tullut vastaan sellaista ihmistä, josta Arttu ei olisi pitänyt. :)


Artun kasvattajan blogissa on muuten pari kuvaa ihan pikkupikku-Artusta sekä Artun äidistä Pepistä. Blogi löytyy osoitteesta http://washakie.vuodatus.net/



Koiranäyttelyn jälkeisenä päivänä ohjelmassa oli myös koirapainit bichon havanais Taavin kanssa pitkästä aikaa. Arttu oli nyt jo selkeästi isompi kuin Taavi (ensimmäistä kertaa kun kohtasivat, Taavi oli siis se isompi koira), mutta hienosti leikit sujuivat silti. Arttu on vielä niin pentumainen ja vähän kömpelö, että vikkelä Taavi ehti hyvin karkuun Artun iskuja.

  
Kaverukset Taavi ja Arttu.

2,5 tuntia herrat jaksoivat riehua, tosin välillä piti aina levähtää. Arttu kävi myös tutkimassa Taavin lelut, eikä Taavi ollut moksiskaan. Vesikuppi jaettiin ongelmitta ja rapsutuksia sai ottaa vastaan kaikilta.


Arttu ja Taavi kyllä ovat todella hyvät kaverukset, toivotaan että se jatkuu vielä sittenkin kun Arttu tuosta miehistyy. Voi olla, että Arttu jatkossa ottaa pomon paikan, merkkejä siitä oli nähtävillä jo nyt. Tosin Taavikin koitti välillä vanhempana ja viisaampana komentaa Arttua. :) Pääasia kuitenkin, että tulevat hienosti toimeen keskenään, niin on jatkossa koiran hoitopaikka tiedossa puolin ja toisin. :)




Välillä leikki oli näin hurjan näköistä. ;)

Jännin asia kyläilyssä Taavin luona taisi kuitenkin olla rappukäytävä. Ollaan aiemminkin käyty Artun kanssa kerrostalossa, mutta jostain syystä rappukäytävä pelotti nyt erityisen paljon. Samantien kun astuttiin sisään, Arttu maastoutui täysin; jalat sojottivat eri suuntiin ja maha oli lattiaa vasten. Eikä koira suostunut liikahtamaankaan mihinkään. Sylissä piti kuljettaa koko matka (portaissa kyllä olisi muutenkin kuljetettu sylissä..) ja koira tärisi kamalasti koko ajan. Ainoa kohta milloin Arttu oma-aloitteisesti liikkui rappukäytävässä eteenpäin oli ulko-oven kohdalla, koska sieltä pääsi pois tuolta pelottavasta tilasta.



Viime viikolla oltiinkin vaan kotosalla joka ilta, mutta kyllä Artulla silti on ollut runsaasti tekemistä. :)




Lenkin jälkeen kuraisena eteisessä. Artulla ensimmäistä kertaa heijastinliivi päällä!

Lenkkeilyn lisäksi Arttu on nyt tajunnut olohuoneen ikkunasta avautuvat maisemat. Arttu hyppää sohvalle, nousee selkänojaa vasten ja katselee sieltä ohikulkijoita. Valoisalla kiinnostavat ikkunan alla menevällä kävelytiellä kulkevat ihmiset ja pimeällä näkyy paremmin hieman ylempänä menevien autojen valot. Molemmat seurattavat ovat yhtä jänniä Artun mielestä ja pää kääntyy tiuhaan tahtiin.


Artusta on myös tullut tosi utelias ja herra huomaa kyllä pienetkin muutokset normaalissa järjestyksessä. Esimerkiksi yhtenä iltana Marko otti nokoset sohvalla ja jätti sen jäljiltä yhden sohvatyynyn keskelle sohvaa (eikä normaalille paikalleen selkänojaa vasten). Kun Arttu hyppäsi sohvalle, meni ensimmäisenä katsomaan että mikä tyyny tähän oikein on ilmestynyt. Tyyny väärässä paikassa oli niin mielenkiintoinen, että sitä piti nuuskia monelta suunnalta – myös alta ja päältä – työntää päänsä tyynyn alle ja koittaa saada tyyny lentoon ja lopulta tyynymysteerin ratkeamattomuuteen kyllästyneenä tuhahtaen alkaa nukkumaan pää tyynyllä. :)


Viime viikon uusi harrastus oli sähly, jota Arttu pelaili iltasella Markon kanssa keittiössä. En tiedä kumpi voitti, todennäköisesti Arttu, mutta ainakin molemmat tuntuivat pelailusta nauttivan.




Kovat sählyskabat keittiössä.

Tänä viikonloppuna Arttu oli ensimmäistä kertaa hoidossa. Muutaman tunnin, mutta hoidossa kuitenkin. :) Oltiin vanhempieni luona käymässä ja lähdettiin samalla reissulla käymään jouluostoksilla. Siksi aikaa Arttu jäi vanhempieni luokse, ensimmäistä kertaa vieraaseen paikkaan yksin ilman omistajiaan. Vähän pääsi Artulta itku, kun lähdettiin, mutta aika nopeasti lelut veivät ikävän pois. Ikävä tosin oli niin suuri, että kun muutaman tunnin päästä palattiin, tuli Artulta jännäpissa kun juoksi innoissaan meitä vastaan. Ja sen jälkeen Arttu sitten seurasikin kovasti perässä, ettei vaan kadota mihinkään.


Hoidon aikana Artusta tuli alakulmahampaaton. Toinen hammas saatiin talteen ja lelut vereen. Eilen illalla Artulta taas tuli verta suusta, hammas jälleen lähdössä. Nyt ne veret tulivat lauantain shoppailureissulta ostettuun valkoiseen Ressu-leluun. Ressu näyttää siltä kuin olisi ollut pahassakin tappelussa. :D



    
Arttu ja unikaveri-Ressu, silloin kun Ressu vielä oli valkoinen.                              Ressu "tappelun" jälkeen. :)

Marko lähti jo takaisin Jyväskylään. Minulla on lomaa ma-ti, joten jäätiin Artun kanssa lomailemaan vanhempieni luokse siksi aikaa. Luulen, että Arttu ikävöi Markoa, ja siksi ei ole ruokakaan oikein maistunut. Varmaan myös vielä vähän jännittää vieraassa paikassa oleminen.


Muuten Arttu on kyllä viihtynyt hyvin; on päässyt juoksemaan paljon ulkona ja leikittäjiä/rapsuttajia ollut koko ajan läsnä. Bonuksena Artun mielestä on tainnut olla myös se, että sängyssänukkumiskiellosta on hieman lipsuttu ja Arttu on päässyt kainaloon nukkumaan. Hienosti on poika osannut sängyssä nukkua, vähän vaan meinaa vallata koko sängyn itselleen. ;) Viime yönä oli sängyn leveydestä ¾ Artulla ja ¼ Teijalla; sekään ei kyllä meinannut Artulle riittää. Mutta hienosti Arttu on korvannut tyhjää Markon paikkaa sängyssä, hyvä unikaveri. :)



Jännin kokemus tähänastisella Padasjoen lomalla oli kuitenkin eilinen joulunavaus. Joulunavajaisissa oli ohjelman huipennuksena ilotulitukset, joita käytiin Artun kanssa katsomassa harjoitusmielessä. Jyväskylässä kun oli ilotulituksia viikko sitten, ja satuttiin olemaan silloin lenkillä. Arttu sinkoili pitkin teitä, kun pelotti se pauke. Jäätiin katselemaan tulituksia vielä kodin edustalle niin kauaksi aikaa, kunnes Arttu alkoi tärisemään sylissä.


Nyt tarkoituksena oli sitten harjoitella, jottei vuodenvaihde olisi Artulle ihan niin kamala. En tiedä oliko harjoituksesta enemmän hyötyä vai haittaa, niin paljon Arttu pelkäsi!


Ensimmäinen raketti lähti taivaalle kullanvärisenä suihkuna ja Arttu kiinnostui heti siitä; käänsi päätään ylöspäin raketin mukana, että mikähän jännä juttu tuo on. Kun raketti pääsi korkeuksiin se räjähti niin kovaäänisesti, että minäkin pelästyin sitä! Ja niin pelästyi Arttukin. Pinkaisi samantien pakoon taaksepäin jalkojeni taakse. Oli melkoinen työ, että sain pelokkaan koiran sieltä otettua syliini. Sylissä Arttu katseli jo hetken raketteja, vaikkakin pelkäsi kamalasti. Kun Arttu alkoi kovasti tärisemään, lähdettiin vähän kauemmas ja onneksi ne ilotulituksetkin sitten loppuivat. Arttu tosin oli ihan peloissaan vielä puoli tuntia tulitusten jälkeen ja automatkalla tärisi sylissä. 
Joulunavajaisten kivempi osuus taisikin Artun mielestä olla ohikulkevat pikkulapset, jotka ihastelivat Arttua ja halusivat silittää. Ihmis- ja erityisesti lapsirakkaalle Artulle se tietysti oli mieleistä.