On jäänyt melko vähäiselle tämä Artun blogin kirjoittaminen tänä vuonna, mutta nyt korjaan asian. Ja toivon, että jatkossa muistan kirjoitella Artun blogia vähän useammin kuin 1,5 kuukauden välein. ;)

Viimeksi kirjoitin ihmeellisistä asioista pienen koiran elämässä. Nyt kevään tehdessä pikkuhiljaa tuloaan on löytynyt pari juttua, jotka myös ovat aiheuttaneet Artussa ihmetystä ja vahtikoiramaisia eleitä. Kyllä, Artusta on selkeästi tullut pikkuhiljaa myös vahtikoira! Kaikki tavallisuudesta poikkeava omassa pihassa sai aiemmin aikaan lähinnä ihmetystä tai pelokkuutta – nyttemmin murinaa ja haukkumista. Kaipa se kertoo siitä, että Arttu on aikuistunut.
Kevään tulo on saanut Artussa aikaan tämän haukkumurina-kohtauksen jo kahdesti.
Ensimmäinen kerta oli jo varmaan kuukausi sitten, kun Arttu oli yläkerrassa katselemassa ikkunasta ulos ja alkoi yhtäkkiä haukkumaan kovaa ja vihaisesti. Katselin alakerran ikkunasta (joka on siis samassa kohdassa kuin yläkerran ikkuna), mutta tiellä ei kävellyt ketään, enkä nähnyt mitään erikoista ulkona. Haukku vaan voimistui yläkerrassa, joten kävin katsomassa, että mistä mahtaa olla kyse. Arttu haukkui ja tuijotti samaan kohtaan koko ajan. Pienen pohtimisen jälkeen vihdoin tajusin haukkumisen kohteen. Joessa oli alkanut virtaamaan vesi. :D Kyllähän se nyt tietysti on erittäin hyvä haukkumisen syy, kun koko talven jäässä ollut joki alkaakin yhtäkkiä virtaamaan. Joki on nyt virrannut aina toisinaan siitä lähtien, mutta onneksi Artun haukkukonsertti joen takia jäi vaan tuohon yhteen kertaan. :)
Toinen yhtä hassu haukkumisen kohde oli pari viikkoa sitten eräänä aamuna. Arttu nukkui rauhassa sohvalla ja alkoi yhtäkkiä sieltä katselemaan ikkunasta ulos vaimeasti muristen. Minä en nähnyt ikkunasta mitään kummallista, mutta Arttu selvästi näki. Arttu murisi vähän aikaa vihaisesti sohvalla ja ryntäsi sitten ikkunan vieressä olevaan nojatuoliin haukkumaan ja murisemaan vuorotellen – ihan kuin ulkona olisi ollut jotain todella kammostuttavaa. Arvaatteko mitä siellä oli? Aurinko! :D Aurinko paistoi varmaankin ensimmäistä kertaa tänä vuonna todella kirkkaasti olohuoneen ikkunasta ja totta kai se oli Artun mielestä tavallisuudesta poikkeavaa ja haukkumisen arvoista. Ja se aurinko oli Artun mielestä niin kamala, ettei haukkuminen meinannut vaieta millään. Vaikka laitoin kaihtimet kiinni, niin Arttu näki auringon pilkahtavan kaihtimen rakojen välistä ja murisi sille nojatuolista. Minä en voinut tehdä muuta kuin nauraa – kyllä tuo koira vaan on niin hassu. :)
Jännityksellä odotan mitä uusia murinan aiheita kevät vielä Artulle aiheuttaakaan. :)

Murinaan liittyy myös toinen asia Artun kuulumisista.
Artultahan on tähän mennessä aina puuttunut itsepuolustuskyky täysin kokonaan. Tämä on ilmennyt erityisesti koirapuistossa, jossa Arttu ei osaa lainkaan puolustautua toisia koiria vastaan. Jos joku koira on tullut ärisemään Artulle, niin Arttu on joko juossut karkuun häntä koipien välissä tai heittäytynyt maahan selälleen alistuen. Riippumatta siis siitä minkäkokoinen koira Artulle on ärissyt. Arttu ei myöskään ole lainkaan osannut puolustautua, jos joku innokas poikakoira on hyökännyt Artun selkään nylkyttämään – Arttu on yleensä vaan seisonut surkean näköisenä paikoillaan, eikä ole oikein osannut tehdä mitään. Itsepuolustuskyvyn puutteen lisäksi Artulla on ajoittain ollut koirapuistossa jopa jonkinlaista tyhmänrohkeutta, koska Arttu on monesti ollut se koira, joka menee selvittämään toisten koirien riitoja: kun kaksi koiraa tappelee, niin Arttu yrittää mennä väliin sovittelemaan, eikä tajua että hänelle voisi käydä siinä huonoiten. Toisaalta tuo Artun käytös on ihan suloista, mutta kun Arttu ei koskaan ärähdä kellekään koiralle – tehtiinpä Artulle mitä vaan – niin olemme Markon kanssa jo monesti toivoneet, että Arttukin oppisi puolustamaan itseään.
No, tänä vuonna toiveet näyttäisivät hieman toteutuvan. Pari kertaa kun joku pienempi koira on tullut Artulle ärisemään ihan turhan takia – siis lähinnä sen vuoksi, että Arttu koittaa tulla tutustumaan – niin Arttu on murahtanut takaisin ja lähtenyt sitten kyseisen koiran luota pois ja mennyt leikkimään muiden koirien kanssa. Oltiin jo tästä käytöksestä ihan ihmeissään, mutta viime koirapuisto-reissulla sitten Artusta alkoi löytyä vielä enemmän luonnetta. Koirapuistossa oli ihana tyttökoira, jota Arttu koitti kovasti kosiskella ja yhtäkkiä paikalle tuli beagle, joka koitti myös päästä osingoille. Beagle hyökkäsi täysillä Artun kimppuun hampaat ojossa ja ajateltiin jo, että nyt käy Artulle huonosti. Mutta Arttupa yllätti ja alkoi murisemaan ja haukkumaan beaglelle takaisin; ”minun tyttöystävääni et muuten vie!” Beagle tuli vielä muutaman kerran koirapuistoilun aikana sotkemaan Artun ja tyttökoiran välejä, mutta joka kerralla Arttu haukkui ja murisi melko vakuuttavan oloisesti.
Ei kai tietenkään saisi olla ylpeä siitä, että oma koira ”tappelee” toisen koiran kanssa. Mutta tässä tapauksessa olen erittäin ylpeä siitä, että Arttu osaa vihdoinkin puolustaa itseään. Ja hienointahan tässä on tietysti se, että vaikka beagle koitti hyökätä Artun kaulaan hampaat ojossa, niin Arttu ei kertaakaan yrittänyt purra beaglea. Arttu ainoastaan vastasi hyökkäykseen vahvoilla haukahduksilla ja vaarallisen kuuloisella murinalla. En tietenkään toivo, että Artusta tulisi mitään tappelija-koiraa (niitä tuolla koirapuistossa riittää jo ihan tarpeeksi), mutta hienoa että herra osaa vihdoin puolustautua.

Varmaan tuo itsepuolustuskyvyn löytyminen liittyy myös siihen, että Arttu alkaa pikkuhiljaa aikustumaan. Selvää rauhoittumista on ollut huomattavissa (nojoo, kyllä Arttu osaa edelleen olla myös melko riehakas tarvittaessa :D) ja osittain myös viisastumista. Murrosikä on kestänyt nyt jo vuoden, eikä loppua näy. Loppuvuoteen saakka Artun murrosiän uhmakohtaukset ilmenivät lähinnä minua kohtaan, mutta nykyisin Arttu yrittää uhmata usein jo Markoakin. Välillä on melkoisia yhteenottoja Artun kanssa, kun Arttu ihan tosissaan yrittää kapinoida vastaan, mutta toistaiseksi ollaan Markon kanssa voitettu joka kerta. Meillä varmaan suurin uhmaamisen aihe on se, että Arttu ei saa tarpeeksi huomiota silloin kun hän itse sitä haluaisi ja sitten alkaa ärisemään. Viime aikoina toiseksi uhmakohtauksen aiheuttajaksi on tullut se, kun Artun pitäisi jäädä yksin kotiin. Arttuhan siis on yksinollessaan koiraportin takana vierashuoneessa ja välillä jos Arttu vaistoaa yksinolon lähenevän, herra luikkii karkuun alakertaan ja ärisee sitten siellä jossain nurkassa, jos häntä koittaa tulla hakemaan yläkertaan.
No, eiköhän tämä uhmaikäkin joskus lopu. Monet lohduttavat, että kyllä 3-vuotiaana koiran uhmaikä loppuu. Tuttavapariskunnan koiralla (joka on yllättävän samanlainen kuin Arttu, vaikka onkin tyttö ja ihan eri rotua) uhmaikä loppui 5-vuotiaana. Arttu täyttää kesällä 2 vuotta, joten eihän tässä enää montaa vuotta uhmaikää ole jäljellä. ;)

Ei nyt alkuvuodesta olla Artun kanssa mitään hirveän erikoisia juttuja tehty. Normaalia kotielämää, ulkoilua ja koirapuistoilua.
Ulkoilukin jäi tuossa hetkellisesti vähän vähäisemmälle, kun oli parin viikon kova pakkasjakso – joka päivä oli vähintään -20 pakkasta ja kylmimmillään -35. Vaikka Arttu nauttii suunnattomasti ulkoilusta, niin kyllä noilla keleillä Arttukin mieluummin vietti aikaa sisällä kuin ulkona. :) Arttu oli erittäin onnellinen tossuistaan ja paidastaan – pari kertaa käytiin ulkona ilman niitä, niin kyllä oli Artulla kova kiire takaisin sisälle. Muutenkin lenkit supistuivat ihan vaan nopeisiin pissalenkkeihin, ei meitä kumpaakaan oikein innostanut käydä pidemmällä kävelemässä. :) Itse asiassa noiden pakkasten aikana myös Artun normaali pissatusrytmi vaihtui, kun herraa ei nähtävästi houkutellut yhtään pakkaseen meno – ennen käytiin ulkona viisi kertaa päivässä, nyt ainoastaan neljä.


Kolmenkymmenen asteen pakkasilla Arttu otti mieluummin rennosti sohvan nurkassa. :)

Oli siinä tietysti huonotkin puolet, että lenkkeily jäi niin minimiin parin viikon ajan. Meillä oli kotona yksi yli-innokas poika, jolla oli aivan tajuttomat määrät energiaa. Kun ei sitä päässyt purkamaan lenkkeilyyn, niin kyllä meillä sen parin viikon aikana leikittiin ja juostiin sisällä normaalia enemmän. :) Ja nähtävästi myös Artun paino nousi sata grammaa tuona aikana – jännä juttu, miten jo noin pieni painonnousu näkyy pienehkössä koirassa. :)

Nyt viime aikoina Arttu onkin sitten tainnut keskittyä lähinnä lelujen rikkomiseen. Oikeasti, reilun viikon aikana saldo on neljä rikottua lelua!
Ensimmäisenä rikottiin joululahjaksi saatu pehmolelu. Arttu oli ollut yksikseen leikkimässä yläkerrassa yhtenä päivänä ja kun myöhemmin päivällä kävin yläkerrassa, niin siellä näytti jokseenkin talviselta. Lattia oli ihan kuin lumen peitossa – eli täynnä vanua. Arttu oli repinyt kaikki vanutäytteet lelun sisältä ja levittänyt ne pitkin yläkerran aulan ja vierashuoneen lattiaa. Olin todella onnellinen tästä näystä. No, positiivista kuitenkin oli se, että sitä vanua oli lattioilla NIIN paljon, että todennäköisesti sitä vanua ei ollut riittänyt enää Artun mahaan.
Samoihin aikoihin Arttu oli repinyt säpäleiksi myös toisen joululahjaksi saadun lelun. Nämä molemmat lelut muuten saatiin minun vanhemmiltani, joten kiitos vaan äiti ja isä, Arttu nähtävästi arvosti näitä lahjoja tosi paljon. :D No, eikö se kuitenkin ole tärkeintä, että ovat olleet Artulle ainakin niin mieluisia, että on halunnut niillä näin kovasti leikkiä. :)

Se Artun joululahjaksi saama lelu näytti siis alun perin tältä (oik. puol.):

Artun leikkien jälkeen se näyttää nykyisin tältä:


Ei sitä ihan samaksi leluksi enää tunnista. ;) Mutta Artun mielestä tämä lelu on edelleen tosi kiva ja se on siis vieläkin Artulla leikittävänä.
Näiden joululahjojen lisäksi Arttu on onnistunut tuhoamaan myös kaksi palloa. Arttu leikki ensin toisen pallon kanssa – tämä pallo on itse asiassa ollut yksi Artun lempileluista. Palloon Arttu oli jo aiemmin pureskellut reiän keskelle ja monesti Arttu kanniskeli palloa siitä reiästä. Nyt Arttu kuitenkin alkoi pureskelemaan reikää isommaksi ja pallon palasia oli jatkuvasti Artun suussa (ja olohuoneen lattialla...). Otin sitten pallon Artulta pois ja heitin kokonaan roskiin, kun ei sen kanssa nähtävästi voinut leikkiä kuin hajottamisleikkejä. Annoin Artulle tilalle lelukorista toisen pallon, mutta hetken päästä meno oli tämän pallon kanssa ihan samanlaista – pallo oli hetkessä ihan palasina. Yllättäen sekin lelu sitten lensi roskikseen.
Näiden jälkeen Arttu on leikkinyt lelujensa kanssa maltillisemmin, mutta neljän lelun hajottaminen viikon sisällä on kyllä melkoinen suoritus. :D Onneksi Artulla näyttäisi  noita leluja olevan NIIN paljon, ettei ihan hetkeen tarvitse uusiakaan ostaa tilalle. :) Ja Arttu on myös nyt keksinyt ulkona ihan uuden jutun, eli keppien kantamisen. Monesti pissalenkin loppuvaiheessa Arttu ottaa suuhunsa kepin (joita tippuu lähes päivittäin pihapiirissä olevasta puusta) ja kanniskelee sitä niin ylpeän näköisenä. Yhtään keppiä ei ole vielä saanut tuoda sisälle, joten ulko-oven edustallamme onkin tällä hetkellä melkoinen keppikokoelma. :)